lapsen oikeus

Valitus YK:n lapsen oikeuksien komitealle

Forum Externum ry on jättänyt elokuussa 2016 YK:n lapsen oikeuksien komitealle valituksen ja pyytänyt tutkintamenettelyn käynnistämistä Suomea vastaan YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 3 artiklan järjestelmällisestä…



Terve nainen ei tarvitse hedelmöityshoitoja

Helsingin Sanomissa 27.11.2015 on juttu ”Soitettiin, ettei tarvitse tulla” – naispari jäi ilman hedelmöitys­hoitoa. Siinä todetaan yliopistosairaaloiden lääkäreiden katsovan, ettei hedelmöityshoitolaki velvoita antamaan hoitoja samaa sukupuolta…



Sukupuolineutraali avioliittolaki on arvioitava uudelleen

Kun eduskunta käsitteli loppuvuodesta 2014 lakiehdotusta avioliittolain muuttamisesta sukupuolineutraaliksi, lakivaliokunta esitti mietinnössään, että ennen näin merkittävien perheoikeudellisten lainsäädäntömuutosten toteuttamista tulisi laatia lapsivaikutusten arviointi. Myös lapsiasiavaltuutettu,…



Lapsi ei ole tuote, sanoo Sveitsin Korkein oikeus

Liittovaltion tuomioistuin Lausannessa on julkaissut kirjallisen perustelun toukokuussa tehdystä kiistanalaisesta päätöksestä, jossa se katsoi, ettei lapsella voi olla kahta isää. Sveitsin korkein oikeus on kumonnut päätöksen,…