On eri asia puolustaa avioliittoa miehen ja naisen välisenä, kuin olla (epäterveen) kiinnostunut ihmisten henkilökohtaisista asioista sinänsä. Avioliittolain muutoksen puolustajat yleisesti katsovat asiaa siltä kantilta mitä rakastuneet ihmiset haluavat, ja lakimuutoksen vastustajat siltä kantilta mitä merkitystä avioliittoinstituutiolla on yhteiskunnalle ja siihen syntyville lapsille. Ei pitäisi niinkään kysellä mitä haittaa muutoksesta olisi yksilöille vaan mihin yhteiskunta tarvitsee avioliittoa.
Tämä on Aito Avioliitto -yhdistyksen näkökulma. Ei viha tai edes kiinnostus homoseksuaaleja kohtaan, vaan huoli yhteiskunnasta ja siihen syntyvistä lapsista.
Se, että avioliitto halutaan säilyttää miehen ja naisen välisenä nimenomaan ei ole ”toisten yksityiselämään ja makuuhuonepuuhiin sekaantumista”, vaan juurikin jättämistä tämän ulkopuolelle. Aito Avioliitto haluaa muistuttaa heteroille avioliiton vastuullisuudesta ja velvoittavuudesta.
Avioliitto, siinä merkityksessä että kuka saa kutsua itselleen tärkeää ihmissuhdetta ”avioliitoksi” ei ole ”ihmisoikeus”. Kun rakastetaan, halutaan rakkaussuhteelle tietty status ja ”arvo”, ja tätä ovat esittäneet jo muutkin vähemmistöryhmät. Mutta näin avioliitto muuttuu pelkäksi ”oikeudeksi”, jossa ei ole enää mitään syytä asettaa velvoitteita, eikä siten lopulta reunaehtojakaan. Avioliitto määritelmällisesti 2 ihmisen välisenä on perustunut vain sille, että lapsen tekemiseen tarvitaan tasan 1 mies ja 1 nainen.
”Ihmisoikeus” -käsite on sekoitettu tähän koska avioliittoon on toki liitetty asioita, jotka ovat ihmisoikeuksia. Kuten juuri oikeus rakastaa ketä haluaa ja elää kenen kanssa haluaa. Mutta kun tähän on oikeus jo muutenkin, avioliitossa ei ole yhtään mitään sellaista mitä voisi vaatia ”ihmisoikeutena”.
Samanlainen ja lopulta yhtä sisällötön on myös paljon käytetty ilmaisu ”yhdenvertainen kohtelu”, ei lopulta tarkoita oikeastaan mitään. Sillä luodaan vain mielikuvia, kuten ”tasa-arvo”-sanalla ja monella muullakin.
Avioliitto on instituutio, jolla on paljon merkittävämpi ja laajempi tarkoitus kuin ihmisten välisen kiintymyssuhteen virallistaminen. Siksi siitä onkin kirjoitettu moniosainen laki, sääntöineen, reunaehtoineen ja rajoituksineen.
Huoleton tai kantaa ottamaton asenne avioliiton tuleviin mahdollisiin muutoksiin (lukumäärärajoitteen poistaminen jne.) viestii käsityksestä, että avioliitolla ei tarvitse ollakaan mitään perustarkoitusta tai pysyvää määritelmää, vaan se voi tarkoittaa ihan mitä tahansa kulloinkin sovitaan ja jos tarpeeksi moni sitä kannattaa. Ja että sitä tuleekin katsoa ihmisten omista tarpeista käsin.
Tällainen asennoituminen instituutioon, jolla on läpi historian ollut merkittävä ja yleisesti tiedetty tarkoitus, ei voi johtaa muuhun kuin instituution tuhoutumiseen ja täydelliseen kaaokseen.
Tässä ei siis olla vihaamassa ja vainoamassa ketään eikä kieltämässä keneltäkään jotain tärkeää, vaan halutaan säilyttää avioliitto instituutiona, jossa on jotain järkeä, jotain tarkoitusta, jotain merkitystä. Niin, ettei se muuttuisi pelkäksi kahden ihmisen tunnepohjaiseksi sopimukseksi, johon liittyy vain tiettyjä etuja ja erityistä arvostusta.
Käsite ”ihmisoikeus” on joutunut melkoiseen mankeliin, ja samalla kärsinyt aikamoisen inflaation. Minkä tahansa asian voi nimetä ”ihmisoikeudeksi”, jos sille ei esitetä perusteita. Lisäksi, kun on puhuttu ”tasa-arvoisesta” avioliitosta, on koko ajan, pelkästään tai vähintään ensisijaisesti viitattu aikuisiin kohdistuvaan ”syrjintään” ja aikuisten ”ihmisoikeuksiin”.
Avioliittokäsite on mennyt tähän suuntaan jo pidemmän aikaa, ja se ei ole homojen ja homoliikkeen vika sinänsä. Mutta tämä suunta on ollut huono. Aikuisten oikeuksien ja tarpeiden painottaminen on jättänyt lapset sivuosaan, ja lasten osuudeksi on jäänyt sopeutuminen aikuisten onnen etsimiseen. Avioliittoon liittyvästä vastuusta ja velvollisuuksista on puhuttu yhä vähemmän.
Sen vuoksi, mitä avioliitosta ylipäätään nyt puhutaankin, painon tulisi olla lasten oikeuksissa. Aikuisten oikeuksien ja etujen painottaminen avioliitossa on murentanut sen perustaa jo vuosikymmeniä. Siihen suuntaan sitä ei pitäisi viedä enää yhtään enempää.
“Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteet on ulotettu ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatun perhe-elämän suojan ja 14 artiklassa tarkoitetun syrjintäkiellon piiriin. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksesta tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ei kuitenkaan seuraa jäsenvaltioille velvollisuutta säätää samaa sukupuolta olevien avioliittoa.
Nykyinen oikeustila ei siten edellä esitetyn perusteella ole perustuslain tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastainen.”
—–
