Perhe on yhteiskuntamme tärkein yksikkö. Ilman sitä ei olisi elämän jatkuvuutta ja uudistumista. Perheiden hyvinvointi koostuu useista tekijöistä, mutta keskitymme tällä kertaa vain yhteen osa-alueeseen. Perheiden talous, toimeentulo ja taloudellinen hyvinvointi kiinnostaa varmasti monia. Elämme maassa, jota usein on kutsuttu Hyvinvointi-Suomeksi, mutta mistä suomalaisten toimeentulo tulee viime kädessä ja mikä on kokonaistilanne Suomessa?
Kävisimmekö aluksi läpi yleisellä tasolla ja samalla helppotajuisesti, miten kansantalous toimii ja miten se liittyy perheen talouteen. Perheiden talous on hyvin riippuvainen koko kansakunnan taloudesta, kuten pian huomaamme.
Yksityinen ja julkinen talous — mitä ne ovat?
Yhteiskuntamme talous jakautuu kahteen ryhmään:
Perhe, joka yhdessä yritysten kanssa kuuluu luokkaan yksityinen talous, sekä
Valtio, kunnat, hyvinvointialueet ja lakisääteiset rahastot, jotka kuuluvat luokkaan julkinen talous.
Mutta millä perusteella sitten jokin asia kuuluu yksityiseen tai julkiseen talouteen eli mitkä ovat isoimmat erot näillä kahdella?
Talouden osalta jakava tekijä on se, mistä tulot saadaan eli miten ne rahoittavat toimintansa. Yksityinen talous hankkii tulonsa omalla toiminnallaan ja tuloillaan, kuten palkat tai myyntitulot. Julkinen talous hankkii pääsääntöisesti tulonsa lakisääteisellä oikeudella saada rahaa yksityiseltä taloudelta, mikä tarkoittaa oikeutta verottaa tai asettaa pakollisia maksuja.
Päätöksenteon osalta yksityisessä taloudessa päätökset tehdään itsenäisesti eli vapaaehtoisesti, kun taas julkisessa taloudessa kaikki perustuu yleensä jollain säädöksellä asetettuun velvoitteeseen tai pakkoon.
Eli tulolähde, päätöksenteko ja jopa talouden hoito poikkeavat huomattavasti yksityisessä ja julkisessa taloudessa.
Mutta saahan lainaakin?
Puhuimme edellä sellaisesta tulosta, jota voi pitää omana rahana, oli kyseessä sitten yksityinen tai julkinen talous. Tulemme nyt kuitenkin hyvin tärkeään asiaan, talouden tasapainoon. Jos julkinen talous saa rahaa yhtä paljon, kuin kuluttaa menoihinsa, on talous tasapainossa. Se harvinainen mutta iloinen tilanne, että rahaa tulee enemmän, kuin on sinä vuonna kulutettu, tarkoittaa ylijäämäistä taloutta. Suomen valtiolla on viimeksi ollut näin hyvä tilanne vuonna 2008. Sen jälkeen 18 vuotta eli tähän päivään asti, valtion menot ovat kasvaneet huomattavasti nopeammin, kuin tulot ja talous on ollut alijäämäinen. Valtio on kattanut vajauksen ottamalla lainaa eli velalla.
Julkinen talous saa kyllä lainaa vajeensa kattamiseen, mutta nyt pitää kuitenkin muistaa se, että sen tulisi olla hyvin lyhytaikainen keino selvitä. Lainattu summa ei ole julkisen talouden omaa rahaa. Se pitää maksaa myöhemmin takaisin. Takaisin pystyy maksamaan vain silloin, kun julkisen talouden tulot ylittävät menot. Vajauksen kattaminen lainalla ei ole kestävä apu, vaan se lykkää liian isoista menoista johtuneen maksutaakan tulevaisuuteen. Aivan lopuksi velan maksutaakka kaatuu yksityistalouden maksettavaksi, sillä sieltähän valtio saa pääasialliset tulonsa.
Suomen valtio on ajautunut isoon velkaan
Vuosi 2008 oli synkkä, sillä useita isoja paperitehtaita lopetti toimintansa Suomessa ja vientikysyntä sakkasi voimakkaasti muillakin aloilla. Valtionvarainministeriön julkaisussa budjetti oli ylijäämäinen vielä 2008, mutta sen jälkeen velkaantuminen on ollut jokavuotista. Tätä kirjoitettaessa velkaa oli velkakellon mukaan noin 198 miljardia. Velan takaisinmaksukykyä arvioidaan usein vertaamalla velan kokonaismäärää summaan, jonka koko Suomi laskennallisesti tuottaa yhteensä eli bruttokansantuote (BKT). Nyt menemme jo 90% luvuissa eli paljon yli Euroopassa suositellun 60% maksimin yli. Et ehkä tiennyt olevasi jo 35.000€ velkaa valtiolle?
Onko velka aina huono asia?
Pelkistäen on kahdenlaista velkaa: Syöntivelka, joka menee kulutukseen sekä investointivelka, joka luo uutta taloudellista toimintaa. Syöntivelka on menetettyä rahaa, käytetty kulutukseen ja siitä ei jää mitään pysyvää jäljelle. Valtion velasta arviolta 90…95% on syöntivelkaa ja lopulla rakennetaan jotain pysyvämpää. Velka ei ole automaattisesti huono asia, jos se käytetään investointeihin. Sen sijaan syöntivelka on rasite ja pitkään toistuvana se johtaa ongelmiin.
Entä lieneekö BKT hutera mittari?
Laskutavasta johtuen myös julkisen sektorin menot palvelutuotantoon (esim. opetus ja sairaanhoito) lasketaan sellaisenaan mukaan BKT:hen. Iso ero julkisen sektorin ja yksityisen sektorin (kuten teollisuus) osuudessa on siinä, että julkisen sektorin menoista ei jää pysyviä tuotteita, joilla olisi myyntiarvoa samaan tapaan, kuin teollisuudessa ja muussa yksityisen sektorin tuotannossa. Muistamme myös, että yksityinen talous tuottaa kaiken sen rahan, minkä avulla julkinen talous voi tehdä palvelutuotantoa ja maksaa muut kulunsa. Tämän vuoksi BKT antaa liian myönteisen kuvan Suomen velkaantumisasteesta ja talouden tilasta.
Paremmin vallitsevaa tilannetta kuvaava mittari on julkisten menojen suhde BKT:hen. Vahvalle kansakunnan taloudelle on ominaista, että julkisen sektorin osuus on pieni suhteessa BKT:hen. Suomessa talous jumittui vuodesta 2008 alkaen niin, että taloudellinen kasvu on ollut vähäistä viimeiset 18 vuotta. Samaan aikaan valtion menot ovat päässeet kasvamaan paljon. Eurostat-tilastojen mukaan julkisten menojen osuus Suomessa on todella suuri. Lyhyt vertailu julkisen talouden osuudesta Pohjoismaissa:
Suomi 58%
Ruotsi 50%
Tanska 47%
Norja 40-45%
Suomen taloutta jo pitkään leimannut ominaisuus on, että julkisen talouden menot ovat aivan liian suuret suhteessa yksityiseen talouteen. Teollisuutta ja tuotantoelämää tarvittaisiin Suomeen paljon lisää. Korkea ja sitkeä työttömyys on yksi oire tästä tilanteesta.
Valtiolla olisi varaa vain kaikista pakollisimpiin menoihin
Tunnollinen velallinen käyttää velkarahaa vastuullisesti ja vain todella pakollisiin menoihin eli elää tuhlailematta. Jokainen voi itse arvioida, onko näin tapahtunut Suomessa katsomalla valtionvarainministeriön tilastoja sekä edellä esitettyjä Eurostat-tilastoja. Suomalaisen hyvinvointivaltion kuvan säilyttäminen ja Suomen ulkomaille lahjoittama kehitysapukin on kustannettu viimeiset 18 vuotta tekemällä lisää velkaa.
Talouden kehitys:
Suomen kehitys on euroalueen häntäpäässä, heti Kreikan ja Italian jälkeen. Tässä tilanteessa Suomella ei ole varaa menettää yhtään rahaa toissijaisiin asioihin. Ei ole liioiteltua sanoa, että talouden lukujen ja rakenteen perusteella Suomi on todella itse nyt avun tarpeessa.
Olisiko valtion rahan käytössä tiukemman arvioinnin paikka?
Monissa valtion kustantamissa asioissa voisi olla hyvä paikka tuntuville menoleikkauksille. YLE kuluttaa vuodessa edelleen reilusti yli 500 miljoonaa €, kun Virossa radio- ja TV-toiminnan budjetti on alle kymmenesosa tuosta eli noin 48 miljoonaa €. Opetushallitus kuluttaa 100 miljoonaa, kun lasketaan sen omat kulut sekä raha, jonka se jakaa eteenpäin. Järjestöille jaetaan valtion rahaa STEA-avustuksina vuonna 2027 edelleen 190 miljoonaa. Hyvää on se, että tätä summaa on onnistuttu leikkaamaan 84 miljoonaa vuodesta 2026.
Julkisuudessa on valitettu usein järjestöjen rahoihin kohdistuneesta leikkauksesta. Huomiotta jää usein se seikka, että näillä valtion apua vuosittain saavilla järjestöillä on usein iso joukko kovapalkkaisia johtajia eli kallis hallinto. Eikö näissä järjestöjen tuissa olisi todellisuudessa varaa leikata paljon enemmänkin?
Perustuuko sosiaalinen tuki hätään, ahdinkoon tai aitoon yhteiskunnalliseen hyödyllisyyteen vai maksetaanko todellisuudessa vain isoa poliittista tukea tai yleisemminkin perusteetonta tukea eli rahat menevät yleisen edun kannalta katsottuna täysin hukkaan?
Sosiaaliturvan ja tukien kohdistaminen
Sosiaaliturva on iso menoerä eivätkä yhteiset varat riitä, ellei sosiaaliturvaa ole kohdennettu hyvin harkitusti. Sangen yleisesti ollaan sitä mieltä, että sosiaaliturvan tulee olla Suomen kansalaisuuteen perustuva ansaittu etu. Yhteisten varojen käyttö muunlaiseen sosiaaliturvatarkoitukseen olisi taloudellisesti järkevää leikata aivan minimiin. Iso kysymys on, että mihin meillä on oikeasti varaa sosiaaliturvassa nykyisen talouden vallitessa ja valuuko rahaa muiden, kuin suomalaisten tueksi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on oikeusministeriön mukaan paljastunut valtava määrä suuria sosiaalietuuksien väärinkäyttötapauksia.
Sosiaalituen haitoista voi mainita ainakin sen, että Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla maksettava muuta maata korkeampi asumistuki pitää yllä muuta maata korkeampia hintoja vuokra-asunnoissa. Tuota tukirakennetta ei voi pitää tasapuolisena alueellisena kohteluna ja se ei ole myöskään valtion talouden kannalta järkevää.
Esiin nousee kysymys, pitääkö muiden Suomen alueiden tukea eteläisen Suomen asuttamista ylitäyteen. Jos puhutaan aidosti asumiskustannuksista, niin asuntojen pitäminen lämpiminä talviaikaan on asumisen suurin kustannus ja viileämmän ilmaston vuoksi pohjoisessa tämä kustannus on suurempi, kuin etelässä. Ilmastoluokittelu saattaisi siksi olla teknisesti järkevä ja tasapuolinen peruste nykyisen keinotekoisen kustannusluokittelun sijaan.
Miten talouskehitystä, tuotantoa ja työllisyyttä Suomeen?
Yksi yleisesti tunnettu asia on, että edullinen energia ja erityisesti sähkö houkuttelee yritystoimintaa. Tästä onkin jo selvät merkit nähty useiden datakeskusten saapuessa Suomeen. Tiedotusvälineissä ja keskustelupalstoilla on näkynyt usein kielteistä asennoitumista datakeskuksia kohtaan, mutta taloudellisesti tämä on valoa tunnelin päässä. Asiaan liittyy hyviä puolia pidemmällä aikavälillä ja ainakin yhdellä tavalla tämä on juuri, mitä olemme toivoneet: Isojen datakeskusten tulo Suomeen varmistaa vakaan talouspohjan energian tuottajille ja siten se mahdollistaa uusien energiainvestointien suunnittelun, aikatauluttamisen ja toteuttamisen. On ajan kysymys, saapuuko datakeskusten perässä myös muuta tuotantoelämää ja taloudellista toimintaa sijoittamaan investointinsa Suomeen. Se ei ole lainkaan mahdoton ajatus. Datakeskusbuumi on lupaava alku kasvun suuntaan Suomelle. Ei valiteta, vaan muutetaan kehityssuunta kansakunnan eduksi!
Energiatuotannon laajentamisessa Suomen kannattaisi hyödyntää laajasti kaikkia kotimaisia energialähteitä ja polttoaineita. Niillä on talouden lisäksi merkitystä myös huoltovarmuuden ja kotimaisen työllisyyden kannalta. Energian tuotannossa on jatkuvuus tärkeää eli sen saatavuus 24/7 myös silloin, kun kulutus on korkein.
Eduskunnan, hallituksen ja kansanedustajan merkitys
Hallinnon tehtävä on palvella kansaa niin, että se luo otolliset olosuhteet yksityistaloudelle, joka todellisuudessa tuottaa koko taloudellisen tuloksen, jolla ylläpidetään kaikki muu. Taloudellista hyvää on hallinnonkin mukava jakaa silloin, kun se on työllä ja taloudellisella toiminnalla ansaittua, eikä perustu velan lisäämiseen.
Taloudellisesti vaikeana aikana korostuu kansanedustajan ajatusmaailma, asenne ja toimintatapa. Eduskuntavaalit lähestyvät ja on hyvä aika kerrata, millainen olisi kansanedustaja, joka nostaisi kansakuntaa jälleen menestykseen ja sitä kautta parantaisi perheiden toimeentuloa ja hyvinvointia.
Kuvakin jo kertoo paljon, mutta ehkä asiaa voisi jäsentää, selkeyttää ja pelkistää myös kärjistetyllä ”hyvä vastaan huono”-listalla. Kaikki nämä hallinnon hyvyyden ominaisuudet pätevät tietysti myös kaupunkien ja kuntien hallintoon.
Hyvän kansanedustajan ominaisuuksia:
Jokaisen kansanedustajan velvollisuus on edistää vain Suomen ja suomalaisten etua.
Suomen taloustilanne tulee ymmärtää samoin kuin talouden perusteet.
Kansanedustajan tulee myös itse olla kiinnostunut ja myönteisesti asennoitunut valtion talouden korjaamiseen ja elinkeinoelämän vahvistamiseen Suomessa. Se on ainut kestävä tie kansalaisten toimeentulon parantamiseen.
On talousasioissa tunnollinen. On valmis leikkaamaan kaiken turhan ja vähemmän tärkeän valtion menoissa, vaikka se aiheuttaisi vastustusta julkisuudessa ja melua tiedotusvälineissä. Velkaa otetaan vasta viimeisenä keinona, kun menosäästöt on käyty läpi ja toteutettu.
Tuo omissa puheissaan ja kannanotoissaan esiin suomalaisten edun ja hyvinvoinnin mukaisia asioita. Ei kuitenkaan unohda, että perheissä on Suomen tulevaisuus. Säästöillä valtion turhissa menoissa voidaan parantaa talouden lisäksi perheiden hyvinvointia ja toimeentuloa Suomessa.
Huonon kansanedustajan ominaisuuksia
Ihannoi asioita, joista ei ole mitään apua Suomelle, sen kansalaisille ja hyvinvoinnille. Nämä ihanteet voivat sen sijaan aiheuttaa huomattavia haittoja estäen elinkeinotoimintaa sekä talouden parantumista Suomessa.
Ei ole kiinnostunut säästämään valtion turhissa menoissa ja on välinpitämätön suurenkin velkaantumisen suhteen.
Moittii valtion menojen tarpeellisia leikkauksia.
Ei aidosti edusta suomalaisten etua, vaan omaa viiteryhmäänsä. Ajaa omia ja vieraan vallan tai aatteen tavoitteita, jotka ovat haitallisia suomalaisten edun ja hyvinvoinnin kannalta.
Puhuu enimmäkseen ihmisoikeuksista, rasismista, yhdenvertaisuudesta, vähemmistöistä, valkoisen miehen etuoikeuksista, Pride-liputuksen järjestämisestä, naisten oikeuksista kehoonsa ja nykyisen feminismin käsityksistä. Siis kaikesta muusta, kuin mistä on todellinen ongelma Suomessa. Loppu aika kokouksissa kuluukin seuraavaan kohtaan eli viestintätyyli tuo aatemaailman ajatuksia julki.
Pyrkii vaientamaan muita edustajia nimittelemällä epäasiallisesti esimerkiksi fasistiksi, rasistiksi, natsiksi, tms. ja saattaa marssia ulos, kun epämieluisia asioita käsitellään. Tuota on näkynyt erityisesti kunnallispolitiikassa, mutta samankaltainen asiantuntemuksen ja käytöstapojen puute näkyy ajoittain myös eduskunnassa.
Sitoutumista Suomen korjaamiseen tarvitaan
On kaikkien yhteinen etu, että koko kansakunnan sekä valtion talous saadaan kuntoon ja kestävämmälle pohjalle. Sen vuoksi kaikkien poliittisten ryhmien tulisi tukea tätä tavoitetta. Kuten jo havaitsimme, Suomen erityinen ongelma on se, että valtion menot ovat aivan liian suuret suhteessa yksityistalouteen. Asian voi nähdä niinkin päin, että täällä on yritystoimintaa aivan liian vähän. Yhdenkään poliitikon tai puolueen ei pitäisi vastustaa turhien tai epäolennaisten valtion menojen lopettamista, eikä myöskään sähkön tuotannon laajentamista, vaikka se tehtäisiin kotimaisilla polttoaineilla.
On vakava syy mennä talous edellä nyt perheitä unohtamatta. Suomi tarvitsee entistä vahvemman yhteisen tahdon. Tarvitsemme sitoutumista vakavien ongelmien korjaamiseen valtion ja koko Suomen taloudessa. Vain sitä kautta taloudellinen hyvinvointi ja perheiden talous paranee kestävällä tavalla.
Eduskuntaaalien tullessa äänestäjän on hyvä olla tietoinen yksittäisen ehdokkaan mielenkiinnon kohteista. Osittain ne tulevat vaalipuheiden kautta esiin, mutta ei aina. Monet puolueet ovat muuttuneet hyvin kirjaviksi ja ehdokkaiden näkemykset voivat poiketa toisistaan kuin yö ja päivä. Jotain yleistyksiä on helppo tehdä: Vasemmistolainen talouspolitiikka ei ole kovinkaan hyvässä maineessa oli kyseessä sitten kansantalouden edistäminen tai tunnollinen talouden hoito.
Kirjoitaja: Arto Jääskeläinen