Sukupuolineutraalin avioliittolain perusoletuksena on, ettei perherakenteella ja vanhempien sukupuolidynamiikalla ole merkitystä lapsen hyvinvoinnin ja kehitysmahdollisuuksien kannalta. Tältä pohjalta oletetaan, että lapset voivat yhtä hyvin riippumatta siitä kasvavatko he biologisen isänsä ja äitinsä eheässä avioliitossa tai samaa sukupuolta olevan parin perheessä, jonka perherakenne erottaa lapsen aina joko biologisesta isästään tai äidistään.
Tämä perusoletus on vastakkainen yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle, jonka mukaan lapset voivat parhaiten biologisen isänsä ja äitinsä eheässä avioliitossa. Biologisen isänsä ja äitinsä kodissa kasvaneilla nuorilla aikuisilla on vähiten ongelmia ainakin seuraavilla ulottuvuuksilla:
(a) terveys, kuolleisuus ja itsemurhariski,
(b) tunne-elämän terveys (ahdistuneisuus, masennus),
(c) huumeiden ja alkoholin käyttö,
(d) rikollisuus ja pidätykset,
e) köyhyys,
(f) koulutus ja työelämään osallistuminen,
(g) seksuaalisen identiteetin kehitys, teiniraskaudet, avioliiton ulkopuoliset raskaudet, altistuminen seksuaaliselle hyväksikäytölle,
(h) avioerojen määrä. (Marks 2012: 735−736.)
Mistä sitten johtuu, että julkisuudessa yhä useammin kuulee väitettävän, ettei perhemuodolla ole merkitystä lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta.?
Perhetutkimuksen ideologisoituminen
Kanadalaisen Simon Fraser yliopiston professori Douglas Allen on artikkelissaan (2015) analysoinut yksityiskohtaisesti sitä prosessia, jolla viimeisen 40 vuoden aikana on perhetutkimuksessa luotu näennäisperustelut väitteelle, ettei lapsi tarvitse biologista isäänsä ja äitiään, vaan että heidät voidaan korvata kahdella lapsesta kiinnostuneella aikuisella ilman, että lapsi kärsii vahinkoa.
Allen (2015) tutkii sukupuolineutraalin avioliittokäsityksen tueksi vuosina 1995−2013 tehtyjä tutkimuksia ja argumentoi, että niissä olevat heikkoudet ovat niin suuria, ettei niistä voida tehdä yleistyksiä eikä niiden pohjalta voida perustellusti tehdä suosituksia sukupuolineutraalia avioliittoa koskevaa lainsäädäntöä varten.
Allen kiinnittää huomiota ensinnäkin siihen, että nämä tutkimukset ovat suureksi osaksi poliittisesti motivoituneiden aktivistien tekemiä. Myös tutkittavat värvätään usein tavoilla, jotka johtavat siihen, että tutkittavienkin joukkoon valikoituu suuri määrä samalla tavalla suuntautuneita aktivisteja, jotka ovat tietoisia tutkimusten poliittisesta merkityksestä. Näin tietyt poliittisesti motivoidut kannanotot tulevat yliedustetuiksi itse tutkimusaineistoon.
Koska useat perhetutkijat ovat poliittisia aktivisteja, jotka taistelevat sukupuolineutraalin avioliittokäsityksen puolesta, heille on tärkeää osoittaa, että lapset voivat yhtä hyvin samaa sukupuolta olevan parin kotitaloudessa kuin biologisen isän ja äidin muodostamassa avioperheessä. Siksi tutkijat ovat pyrkineet häivyttämään näkyvistä sellaisia tosiasioita, jotka osoittaisivat eheän ydinperheen olevan paras vaihtoehto lapsen kasvatuksen näkökulmasta. Poliittisesti motivoituneet tutkijat ovat toistuvasti saaneet tulokseksi, ettei eri perhemuotojen välillä ole tässä suhteessa eroja.
Sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajat Stacey ja Bibliarz (2001: 160) myöntävät, että perhetutkimuksen alueella ”ideologiset paineet rajoittavat älyllistä kehitystä”. Koska monet tutkijat ovat sitoutuneet feministiseen ideologiaan, he eivät pidä ydinperhemallia ihanteena, joka olisi lapsen paras kasvuympäristö. Heidän ideologiansa kanssa sopii paremmin yhteen uskomus, että samaa sukupuolta olevien perheet ovat yhtä hyviä viitekehyksiä lapsen kehitykselle. Tältä pohjalta he pitävät tavoitteenaan avioliittokäsityksen ja avioliittolainsäädännön muuttamista sukupuolineutraaliksi. Tutkijat usein rakentavat tutkimuksensa niin, että he voivat saada tuloksia, jotka palvelevat heidän tärkeinä pitämiään poliittisia päämääriä ja yhteiskunnallisia toimintasuosituksia.
”Tällä tutkimusalueella poliittiset panokset ovat niin korkeita, että tutkijoiden ideologiset ’perhearvot’ vaikuttavat tavallista enemmän siihen, miten he suunnittelevat, toteuttavat ja tulkitsevat tutkimuksensa. −− Tämän tutkimusalan väistämättömän ideologinen ja tunteenomainen luonne velvoittaa tutkijoita tunnustamaan omat henkilökohtaiset vakaumuksensa, jotka he tuovat mukaan keskusteluun.” (Stacey & Biblarz 2001: 160−161.)
Staceyn ja Biblarzin mukaan on luultavaa, että erilaiset perhemuodot johtavat erilaisiin kasvatusvaikutuksiin ja on vaikeaa, jollei mahdotonta, löytää sellaista teoriaa, joka tukisi vastakkaista oletusta. He kiinnittävät huomiota siihen, että tutkijat ovat itse asiassa löytäneet eroja esimerkiksi heteroseksuaalisten ja homoseksuaalisten kotien kasvatusvaikutuksissa, mutta pyrkivät vähättelemään niiden merkitystä ja saattavat jättää ne pois johtopäätöksistään, koska he pitävät erojen häivyttämistä poliittisesti tarkoituksenmukaisena.
Staceyn ja Biblarzin mukaan tosiasioiden peittäminen johtaa siihen, ettei tieto erilaisten perhemuotojen kasvatusvaikutuksista pääse kehittymään, koska tutkijat tietoisesti peittävät perhemuotojen eron estääkseen tämän tiedon vaikutusta poliittisiin päätöksiin. Tutkijoiden haluttomuus tehdä oikeutta eri perhemuotojen välisille eroille ”ei heikennä tiedon kehitystä pelkästään lasten kehityksestä ja psykologiasta, vaan myös seksuaalisuuden ja perheen psykologiasta laajemmin ymmärrettynä” (Stacey & Biblarz 2001: 162).
Tutkimusten rakenteellisia heikkouksia
Allen (2015) kiinnittää huomiota siihen, että muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta sukupuolineutraalia avioliittokäsitystä puoltavat tutkimukset ovat luonteeltaan alustavia. Ne eivät ole tilastollisesti edustavia. Otokset ovat pieniä (keskimäärin 30−60 haastateltavaa).
Tässä tutkimuskirjallisuudessa kiinnitetään huomio lapsen ja perheen suoriutumisen ”pehmeisiin” mittareihin, joiden julkinen todentaminen on vaikeaa tai mahdotonta. Tällaisia pehmeitä mittareita ovat tutkittavien omat kertomukset asenteistaan, tietoisuudestaan, psykologisesta hyvinvoinnistaan, suhteestaan lapsiinsa, kokemastaan leimaamisesta ja itsearvostuksesta.
Esimerkiksi lasten hyvinvointia arvioidaan useimmiten sen perusteella, mitä vanhemmat itse kertovat lastensa hyvinvoinnista. Tällaisen haastattelututkimuksen ongelmat ovat suuria: haastateltavilla on taipumus antaa ihanteellinen kuva omasta ja lastensa tilanteesta.
Alaikäisiä lapsia haastatellessaan tutkijat ovat tarkkojen eettisten sääntöjen rajoittamia: he eivät voi esittää lapsille kysymyksiä, jotka voisivat aiheuttaa lapsissa stressiä tai vieraannuttaa heidät vanhemmistaan. Nämä rajoitukset tekevät vaikeaksi tai mahdottomaksi saada lapsilta sellaista tietoa, joka kertoisi heidän mahdollisesti kokemistaan ongelmista.
Homoseksuaalisten miesparien perherakenteen kasvatusvaikutuksia on tuskin ollenkaan tutkittu.
Sukupuolineutraali kanta ei perustu tieteeseen
Niinpä sukupuolineutraalin avioliittokäsityksen tueksi käytetty tutkimuskirjallisuus on alustavaa ja jää paljon jälkeen normaalin yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen laatuvaatimuksista. Parhaimmillaan tämä tutkimus tarjoaa joitakin mielenkiintoisia ideoita, joita voidaan käyttää tulevien tutkimusten perustana. Pahimmillaan kyse on puolueellisesta yrityksestä muokata yleistä mielipidettä ja vaikuttaa lainsäätäjiin ja tuomareihin. Viime mainittu syy voisi selittää sen, että huolimatta heikosta tieteellisestä laatutasostaan, kyseinen tutkimuskirjallisuus sisältää voimakkaita toimenpidesuosituksia ja ehdotuksia perhe-elämää säätelevien lakin muuttamiseksi. Julkisuudessa tämä tutkimuskirjallisuus esitetään usein lähes vastaansanomattomana todisteena tiettyjen poliittisten toimintasuositusten oikeutuksesta.
Loren Marks (2012) kommentoi niitä 59 tutkimusta, joiden pohjalta American Psychological Association päätteli, ettei vastakkaista sukupuolta ja samaa sukupuolta olevien perheiden kasvatusvaikutuksissa ole eroa: ”Käytettävissä oleva todistusaineisto, joka on hankittu pienistä otoksista, on riittämätön vahvojen yleistävien väitteiden tueksi −− Tällaiset väitteet eivät perustu tieteeseen. Yleistävää väitettä varten tarvitsemme laajan edustavan otoksen − monia sellaisia.” (Marks 2012: 748.)
Ne harvat satunnaisotantaan perustuvat tutkimukset, joita tähän mennessä on tehty (esimerkiksi haastattelemalla nuoria aikuisia tai tukeutumalla julkisiin väestörekisteritietoihin), antavat syyn olettaa, että perheenukupuolirakenteella on monimutkaisella tavalla merkitystä lapsen hyvinvoinnin kannalta niiden lasten eduksi, jotka saavat kasvaa biologisen isänsä ja äitinsä muodostamassa eheässä avioliitossa.
Tutkijoihin kohdistuva painostus
Ne tutkijat, jotka ovat saaneet vallitsevalle muotikäsitykselle vastakkaisia tutkimustuloksia, ovat joutuneet voimakkaan julkisen painostuksen kohteeksi sekä joukkotiedotusvälineissä että akateemisessa maailmassa. Niinpä jokainen tutkija tietää tutkimusta tehdessään, että hänen akateeminen uransa vaarantuu, hidastuu tai pysähtyy kokonaan, jos hän julkistaa vallitsevaa sukupuolineutraalia käsitystä kritisoivia tutkimustuloksia. Tutkijat tekevät tavallisesti tutkimusta pätevöityäkseen ja edetäkseen urallaan, etakseen omaa urakehitystään. Niinpä kenelläkään ei ole motivaatiota julkaista tutkimustuloksia, jotka kyseenalaistaisivat vallitsevan käsityksen. Ei ole perusteltua luottaa tällaisen julkisen painostuksen ilmapiirissä saatuihin tutkimustuloksiin.
Tieteenhaaran kehitys voi muokkautua poliittisten voimien vaikutuksesta, vaikka kyseisen tieteenhaaran edustajat eivät olisi tietoisia tästä vaikutuksesta. Tutkijoiden ei tarvitse olla poliittisesti tietoisia tutkimusta tehdessään; silti vallitsevat poliittiset voimat voivat ohjata heidän tutkimusasetelmiaan ja tulkintojaan.
Sikäli kuin perhetutkimusta tehdään ideologisista lähtökohdista, tämä ideologinen panos siirtyy tutkimustulosten välityksellä joukkotiedotukseen ja lainsäädäntöön. Tieteen nimissä esitetyt käsitykset voivat perimmältään saada motivaationsa tutkijoiden edustamasta ideologiasta ja palvella sellaisia muutoksia, joilla ei ole perustaa tosiasioissa. Ideologisesti muokattuihin tosiasioihin perustuvat yhteiskunnalliset ratkaisut voivat tulla yhteiskunnalle kalliiksi sekä rahassa että ihmisten kärsimyksissä mitattuna.
Tapio Puolimatka
professori
——————
