Se, mikä on luonnollista ja hyvää, on ollut tässä maassa rajun hyökkäyksen kohteena viime vuosina. Avioliittolain muutos ja äitiyslaki loukkaavat syvästi lapsen perustavia ihmisoikeuksia. Translain uudistusaikeet jatkavat samaa linjaa: lapsille pyritään avaamaan ovi sukupuolenvaihdosprosessin aloittamiseksi. Translain uudistusta kampanjoidaan mielikuvamarkkinoinnin keinoin. Itsemäärämisoikeus kuulostaa hyvältä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sellaisten asioiden kanssa, jotka on ihmiselle annettuja ominaisuuksia. Ei ihonväri, pituus tai sukupuoli ole kenenkään itsemääriteltävissä.
Tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolustajaksi pääsee nyt helposti, riittää että kannattaa translain uudistusaikeita. Kuinka empaattista ja edistyksellistä onkaan kaikki karkelointi translain uudistuksen puolesta. Vaikkei edes tietäisi, mitä kaikkea uudistus pitää sisällään. Pakkosterilisaatiota ollaan kovaa vauhtia purkamassa, vaikkei sellaista pakkoa ole. Ihminen läpikäytyään sukupuolen vaihdosprosessin (johon hän vapaaehtoisesti hakeutuu) on niiden sisältämien toimenpiteiden jälkeen lähtökohtaisesti steriili. Translaki ei tee steriiliksi, vaan se on seurausta ns. sukupuolenvaihdoshoidoista.
Jos sterilisaatio-asiaan todella halutaan puuttua, niin itse näen, että hoitosuositusten tulisi muuttua kehoon kohdistettavista toimenpiteistä siihen, että potilaita terapian kautta tuettaisiin löytämään sopusointu oman sukupuolen (biologisen todellisuutensa) ja sukupuoli-identiteettinsä välillä (kokemus sukupuolesta). Hoitosuosituksista ei kuitenkaan päätä poliittiset päättäjät, vaan lääketieteen asiantuntijat. Ikävä kyllä, lääketiede ei ole sekään immuuni trans-aktivisimille, eikä sukupuolenvaihdosleikkauksia katuvia kuunnella tai sitten heidän määräänsä vähätellään.
Translain uudistuksen päätavoitteena on tehdä sukupuolesta ilmoitusasia. Lääketieteellisen ja juridisen prosessin erottaminen toinen toisistaan on käsittämättömän huono ehdotus. Aina on syytä tutkia, mistä on kyse, kun ihminen ei pysty samaistumaan sukupuoleensa (kehosta todennettava ominaisuus). Se on hyvin harvinainen ja poikkeuksellinen tila. Ei aina ole kyse ns. transsukupuolisuuden kokemuksesta, vaan kyseessä voi olla jotakin aivan muuta. Ahdistus saattaa myös kanavoitua sukupuoli-identiteettiin, vaikka ”haava” olisi muualla.
Erityisesti nuorten kohdalla on käytettävä malttia ja vältettävä tekemästä nopeita johtopäätöksiä ja diagnooseja. Nuoruuden kehitysvaiheeseen liittyy paljon epävarmuutta ja ahdistustakin. Transalain ikärajaa nostaisin ylös, en alas. 18-vuotiaskin on yhä kasvava ihminen. Joku onkin osuvasti sanonut, että 18-vuotias on täysi-ikäinen, ei (täysin) aikuinen. Translapsista ei tulisi koskaan puhua, sillä lapsen kohdalla ei voida varmuudella sanoa, onko hänen sukupuoli-identiteettinsä vakiintunut. Miten voisikaan?
Tietääkö lapsi, ettei hänen tarvitse olla stereotyyppinen, jotta voisi pitää itseään tyttönä tai poikana? Onko lapsella tai tämän kasvattajilla kristallipallo, josta voisivat nähdä, etteivät tulevat kasvunvuodet tuo levollista mieltä oman sukupuolen (kehon) ja identiteetin välille (kokemus)? Onko lapsella jokin haavoittava kokemus, joka nostaa ahdistuksen pintaan, niin ettei oma keho tunnu oikealta?
Translain uudistus laittaisi isot pyörät pyörimään, sellaiset, joiden alle pieni ihminen jäisi. Lasten ja nuorten sosiaalistamista trans-identiteettiin pidettäisiin itsestäänselvyytenä, sukupuoli-identiteettiin liittyvän kipuilun lieventämiskeinona. Sen lisäksi lain uudistusta seuraisi hormoniblokkerihoitojen yleistyminen alaikäisillä. Trasek kuvaa niiden vaikutusta näin: ”Hormoniblokkereilla lykätään puberteetin alkamista ja estetään syntymässä määritellylle sukupuolelle ominaisten piirteiden kehittyminen.”
Murrosikään ei pitäisi suhtautua kielteisesti, vaikka se haastaakin nuoren (trans/muunsukupuolisuuden) kokemuksen, tuoden niin kiistattamasti esille, että tytöistä kasvaa naisia ja pojista miehiä. Blokkerihoidot eivät myöskään ole vaarattomia. Nuori, joka painiskelee sukupuoli-identiteetin kanssa tarvitsee varmasti tukea käydessään läpi luonnollista kasvuprosessia,jota murrosiäksi kutsutaan.
Noin 90% prosenttia sukupuolidysforiasta kärsineistä lapsista, ei kärsi siitä enää käytyään läpi normaalin murrosiän kehityksen. Jos translain uudistusta ajava Trasek haluaa todella auttaa lapsia ja nuoria, sen pitäisi lakata suosittelemasta blokkerihoitoja. Sateenkaariliikkeen pyrkimys on sulkea lapset ja nuoret trans-identiteettiin, tehden monet heistä loppuiäksensä hormonihoidoista riippuvaisiksi.
Trasek ajaa lapsille mahdollisuutta vaihtaa juridista sukupuoltaan,jopa vastoin vanhempien tahtotilaa. Trasek on myös ehdottanut, että lastensuojelullisia toimenpiteitä kohdistettaisiin huoltajiin, jotka eivät takaa ”turvallista kasvuympäristöä” eli vanhempiin, jotka eivät osoita tukea lapsensa aikeelle vaihtaa sukupuolta. Tuollainen on Trasekilta röyhkeää vanhempien kasvatusoikeuden mitätöimistä, kaikkinensa.
YLE:n uutinen sukupuoli-identiteetin tutkimukseen hakeutuvien nuorten määrän moninkertaisesta noususta on hälytys-signaali. Uutista ei pidä tulkita osoituksena sukupuoleen liittyvän tiedon lisääntymisestä tai suvaitsevammasta ilmapiiristä, vaan merkkinä vahingollisen yhteiskunnallisen ilmapiirin ja aattellisen sukupuolikäsityksen huonoista hedelmistä. Enemmän oireilevia nuoria vuosi vuodelta ei ole ylpeilyn aihe. Tämä kehityssuunta jatkuu, jos annamme sen jatkua.
Gender-ideologian myllertäessä lakeja, yksilöitä ja yhteiskuntaa, ei kuitenkaan huolestuneen kansalaisen tarvitse lamaantua. Pian pääsee äänestämään uutta suuntaa Suomelle.
Kirjoittaja
Susanna Koivula
Aito avioliitto ry:n puheenjohtaja
