Terveisiä Aito avioliitto-kierrokselta

Aito avioliitto-yhdistyksen teltta on ollut menneenä kesän aikana vahvasti esillä niin maallisissa kuin hengellisissä kesätapahtumissa. Tutuksi ovat tulleet muun muassa Salon tori, Turun puutori, Tuurin markkinat ja Sastamalassa olleet Häijään markkinat. Helsingissä olemme pitäneet Aidon avioliiton ja lasten oikeuksien asiaa esillä Malmin ja Hakaniemen toreilla. Hengellisissä kesätapahtumissa olemme olleet esimerkiksi läsnä Evankeliumijuhlilla Kalajoella, Ryttylän Kansanlähetyspäivillä ja Noormarkussa Rukoilevaisten kesäseuroilla.

Tapahtumissa telttamme on ollut positiivisesti erottuva ja kaukaakin näkyvä. Tuhannet ihmiset ovat tulleet teltallemme ilmaisemaan kiitoksensa siitä, että pidämme julkisesti esillä sitä, mitä he pitävät oikeana.  Yhdistyksemme asia on myös herättänyt uteliaisuutta niissä, jotka eivät ole siitä aikaisemmin kuulleet ja he ovat myös tulleet isona joukkona teltallamme kysymään tarkemmin toiminnastamme ja periaatteistamme.

Jotkut ovat myös tulleet teltallemme haastamaan meidät ja asiamme, minkä itse asiassa otamme vastaan mahdollisuutena terävöittää ja vahvistaa argumenttejamme. Esimerkiksi Turun puutorilla sateenkaarilippua heiluttanut joukko saapui teltallemme väittelemään ja keskustelun edetessä he saivat havaita, että kunnioitamme kaikkia emmekä ole mitään ihmisryhmää vastaan. Tällaisissa kohtaamisissa viisaasti toimimalla pystymme oikaisemaan ja korjaamaan niitä ennakkoluuloja ja vääriä mielikuvia, joita jotkut ilkeämieliset homoliikkeen aktivistit ja toimittajat ovat yrittäneet meistä luoda.

Suoraan vihamielisesti meihin suhtautuvia olemme kohdanneet julkisissa tapahtumissa vähän: Yhden kerran kun olimme toritapahtumassa, torimyyjä kieltäytyi myymästä meille asiamme tähden, jolloin vaihdoimme toiselle kojulle. Lisäksi pari ihmistä on tullut tiuskimaan ja syyttämään meitä keksityistä asioista, mutta tällaisia kohtaamisia ei juuri myöhemmin muista. Valtaosa saamastamme palautteesta on ollut kirkkaasti positiivista ja kiittävää.

Useilla kerroilla tapahtumamme valopilkkuna ovat olleet ne lukuisat lapset, jotka ovat tulleet itse pyytämään kannatuslippujamme heilutusleikkeihinsä ja joiden silmissä on syttynyt ilo heidän saadessa lippujamme. Lipuillamme huiskineet pikkuiset ovat myös samalla levittäneet niitä ympäri kesätapahtumien aluetta ja tuoneet siten vielä lisänäkyvyyttä asiallemme.

Lopuksi haluamme kiittää kaikkia jäseniämme ja lahjoittajiamme, joiden tuki on mahdollistanut kiertämisen kesätapahtumissa ympäri Suomea. Meillä riittää työtä jatkossakin, mutta kesätapahtumiin osallistuminen on tuonut rohkaisevasti esille sen, että hyvin monet kansalaiset kannattavat edelleen aitoa avioliittoa, lapsen oikeuksia ja kahden sukupuolen muuttumatonta sanomaa. Näin on edelleen, vaikka Pride-tapahtumiin kallellaan olevat valtavirtatiedotusvälineet ovat yrittäneet kovasti muuta vakuuttaa.

Kierrosterveisin,

Veikka Mattila, hallituksen sihteeri ja Arto Jääskeläinen, hallituksen taloudenhoitaja, Aito avioliitto ry.