Texasin yliopiston (Austin) sosiologian professori Mark Regnerus saapuu luennoimaan Suomeen 24.9. 2016. Tilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen tästä linkistä. Regnerus joutui kovan ja osin epäasiallisen kritiikin kohteeksi tehtyään perusteellisen ja huolellisen tutkimuksen, jonka mukaan nuoret, joiden vanhemmalla on ollut homoseksuaalinen suhde, kärsivät todennäköisemmin erinäisistä tunne-elämän ja sosiaalisen elämän ongelmista kuin eheän heteroseksuaalisen avioperheen lapset.
Regnerus julkaisi tieteellisesti vertaisarvioidun artikkelinsa perherakenteiden vaikutuksesta lapsiin sosiologian huippujulkaisussa Social Science Research. Hänen tutkimuksensa (2012a) perustui laajaan, satunnaisotannalla hankittuun kansallisesti edustavaan otokseen. Siinä seulottiin 15 000 amerikkalaista nuorta aikuista, jotka olivat iältään 18−39 -vuotiaita, joista 2988 haastateltiin. Haastatelluista nuorista 248 oli sellaisia, joiden vanhemmalla oli ollut homoseksuaalinen suhde.
Tutkimustuloksia
Tutkimuksen mukaan sellainen nuori aikuinen, jonka vanhempi oli elänyt homoseksuaalisessa suhteessa, voi keskimäärin selvästi huonommin kuin eheässä biologisen isän ja äidin muodostamassa perheessä kasvanut nuori aikuinen yli kymmenellä eri ulottuvuudella kuten koulutustaso, masennus, työpaikka ja päihteiden käyttö.
Aikuisikään ehdittyään lapset näyttävät menestyvän parhaiten useissa suhteissa ja eri ulottuvuuksilla vietettyään koko lapsuutensa isänsä ja äitinsä avioperheessä, erityisesti kun heidän vanhempansa ovat edelleen naimisissa.” (Regnerus 2012a: 15.)
Nuoria pyydettiin kertomaan kotikokemuksiin liittyvistä tunteistaan. Lesbosuhteessa eläneen äidin lapset raportoivat alhaisinta turvallisuuden tunnetta lapsuuden kodissaan, seuraavaksi homosuhteessa eläneen isän lapset. Biologisen isänsä ja äitinsä eheässä avioperheessä kasvaneet lapset raportoivat suurinta turvallisuuden tunnetta lapsuuskodissaan. Lesbosuhteessa eläneen äidin ja homosuhteessa eläneen isän lapset raportoivat tilastollisesti enemmän masennusta kuin eheiden avioperheiden lapset.
Homosuhteessa eläneen isän aikuiset lapset kertoivat kaksi kertaa todennäköisemmin ajatelleensa itsemurhaa haastattelua edeltävän vuoden aikana kuin lesbosuhteessa eläneen äidin lapset ja melkein viisi kertaa todennäköisemmin kuin biologisen isänsä ja äitinsä eheässä avioperheessä kasvaneet lapset.
Homoseksuaalisessa suhteessa eläneen äidin kodissa kasvanut nuori aikuinen sai neljä kertaa todennäköisemmin sosiaaliavustusta ja oli 3,5 kertaa todennäköisemmin työtön kuin biologisten vanhempiensa eheässä avioperheessä kasvanut nuori aikuinen. Homoseksuaalisessa suhteessa eläneen isän lapsi oli todennäköisemmin syyllistynyt rikoksiin kuin nuoret muissa perhemuodoissa, ja homoseksuaalisessa suhteessa eläneen äidin lapsi toiseksi eniten. Eheässä avioperheessä elänyt nuori aikuinen syyllistyi vähiten rikoksiin. Marihuanan käyttöön turvautuivat useimmiten avioeroperheiden lapset ja toiseksi eniten lesbosuhteessa eläneen äidin lapset.
Tutkimuksen nuorilta kysyttiin, oliko heidän vanhempansa tai joku toinen aikuinen joskus kosketellut heitä seksuaalisesti. Biologisen isänsä ja äitinsä eheissä avioperheissä kasvaneista lapsista vain 2 % kertoi tulleensa seksuaalisesti kosketelluksi, kun taas lesbosuhteessa eläneen äidin lapsista 23 % kertoi tällaisesta koskettelusta.
Nuorilta kysyttiin myös, oliko heitä joskus pakotettu elämään seksuaalisuhteissa vastoin tahtoaan. 31 % lesbosuhteessa eläneen äidin lapsista, 25 % homoseksuaalisessa suhteessa eläneen isän lapsista ja 8 % biologisen isänsä ja äitinsä eheässä avioperheessä kasvaneista lapsista raportoi joskus elämässään olleensa pakotettu seksuaalisuhteeseen vastoin tahtoaan.
Homosuhteessa eläneen isän lapset kertoivat kolme kertaa todennäköisemmin sairastaneensa sukupuolitaudin, lesbosuhteessa eläneen äidin lapset 2,5 kertaa todennäköisemmin ja uusperheissä kasvaneet lapset 2 kertaa todennäköisemmin kuin eheiden avioperheiden lapset.
Lesbosuhteessa eläneen äidin lapset kertoivat kolme kertaa todennäköisemmin olleensa uskottomia omissa seksuaalisuhteissaan, uusperheiden lapset 2,5 kertaa ja homosuhteessa eläneen isän lapset 2 kertaa todennäköisemmin kuin isänsä ja äitinsä eheässä avioperheessä kasvaneet lapset. Lesbosuhteessa eläneen äidin lapset suhtautuivat kaikkein avoimimmin homoseksuaalisiin suhteisiin, biseksuaalisuuteen ja aseksuaalisuuteen (seksuaalisen halun puuttumiseen tai vähäisyyteen).
Lesbosuhteessa eläneiden äitien tyttäristä 4,1 % kertoi olevansa aseksuaalisia eli sellaisia, jotka eivät tunteneet seksuaalista kiinnostusta sen enempää naisiin kuin miehiinkään, kun vastaava luku biologisen isän ja äidin eheissä avioperheissä kasvaneista tyttäristä oli 0,5 %. Eheiden avioperheiden lapset kertoivat kaikkein todennäköisimmin olevansa heteroseksuaalisia.
Tutkimusotos
Regnerus pyrki tutkimuksessaan välttämään aikaisemmissa tutkimuksissa ilmenneitä ongelmia. Aikaisemmissa tutkimuksissa oli käytetty pieniä otoksia, joten hän päätti hankkia ison otoksen. Aikaisemmissa tutkimuksissa otos valikoitui ja vääristyi niin, että haastateltaviksi valikoituneen ryhmän ennakkoluulot pääsivät vaikuttamaan tutkimustuloksiin. Regnerus käytti satunnaisotantaa. Aikaisemmissa tutkimuksissa käytettiin huonosti todennettavia pehmeitä kysymyksenasetteluja. Regnerus tutki mitattavia ja julkisesti todennettavia asioita. Regnerus pyrki siis nostamaan tutkimuksen tasoa.
Regneruksen tutkimusta on moitittu, koska siinä haastatellaan nuoria, joilla on homoseksuaalisessa suhteessa elänyt vanhempi ja jotka ovat kokeneet paljon perhe-elämän epävakautta. Näitä verrataan nuoriin, jotka ovat kasvaneet vakaassa heteroseksuaalisessa avioperheessä. Tämä vertailuasetelma ei ole ihanteellinen ja Regnerus itse myöntää sen rajoitukset artikkelissaan.
Kriitikot eivät kuitenkaan ole tehneet oikeutta sille tosiasialle, että Regnerus valitsi käyttämänsä kategoriat sen perusteella, miten nuoret itse luonnehtivat perheitään. Ne perheet, joista ainakin toisella vanhemmalla oli ollut homoseksuaalinen suhde, sattuivat vain olemaan hyvin epävakaita. Tämä sopii yhteen viimeaikaisten tutkimusten kanssa, joissa on laaja, sattumanvarainen otos homoseksuaalisia pareja sellaisista maista kuten Englannista, Hollannista ja Ruotsista. Niissä havaitaan homoseksuaalisten parisuhteiden olevan keskimäärin epävakaampia kuin heteroseksuaaliset parisuhteet.
Jopa Judith Stacey, joka julkisesti kritisoi Regneruksen tutkimusta, myöntää muissa yhteyksissä tutkimusten osoittavan, että homoseksuaalisten naisparien “suhteet saattavat osoittautua lyhytkestoisemmiksi” kuin heteroseksuaaliset avioliitot (Biblarz & Stacey 2010.) Niinpä Regnerusta ei voida perustellusti moittia siitä, että hän käyttää sattumanvaraista, edustavaa otosta nuorista, joiden vanhemmalla on ollut homoseksuaalinen suhde ja joiden perhetausta sattuu myös olemaan epävakaa.
Useiden samaa sukupuolta olevien parien kotitalouksissa kasvaneiden lasten tausta on tällä tavalla rikkinäinen, kuten Robert Oscar Lopez toteaa:
Regneruksen tutkimus identifioi 248 sellaista nuorta aikuista, joiden vanhemmalla oli ollut romanttinen suhde samaa sukupuolta olevaan henkilöön. Kun näille nuorille aikuisille tarjottiin mahdollisuus suorasukaisesti arvioida lapsuuttaan takautuvasti aikuisuuden näkökulmasta, he antoivat vastauksia, jotka eivät sopineet hyvin yhteen sukupuolineutraalille avioliittoagendalle ominaisen tasa-arvoväitteen kanssa. Kuitenkin näitä tuloksia tukee asia, jolla on elämässä tärkeä merkitys, nimittäin terve järki: On vaikea kasvaa erilaisena muista ihmisistä ja nämä vaikeudet lisäävät riskiä, että lapsilla on sopeutumisvaikeuksia ja että he lääkitsevät itseään alkoholilla ja muilla vaarallisen käyttäytymisen muodoilla. Jokaisella noista 248 haastatellusta on epäilemättä oma inhimillinen kertomuksensa, jossa on useita monimutkaisia tekijöitä. Minun oman kertomukseni tavoin näiden 248 henkilön kertomukset ovat kertomisen arvoisia. Homoseksuaalinen liike tekee kaikkensa, ettei kukaan kuuntelisi heitä.” (Lopez 2012.)
Lopez tuo esille tärkeän lisänäkökohdan: homoseksuaalisten parien lapset todennäköisesti kokeilevat homoseksuaalisia suhteita heteroseksuaalisten parien lapsia enemmän. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteivätkö he kokisi vetovoimaa vastakkaiseen sukupuoleen. Niinpä heidät helposti luokitellaan biseksuaaleiksi. Koska he eivät ole ”puhtaita” homoseksuaaleja eivätkä heteroseksuaaleja, heidät helposti luokitellaan sellaiseen välikategoriaan, joiden tutkiminen ei kiinnosta tutkijoita. Näin heidän äänensä ei pääse esille yhteiskuntatieteellisissä ja psykologisissa tutkimuksissa.
Regnerukseen kohdistettua painostusta
Regneruksen julkaistua artikkelinsa sukupuolineutraalia avioliittoa puolustava blogisti Scott Rosenweig syytti Regnerusta ”tieteellisestä väärinkäytöksestä”. Rosenweig julkisti myös 200 tutkijan kirjeen Social Science Research -julkaisun päätoimittajalle, jossa kyseenalaistettiin Regneruksen artikkelin vertaisarvioinnin asianmukaisuus. Aikakausjulkaisun sisäinen tutkimus ei kuitenkaan löytänyt mitään virheitä vertaisarviointiprosessissa.
Kohun seurauksena Texasin yliopisto käynnisti tutkimuksen Regneruksen tutkimustyöstä. Regneruksen tutkimusta arvioinut yliopiston asettama ryhmä totesi kuitenkin Regneruksen toimineen hyvien tieteellisten käytäntöjen mukaisesti ja piti Regnerusta vastaan esitettyjä syytöksiä tältä osin perusteettomina. Tästä huolimatta Regneruksen tiedekunta ja laitos ottivat lausunnossaan etäisyyttä Regneruksen tutkimukseen, ikään kuin hän olisi toiminut moraalisesti väärin julkaistessaan tutkimustuloksensa rehellisesti tosiasioihin tukeutuen. Oletettavasti yliopiston muut tutkijat pyrkivät näin välttämään leimautumista ja turvaamaan sen, ettei heidän urakehityksensä vaarantuisi Regneruksen tutkimuksen julkisuudessa saaman kielteisen palautteen takia.
Regneruksen tutkimus alistettiin pitkäaikaiselle ja sensaatiomaiselle kritiikille kymmenissä eri julkaisuissa, esimerkiksi sellaisissa lehdissä kuin Huffington Post, New Yorker ja New Republic. Regneruksen tutkimusta luonnehdittiin joukkotiedotusvälineissä sellaisilla ilmaisuilla kuin ”homoseksuaalien vastainen”, ”henkeäsalpaavan huolimaton”, ja ”päätyy aivan vääriin tuloksiin”. Väestötutkija Gary Gates ja hänen kollegansa väittivät, että Regnerus ”ei tehnyt eroa perherakenteen ja perheen epävakauden välillä” tutkiessaan homoseksuaalisen vanhemmuuden ja lapsen hyvinvoinnin välistä yhteyttä.
Vaikka Regneruksen artikkelilla on omat rajoituksensa, niin kuin kaikella yhteiskuntatieteellisellä tutkimuksella, tämä kritiikki on harhaanjohtavaa kolmesta syystä.
Ennen Regnerusta tehdyillä tutkimuksilla, jotka kohdistuivat samaa sukupuolta olevien parien vanhemmuuteen, oli paljon suurempia rajoituksia ja ongelmia ilman, että asiaan on tuskin ollenkaan kiinnitetty huomiota. Valtaosa ennen vuotta 2012 julkaistuista tutkimuksista on nojannut pieniin valikoituneihin otoksiin, jotka eivät anna edustavaa kuvaa lapsista erilaisissa perhemuodoissa. Sen sijaan Regneruksen tutkimus nojaa laajaan, sattumanvaraiseen ja edustavaan otokseen. Siksi sosiologian professori Paul Amato, joka johtaa Amerikan sosiologisen yhdistyksen perheyksikköä, katsoi Regneruksen tutkimuksella olevan paremmat mahdollisuudet saada käsitys erilaisten perherakenteiden välisistä eroista kuin useimmilla sitä edeltävillä tutkimuksilla. Itse asiassa Regneruksen otoksessa olevien homoseksuaalisten vanhempien kasvattamien nuorten aikuisten väestölliset piirteet ovat lähellä niitä väestöllisiä piirteitä, joita on toisessa laajassa, satunnaisotantaan perustuvassa ja edustavassa tutkimuksessa, jonka sosiologi Michael Rosenfeld (2010) on tehnyt, ja joka on saanut hyvän vastaanoton akateemisessa maailmassa ja joukkotiedotusvälineissä.
Joukkotiedotusvälineet eivät tehneet oikeutta sille, että Regneruksen tutkimuksen otos oli laadullisesti parempi kuin useimpien edeltävien tutkimusten otos. Regneruksen tutkimus on metodologisesti luotettavampi kuin aikaisemmat tutkimukset, joiden tutkimustulokset on tähän mennessä hyväksytty ilman kritiikkiä. Akateeminen maailma ei ole toiminut rehellisesti, koska se ei ole soveltanut kritiikissään samoja luotettavuuden kriteerejä aikaisempaan tutkimukseen kuin Regneruksen tutkimukseen.
Lisäksi on huomattava, että Daniel Potterin (2012) tutkimus tekee johtopäätöksiä, jotka ovat Regneruksen tutkimuksen kanssa samansuuntaisia. Tämän tutkimuksen mukaan samaa sukupuolta olevien vanhempien perheissä kasvaneet lapset saavuttivat alhaisempia akateemisia saavutuksia kuin biologisen isän ja äidin eheän avioliiton muodostamissa perheissä kasvaneet lapset ja että tämä tulos johtuu todennäköisesti osittain homoseksuaalisten parisuhteiden epävakaudesta verrattuna heteroseksuaalisiin avioliittoihin. Tämäkin tutkimus perustui laajaan edustavaan ja sattumanvaraiseen otokseen kouluikäisistä lapsista. Lisäksi tämän tutkimuksen homoseksuaaliset vanhemmat asuivat yhdessä.
Miksi Regneruksen tutkimus aiheutti voimakkaita reaktioita?
Syynä lienee yksinkertaisesti se, että Regneruksen tutkimustulokset eivät miellyttäneet niitä, jotka ajoivat sukupuolineutraalia avioliittoa. Regneruksen tutkimus toi esille kiusallisia tosiasioita, jotka kyseenalaistivat sen kaunistellun kuvan, jota aktivistitutkijat olivat yrittäneet maalata. Regneruksen tutkimuksen varsinainen ongelma oli siinä, että hänen tutkimuksensa tuotti ”vääriä tuloksia”, eli sellaisia tuloksia, jotka eivät sopineet valtaeliitin poliittisiin pyrkimyksiin.
Regnerusta vastaan kohdistettu massiivinen painostus selittää osaltaan, miksei tällaisia tutkimuksia ole julkaistu useampia: ne merkitsevät mahdollisesti jopa kyseisen tutkijan uran tuhoutumista tai ainakin rahoituksen saamisen ja tutkijauran etenemisen vaikeutumista ja tutkijayhteisöstä eristämistä. Tällaisten ajojahtien olemassaolo kyseenalaistaa vallitsevan näkemyksen luotettavuuden: tuskin kukaan uskaltaa julkaista vastakkaista todistusaineistoa, koska hän silloin tietää joutuvansa ajojahdin kohteeksi.
Pennsylvanian valtionyliopiston sosiologian professori Paul Amato, joka on yksi alan johtavia tutkijoita, arvioi Regneruksen tutkimusta yhdeksi parhaimmista, mitä aiheesta on tehty. Tätä tutkimusta koskevassa arviossaan Amato (2012: 772) toteaa, että puutteistaan huolimatta Regneruksen tutkimuksen metodologiset ansiot tekevät siitä “parhaan mitä voimme odottaa, ainakin lähitulevaisuudessa”. Myöhemmin samassa artikkelissa hän kirjoittaa: ”Regneruksen tutkimus antaa tärkeän panoksen ymmärrykseemme siitä, miten erilaiset lapsuuden perheympäristöt suhteutuvat tuloksiin nuorissa aikuisissa jälkeläisissä” (s. 774).
Tapio Puolimatka
Professori
