Lapsen oikeudet kunniadiplomi 2021

Aito avioliitto -yhdistys haluaa vuosittain lapsen oikeuksien päivänä eli kansainvälisenä lasten päivänä kiittää henkilöitä ja tahoja, jotka ovat ansiokkaasti edistäneet lapsen oikeuksia. Vuonna 2021 kunniamaininnan saavat teologian tohtori, dogmatiikan dosentti (HY) ja Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja Juha Ahvio ja sosiaalipsykologi (VTK ja FK), psykoterapeutti ja eläkkeelle jäänyt Vaasan seurakunnan perheneuvoja Saara Kinnunen. Juha Ahvio on useissa kirjoissaan, kuten Sukupuolineutraali avioliitto – miksi ei ja Avioliitto ja perhe, puolustanut rohkeasti ja johdonmukaisesti pitkän ajan lapsen oikeuksia isään ja äitiin ja kaukonäköisesti ja terävästi varoittanut hankkeista ja kehityskuluista, jotka uhkaavat lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa. Saara Kinnunen on teoksissaan ”Isänkaipuu” tuonut esille isäsuhteen tärkeyttä ja isättömyyden aiheuttamaa tuskaa ja ”Äidin Ikävä” tuonut esille täyttämättömän äidin ikävän vaikutusta lapsen käsitykseen itsestä ja omaan arvoonsa. Hän on myös käsitellyt kirjoissaan lasten tarvetta ja oikeutta kasvurauhaan ja on myös luennoinut laajasti näistä aiheista ja tehnyt koulutuksia niistä.

Diplomit palkituille henkilöille on lähetetty postitse. Toivotamme heille ja kaikille yhdistyksen työn ystäville hyvää lapsen oikeuksien päivää 2021!