JOHDANTO
- Avioliitto on instituutiona pääasiassa lapsikeskeinen, ei aikuiskeskeinen. Siksi keskustelua tulisi käydä lasten eikä aikuisten eduista käsin.
- Miehen ja naisen avioliitto on ainoalaatuisella tavalla lapsiin myönteisesti suuntautunut (pro-child) ja siksi sen erityisasema ei ole syrjintää eikä riko yhdenvertaisuusperiaatetta.
- Samaa sukupuolta olevien avioliitto aiheuttaa väistämättä sen, että lapsen oikeutta rakastavaan isään ja äitiin sekä lasten ja vanhempien välistä luonnollista sidettä ei enää pidetä tärkeänä ihanteena.
- Avioliiton uudelleenmäärittelyn toinen vahingollinen seuraus on se, että sukupuolineutraalin avioliitto tulee merkittävällä tavalla kaventamaan uskonnonvapautta.
- Samaa sukupuolta olevien parien ja heidän lastensa oikeudet voidaan helposti turvata muuttamatta näkemystä avioliitosta.
Miksi avioliitolla on erityinen asema?
Miksi avioliitolla on ollut erityinen asema, mitä ”erityisasemalla” tarkoitetaan ja mitä tarkoitetaan, kun puhumme avioliitosta ”instituutiona”?
”Erityisasemalla” tarkoitamme sitä, että avioliiton nauttima sosiaalinen hyväksyntä, sekä siihen liittyvä taloudellinen ja juridinen suoja on juuri avioliitolle ainoalaatuinen. Juuri tämä erityisstatus tekee avioliitosta instituution tavalla, jota ei voida soveltaa vaikkapa ystävyyssuhteisiin yleensä (niin tärkeää kuin ystävyys onkin).
Avainkysymys on liittyykö avioliittoon jotain sellaista mikä oikeuttaa antamaan sille erityisaseman? Liittyykö avioliittoon jotain, mikä ainoalaatuisella tavalla on hyödyksi yhteiskunnalle ja erityisesti lapsille?
Sosiaalitiede vahvistaa sen minkä jokainen yhteiskunta maailmassa on intuitiivisesti tiennyt todeksi, että nimittäin miehen ja naisen muodostamasta avioliitosta on sekä yhteiskunnalle että lapsille ainoalaatuisella tavalla hyötyä. Tämä pitää paikkansa siitä huolimatta, että joissakin yksittäistapauksissa jotkut avioliitot eivät toimi ja saattavat olla haitallisia lapsille (mikä on totta mistä tahansa perhetyypistä).
Eräs tärkeimmistä lapsitutkimusjärjestöistä Yhdysvalloissa on poliitisesti keskustalainen Child Trends.
Järjestö julkaisi vuonna 2002 dokumentin nimeltä: ”Avioliitto lapsen näkökulmasta: Millä tavoin perherakenne vaikuttaa lapsiin ja mitä me voimme asialle tehdä?”
Siinä tehdään yhteenveto sosiaalitieteiden tämänhetkisestä näkemyksestä ja todetaan lopuksi näin:
”Tutkimus osoittaa selvästi, että perherakenteella on merkitystä lapsille, ja että kahden, ehyessä avioliitossa asuvan biologisen vanhemman avioliitto on sellainen perherakenne, josta on eniten apua … Biologisten vanhempien välisten lujien ja vakaiden avioliittojen suosiminen on siten arvokasta.”
On olemassa runsaasti tätä johtopäätöstä tukeva lisäaineistoa.
Pane merkille yllä olevassa yhteenvedossa esiintyvät eri osatekijät: Kaksi vanhmepaa; Vanhemmat ovat biologisia vanhempia (isä ja äiti); He ovat naimisissa.
Tutkimustieto osoittaa sen, että aidosti lapsikeskeinen yhteiskunta voi jatkossakin säilyttää miehen ja naisen välisen avioliiton erityisasemassa ilman, että sitä tulisi pitää epäoikeudenmukaisena syrjintänä.
Ne, jotka ”tasa-arvon” nimissä vaativat miehen ja naisen avioiiton erityisaseman hylkäämistä joutuvat väheksyen sivuuttamaan sen kuinka tärkeä lapselle on oma rakastava äiti ja isä, jotka ovat naimisissa ja aktiivisesti läsnäollen osallistuvat lapsen elämään. Sukupuolineutraalin avioliiton puolestapuhujat itse asiassa väheksyvät tai kieltävät tyystin isien ja äitien tärkeyden.
Avioliitto on lapsikeskeinen, ei aikuiskeskeinen instituutio
Se tosiasia, että avioliitto yhteiskunnallisena instituutiona on olennaiselta ytimeltään lapsikeskeinen, on ratkaisevaa. Monissa avioliittoa koskevissa keskusteluissa meillä on taipumust lähestyä asiaa aikuiskeskeisestä näkökulmasta.
Avioliitolla ei kuitenkaan ole erityisasemaa aikuisten vuoksi. Sillä on erityisasema lasten vuoksi. Avioliittossa ilman muuta on kyse myös kahden ihmisen välisestä rakkaudesta, mutta rakkautta voi esiintyä monissa ihmissuhteissa, ja se voi olla luonteeltaan seksuaalista tai ei-seksuaalista.
Näillä suhteilla ei ole erityisasemaa, mikä osoittaa, että yksin rakkaus ei ole pääasiallinen tekijä sille, miksi avioliitolla on instituutiona erityisasema. Lapset ovat avioliiton erityisaseman pääasiallinen syy.
Tähän voidaan asianmukaisesti huomauttaa, että kaikilla aviopareillahan ei ole lapsia. Tämä ei kuitenkaan kavenna avioliiton syvintä olemusta instituutiona, niin kuin ei sekään, että jotkut henkilöt päättävät mennä naimisiin puhtaasti mukavuussyistä, eivätkä rakkaudesta.
Joka tapauksessa tärkeämpää, kuin se että joillakin aviopareilla ei ole lapsia, on se, että kaikilla lapsilla on äiti ja isä. Tämä on luonnossa vallitseva perustava tosiasia siitäkin huolimatta, että isä olisi pelkkä spermanluovuttaja ja äiti munasolun luovuttaja.
Myös meidän tulee ymmärtää ero yksittäisten avioliittojen ja toisaalta avioliitoksi kutsumamme lapsikeskeisen instituution välillä. Lasten hyvinvointi on instituution kannalta päälimmäinen näkökohta siitäkin huolimatta, että yksittäisiin avioliittoihin ei tulisi lasta.
Miksi avioliiton erityisasema ei ole syrjintää?
Onko avioliiton uudelleenmäärittelyssä kyse tasa-arvosta? Lyhyt vastaus: Ei ole.
Yhdenvertaisuusperiaate merkitsee sitä, että meidän tulee kohdella samanlaisia tilanteita samalla tavalla, mutta erilaisia tilanteita voimme kohdella eri tavalla.
Jos miehen ja naisen muodostama avioliitto on ainoalaatuisella tavalla lapseen myönteisesti orientoitunut (pro-child), silloin on täysin perusteltua kohdella tätä avioliiton muotoa ainoalaatuisella tavalla.
Tällainen ei halvenna yksinhuoltajaäitejä tai -isiä, avopareja tai samaa sukupuolta olevia pareja.
Avioliitolle annettu erityisasema ei millään tavalla merkitse sitä, että nämä muut perhemallit olisivat kykenemättömämpiä tarjoamaan rakkautta.
Tästä ja muista syistä johtuen kaikki yhdessä elävät ihmiset, jotka välittävät ja huolehtivat toisistaan ansaitsevat lain suojan, myös samaa sukupuolta olevat parit.
Kuitenkin, avioliitto miehen ja naisen välisenä instituutiona on erityinen, koska siitä yleisesti ottaen on ainoalaatuisella tavalla etua lapsille.
Ihanteena rakastavat vanhemmat vai rakastava isä ja äiti?
Meidän on ratkaistava se pidämmekö avioliittoa pääasiassa lapsikeskeisenä vai aikuiskeskeisenä instituutiona.
Eräät sukupuolineutraalin avioliiton puolestapuhujat ovat valmiita myöntämään avioliiton olevan pääasiassa lapsikeskeinen. Mutta he sanovat isän ja äidin olevan yhtä tärkeitä kuin rakastavien vanhempien.
Meidän on tarkasteltava mitä tämä merkitsee.
Toki on parempi, että lapsella on kaksi rakastavaa samaa sukupuolta olevaa vanhempaa (tai vaikka yksi rakastava vanhempi) kuin, että hänellä on väkivaltainen äiti ja isä.
Todellinen kysymys on kuitenkin tämä: Onko parempi, että lapsella on kaksi rakastavaa vanhempaa vai että hänellä on oma rakastava isä ja äiti?
Vaatimus sukupuolineutraalista avioliitosta lepää usein kaksitahoisen väitteen varassa siitä, että se antaisi samaa sukupuolta oleville pareille tasavertaisen aseman aiheuttamatta mitään vahinkoa itse avioliitolle yleensä saatikka yksittäisille avioliitoille.
Tähän voidaan vastata kahdella tavalla. Ensiksi, kuten edellä tuli todetuksi, ei ole syrjintää antaa miehen ja naisen avioliitolle erityisasema, koska miehen ja naisen muodostama avioliitto on luonteeltaan ainoalaatuisella tavalla lapsimyönteinen (pro-child).
Toinen väite, jonka mukaan avioliiton uudelleenmäärittelystä ei aiheudu vahinkoa instituutiolle, on osoittautunut virheelliseksi juuri asiasta käytävän väittelyn luonteesta johtuen.
Sukupuolineutraalin avioliiton puolestapuhujat kuvaavat avioliiton aikuiskeskeisellä tavalla, joka poikkeaa lapsikeskeisestä tarkastelutavasta, tai sitten he väittävät rakastavien vanhempien olevan lapsen kannalta aivan yhtä hyvä vaihtoehto kuin jos lapsella olisi oma rakastava äiti ja isä.
Meidän on tärkeää ymmärtää miten tosiasiallisen radikaali tämä jälkimmäinen väite on.
Jos sanomme, että rakastavat vanhemmat ovat aivan sama asia kuin oma rakastava isä ja äiti huomaamme kaksi asiaa.
Ensiksi sen, että vanhempien ja lasten välisellä luonnollisella biologisella siteellä ei katsota olevan mitään todellista merkitystä.
Tämä on hämmästyttävä väite. Me tiedämme monien adoptiolapsien etsivän luonnollisia vanhempiaan myöhemmällä iällä.
Me myös tiedämme, että monet sukusolujen luovutuksen kautta keinoalkuiset lapset etsivät biologisia vanhempiaan myöhemmällä iällä.
Lopuksi viittaamme uudestaan Child Trends yhteenvetoon, jonka mukaan yleisesti ottaen lapsen kannalta parhaimman tuloksen takaavat lapsen omat avioliitossa elävät biologiset vanhemmat.
Toiseksi, sellainen väite antaa ymmärtää, että vanhempien sukupuolella ei ole merkitystä. Tällainen ajatus hylkää sukupuolten toisiaan täydentävän luonteen ja antaa ymmärtää, että isien ja äitien välillä ei ole mitään todellista eroa ja että lapsen kannalta ei ole mitään erityistä arvoa sillä, että hän saa kasvaa äidin ja isän, saatikka oman äidin ja isän, kasvattamana.
Sukupuolineutraalin avioliiton hyväksyminen vaatii meitä johdonmukaisuuden nimissä hyväksymään radikaalisti toisenlaisen käsityksen vanhemmuudesta ja perheestä.
Meidän on pakko kieltää luonnollisten biologisten siteiden tärkeys sekä isyyden ja äitiyden erityinen arvo.
Lisäksi niitä, jotka edelleen uskovat näiden asioiden tärkeyteen sanotaan syyllistyvän ’homofobiaan’.
Näin tullaan pisteeseen, jossa luonnollisten siteiden sekä isyyden ja äitiydyen erityiseen arvoon uskovat marginalisoidaan ”ahdasmielisinä kiihkoilijoina”.
Onko tällainen oikein? Yhteiskunta tekee asianmukaisesti ja oikein suodessaan homoseksuaaleille lain suojan ja tunnustuksen. Kuitenkin herää kysymys onko tämän välttämättä tapahduttava avioliiton uudelleenmäärittelyn ja sen erityismerkityksen kustannuksella, joka isällä ja äidillä on lapselle?
Seurauksia uskonnonvapaudelle?
Sukupuolineutraali avioliitto muuttaa radikaalisti käsitystämme avioliittoinstituutiosta. Lisäksi sillä tulee olemaan kauaskantoisia seurauksia uskonnonvapaudelle. Eräitä näistä seurausvaikutuksista on jo nyt nähtävissä joissakin maissa, vaikka sukupuolineutraali avioliitto ei niissä ole vielä tullut edes voimaan.
Esimerkiksi Iso-Britannian katoliset adoptiotoimistot ovat joutuneet sulkemaan toimintansa, koska niissä ei uskota samaa sukupuolta olevien parien adoptioon.
Yhdysvalloissa seurakuntia on haastettu menestyksekkäästi oikeuteen, koska nämä ovat kieltäytyneet vuokraamasta tilojaan samaa sukupuolta olevien häävastaanotoille (eri asia kuin itse vihkiseremonia).
Irlannissa siviiliviranomainen voi joutua kuudeksi kuukaudeksi vankilaan jos hän kieltäytyy rekisteröimästä samaa skupuolta olevien parisuhdetta, tai tulevaisuudessa suorittamaan avioliittoon vihkimisen. Tähän voidaan huomauttaa vastalauseena, että heidän velvollisuutensa on tehdä työnsä. Kuitenkin sellaisissa maissa kuten Iso-Britannia pahin seuraus tällaisesta kieltäytymisestä on potkut töistä. Irlannin laki on siten erittäin ankara.
Tanskan luterilainen kirkko (valtion kirkko) on nykyään velvollinen sallimaan samaa sukupuolta olevien parien avioliittoseremoniat kirkoissaan.
Englannin suurimman homojen oikeuksia ajavan järjestön (Stonewall) johtaja on sanonut, että edessä olevina vuosina kaikki kirkot tulisi pakottaa toimimaan kuten Tanskassa.
On myös noussut ilmi pelkoja siitä, että tulevaisuudessa kirkkojen ylläpitämät koulut voitaisiin pakottaa opettamaan uutta avioliittonäkemystä, vaikka se olisi vastoin näiden vakaumusta.
Jotkut ihmiset tietenkin painottavat, että näin pitääkin tapahtua ”syrjimättömyyden” nimissä. Tästä huolimatta, nämä esimerkit kuvaavat miten sukupuolineutraali avioliitto muodostaa uhkan uskonnonvapaudelle.
Lainsäädäntö tulee entistä enemmän rajoittamaan perinteisen avioliiton puolesta tapahtuvaa julkista mielipiteenilmaisua. Toisin sanoen, sukupuolineutraali avioliittolaki ei vaikuta ainoastaan samaa sukupuolta oleviin pareihin. Se on hyökkäys niiden vapautta vastaan, joilla on päinvastainen vakaumus.
”Yhdenvertaisuuden” periaate merkitsee johdonmukaisesti sovellettuna sitä, ettei avioliitolla tulisi olla minkäänlaista erityisasemaa.
Tähän on jo viitattu edellä. Jos kuitenkin avioliiton uudelleenmäärittelyä perustellaan puhtaasti tasa-arvon käsitteellä, silloin minkäänlaisen avioliiton (edes sukupuolineutraalin avioliiton) erityisasemassa ei ole mitään järkeä.
Syy tähän on se, että avioliiton erityisasema itsessään voidaan nähdä epätasa-arvoisena. Jos siis argumentaation lähtökohdaksi hyväksytään ”tasa-arvo” ilman täsmennyksiä, lainsäädännön olisi lakkautettava avioliittoinstituutio kokonaisuudessaan sillä siinä valtio on sitoutunut suojelemaan avioliittoa antamatta täsmälleen samaa suojaa muille perhemuodoille, kuten yksinhuoltajaperheille.
Tämä johtopäätös voidaan välttää ainoastaan mikäli miehen ja naisen suhteeseen katsotaan sisältyvän jotain ainoalaatuista ja mikäli äitiydellä ja isyydellä katsotaan olevan erityistä arvoa.
Samaa sukupuolta olevien parien lapsia koskeva tutkimus
Osa tutkimuksista vaikuttaisi viittaavan siihen, että lapset voivat aivan yhtä hyvin riippumatta siitä ovatko he saaneet kasvaa samaa sukupuolta olevan rakastavan parin tai rakastavan isän ja äidin kanssa.
Amerikan psykologiyhdistys (American Psychological Association) todistaa eräistä näistä tutkimuksista.
Nämä tutkimukset sisältävät kuitenkin poikkeuksetta jonkinlaisia virheitä. Esimerkiksi niissä on käytetty liian pieniä otoksia, jotka tavallisesti eivät ole satunnaisotoksia.
Tämänkaltaiset virheet saivat tuomari Elizabeth Dunnen toteamaan vuonna 2006 korkeimman oikeuden Zappone/Gilligan -oikeudenkäynnissä (joka oli yritys saada Kanadassa solmitulle samaa sukupuolta olevan parin avioliitolle tunnustus Irlannissa):
”Samaa sukupuolta olevien parien vanhemmuus on suhteellisen nuori ilmiö. Tästä johtuen asiaa on vasta hiljattain alettu tutkia. Useimmat tutkimuksista ovat olleet halkileikkauksia (cross sectional studies) pienistä otoksista ja usein varsin nuorista lapsista. Perustuen kaikkeen siihen todistusaineistoon, jota olen kuullut tästä aiheesta minun on sanottava, että en ole vakuuttunut siitä, että niiden perusteella voidaan tässä vaiheessa tehdä sellaisia vahvoja johtopäätöksiä [että homo- ja lesbokotien lapset menestyvät aivan yhtä hyvin].”
Samaa sukupuolta olevien parien lasten oikeudet
Jokaisella samaa sukupolta olevan vanhemman lapsellakin on aivan ilmeisesti biologinen äiti ja isä. Muutoin näitä lapsia ei olisi olemassa. Samaa sukupuolta olevien parien lapset ovat tavallisimmin lesboparien kasvattamia ja yleensä tällainen lapsi on syntynyt aiemmassa heteroseksuaalisessa suhteessa.
Useimmissa jäljellä olevista tapauksista lapsi on seurausta spermanluovutuksesta.
Kysymys siitä tulisiko sukusolujen luovutus olla sallittua on käsiteltävä erikseen toisessa yhteydessä. Samaa sukupuolta olevien parien lasten oikeudet voidaan kuitenkin turvata tekemällä muutoksia huoltajuuslainsäädäntöön. Avioliiton uudelleenmäärittely ei ole välttämätön.
Lopuksi
On olemassa suuri houkutus suositella avioliiton määritelmän muuttamista, koska sellainen muutos nähdään ”edistyksellisenä” ja ”suvaitsevana”. Sitä pidettäisiin tasa-arvon voittona.
Tässä paperissa on argumentoitu sen puolesta, että miehen ja naisen muodostama suhde on luonteeltaan ainoalaatuinen ja ansaitsee siksi yhteisöllisenä instituutiona ainoalaatuisen kohtelun.
Tässä vaiheessa pitäisi olla itsestään selvää, että miehen ja naisen muodostama parisuhde on erilainen kuin miehen ja miehen tai naisen ja naisen muodostama parisuhde.
Kaikkein tärkein ero on siinä, että ainoastaan mies ja nainen voivat saada lapsia yhdessä ja tarjota lapselle sekä isän että äidin.
Avioliitto nykymuodossaan tunnustaa näiden erojen merkityksen. Jos avioliitosta tehdään sukupuolineutraali me emme enää tunnusta yhteisöllisen instituution muodossa sitä, että nämä erot ovat tärkeitä sekä lapsille että yhteiskunnalle.
On erikoista, että homoavioliittoja ajava liike, joka edellyttää meidän ”juhlivan erilaisuutta” ei tunnusta miesten ja naisten sekä isien ja äitien tärkeitä eroja.
Sen sijaan avioliitto nykymuodossaan tunnustaa nämä erot ja siksi meidän ei pidä määritellä sitä uudelleen.
———————————————————————————————————————————
