Miksi lapsi tarvitsisi eri sukupuolta olevat huoltajat? Eikö tärkeintä ole että lasta rakastetaan? Saahan lapsi sen miehen tai naisen mallin muualtakin kuin kotoa.
Isyydessä ja äitiydessä on toki kyse myös miehen ja naisen mallista, jolloin vanhemman tehtävänä on ollut nimenomaan olla se turvallinen ja luotettava miehen tai naisen malli pojalle tai tytölle, TV:stä ja lähipiiristä saatujen mallien sijaan.
Mutta myös sillä vanhemmalla, joka on eri sukupuolta kuin lapsi, on merkitystä lapsen kasvulle ja kehitykselle. Myös tyttö tarvitsee isää ja myös poika tarvitsee äitiä. Eri sukupuolta oleva vanhempi tukee lapsen kasvua ja sukupuoli-identiteettiä tavalla, joka on yhtä tärkeä kuin samaa sukupuolta olevan tuki vanhempana. Tyttö voi kasvaa naiseksi ja tuntemaan naiseuttaan suhteessa turvalliseen mieheen, ja poika suhteessa naiseen, joka on tuttu ja läsnä jokapäiväisessä elämässä.
Kuitenkin ennen kaikkea lapset tarvitsevat jonkun, jolle ensisijaisesti ja viime kädessä kuuluu vastuu heidän kasvattamisestaan. Täysin riippumatta siitä kuinka ennalta suunniteltu tämä tehtävä on. Lasten kasvattamisen tulee perustua enemmän vastuun kantamiselle ja sen ymmärtämiselle, kuin unelmalle omasta lapsesta. Avioliittoinstituutio ja biologinen vanhemmuus on painottanut luonnollisen vanhemmuuden vastuuta, ei oikeutta lapsiin.
Kun biologinen ja juridinen vanhemmuus on suoraan rinnastettu toisiinsa, on korostettu sitä miten paljon lasta toivotaan ja halutaan hoitaa. On jopa paheksuttu sitä, että vanhemmat “pakotetaan” huolehtimaan omista lapsistaan ja painotettu sitä, että kun hartaasti halutaan saada lapsia, niin sitä parempaa huolta niistä pidetään. Nykyisin kavahdetaan kaikkea mikä vaikuttaa “pakottamiselta”. Mutta vastuunkantaminen asiassa, joka on omalle kohdalle annettu, ei ole pakottamista eikä vapaaehtoisuuden ainoa vaihtoehto ole vastentahtoisesti toimiminen ja tehtävänsä huonosti hoitaminen.
Rakkaus on enemmän tehtävä kuin tunne, paitsi parisuhteessa myös vanhemmuudessa. Lapsi ei välttämättä tee vanhempiaan onnelliseksi. Ei joka päivä eikä edes suurimman osan ajasta. Lapsi ei myöskään välttämättä ole luonnostaan helposti rakastettava ja ympärilleen iloa tuova. Kuka rakastaa näitä lapsia? Onko ketään, jolle vastuu lapsesta lähtökohtaisesti kuuluu, kaikesta huolimatta?
Vaikka olemme kuulleet järkyttäviä tarinoita perhesurmista, vanhemman rakkaus lapseensa, joka on omaa lihaa ja verta, on luonnonvoima. Jotta voisi rakastaa erittäin haasteellista tai vaikeasti vammaista lasta, joka ei ole oma, ja joka tekee vanhempiensa elämästä raskaan ja vie sietokyvyn ja jaksamisen äärirajoille, täytyy olla erityisen epäitsekäs ja vahva ihminen.
Oikeus vanhempiin, joihin lapsella on veriside syntymästä lähtien, on se erityinen etu, jonka lapsi Aidossa Avioliitossa saa. Hän ei joudu miettimään mistä on tullut ja missä hänen toinen biologinen vanhempansa on. Ei kokemaan, että vanhempi on viety häneltä tarkoituksella eikä tekemään myöhemmin työtä alkuperänsä selvittämiseksi. Koko elämää ajatellen näiden oikeuksien puuttuminen voi tuoda suuren ahdistuksen ja petetyksi tulemisen kokemuksen. Ja on tuonutkin, monen sateenkaariperheeseen hankitun lapsen kohdalla. Ja joka puhuu kokemuksestaan nyt aikuisena, kun ei lapsena saanut puhua.
Vaikka lapsia on jouduttu ottamaan huostaan vanhemmilta, jotka eivät ole tehtäväänsä kykeneviä, vanhemmuuden ja siihen kuuluvan vastuun painottaminen täysin vapaaehtoisuudelle ei ole hyvä tie. Nyt jo on esimerkkejä siitä kun omia lapsia on annettu huostaan oman elämän ja uuden rakkauden tieltä. Siksi avioliiton ja vastuullisen vanhemmuuden yhteyttä tulee painottaa yhä enemmän.
Kyse ei ole vain siitä, että lapsi menettää oikeuden eri sukupuolta oleviin vanhempiin. Koko vanhemmuuden käsite on uuden avioliittokäsityksen myötä muuttumassa siten, että vanhemmuuden ei katsotakaan enää niin itsestään selvästi kuuluvan biologisille vanhemmille.
Kuitenkin on mainittu kolmi- ja neliapilaperheiden ”etuna” lapsen kannalta se, että niin lapsi saa tuntea molemmat biologiset vanhempansa vaikka toinen ei asukaan samassa kodissa. Mutta tässäkin on taustalla enemmän se, kuinka paljon vanhempi haluaa olla läsnä lapsen elämässä. Katsotaan, että jos isä tai äiti, haluaa alusta lähtien olla ”etävanhempi” tai vaikka vain lapsen kummitäti tai naapurin setä, hänellä tulee olla siihen oikeus. Ja sen ei katsota olevan väärin kun lapsella kuitenkin on lähihuoltaja/huoltajat.
Katsotaan siis, että äitiys tai isyys voidaan korvata täysin kenellä tahansa aikuisella. Tällöin ei ole lopulta ketään, jolle vastuu lapsesta kuuluu vaan kaikki on sen varassa mitä aikuiset keskenään sopivat.
Avioliiton ylläpitämä ihanne on ollut, että perheen muodostavat isä, äiti ja lapset, mikä on lapsen kannalta kaikkein parasta ja selkeintä.
