Professori Mark Regnerus Texasin yliopistosta (Austin) piti mielenkiintoisen puheen vieraillessaan Suomessa Aito avioliiton järjestämässä ”Perhe on tulevaisuus”-tilaisuudessa 22.7.2023 Helsingissä. Professori Tapio Puolimatka tulkkasi puheen tilaisuudessa suomeksi ja saimme hänen tekemänsä kirjallisen käännöksen, jonka julkaisemme tässä.
Uusia kehityssuuntia samaa sukupuolta olevien kotitalouksissa ja tutkimustuloksia
Tänään tarkoitukseni on kertoa teille samaa sukupuolta olevien liittojen yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen tilanteesta. Käsiteltäviä asioita on paljon, ja on myös joitakin rohkaisevia näkökohtia. Olemme kuitenkin realisteja. Pystymme käsittelemään empiiristä totuutta. Se ei tosiaankaan tule yllättämään teitä.
Avioliitto on tavoiteltu pyhä Graalin malja, ja se on sitä edelleen niissä maissa, joissa sukupuolineutraalia avioliittoa ei ole vielä kirjattu lakiin. Sitä pidetään edelleen vastauksena kaikkiin ongelmiin. Onko homoseksuaalisten ja heteroseksuaalisten ihmisten välillä terveyseroja? Eikö avioliitto voikin parantaa kielteisen leimaamisen, joka tekee ihmiset sairaiksi tai LGBTQ-opiskelijoiden itsemurha-ajatukset, jotka ovat suhteettoman yleisiä Euroopassa ja Yhdysvalloissa? Samaa sukupuolta olevien avioliiton odotetaan ratkaisevan nämä ongelmat. Psykologi Abraham Maslow kuvailee ”instrumenttilakia” eräänlaisena kognitiivisena ennakkoluulona — liiallisena luottamisena tuttuun työkaluun — todetessaan tunnetusti: ”Ihmiselle, jolla on vasara, kaikki näyttää naulalta”.
Avioliittoa käytetään melkein kuin hyvitysmaksuna. Meidän on ”maksettava” niille, joita muut ovat loukanneet, uhraamalla tämä avaininstituutio, joka on maailmanlaajuisen inhimillisen ja sosiaalisen kukoistuksen keskeinen lähde. Meitä vaaditaan uhraamaan avioliittoa koskeva elintärkeä kristillinen oppi — jotta loukkaantuneet ja vahingoittuneet voivat ottaa avioliiton haltuunsa ja käyttää sitä miten haluavat.
Pidämme jokaista ihmistä yhtä arvokkaana ja me kaikki kannatamme jokaisen ihmisen oikeudenmukaista kohtelua asumisessa ja työllisyydessä. Emme demonisoi emmekä etsi syntipukkeja. Suremme niiden kanssa, jotka surevat. On traagista nähdä itsetuhoista käyttäytymistä ja olen itse nähnyt sellaista. 22-vuotiaalla tyttärelläni oli hiljattain vaikea tehtävä auttaa siivoamaan hotellihuonetta, johon oli majoitettu konferenssiosallistuja, jolla oli samaa sukupuolta olevia kiintymyssuhteita. Tämä henkilö käveli ulos liikenteeseen ja lopetti elämänsä. Kuka odottaa joutuvansa osallistumaan hautajaisiin ollessaan konferenssissa? Se ei ollut hänen vikansa. Eikä se ole sinun vikasi. Kyse ei ole avioliitosta. Kyse on tämän aikakauden henkivalloista ja voimista, joita Paavali kuvasi kirjeessään Efeson seurakunnalle.
Julkinen kamppailumme homoseksuaalisuutta vastaan on rajallinen: olemme pyrkineet säilyttämään laissa — sekä uskonnollisessa että siviilioikeudessa — ymmärryksen avioliitosta miehen ja naisen välisenä pysyvänä liittona ja suojelemaan tätä liittoa. Mutta sekin on jo joidenkin mielestä liikaa — kuten eräs samaa sukupuolta olevien parien avioliittoa kannattava tarkkailija ja kirjoittaja äskettäin totesi: ”Homoseksuaalien oikeuksia ajava liike on nykyään romahtanut avioliitto-oikeuksia ajavaksi liikkeeksi.”1
Avioliiton puolesta kannattaa taistella silloinkin, kun taistelu näyttää hävityltä. Avioliitto yhdistää isän äitiin ja äidin synnyttämiin lapsiin. Tällaiset perheet ovat yhteiskuntajärjestyksen kantavia seiniä. Keskimääräinen miehen ja naisen välinen avioliitto kantaa paljon raskaampaa suoraa taakkaa lasten saamisesta ja lastenhoidosta, ja vähemmillä resursseilla, kuin keskimääräinen samaa sukupuolta olevien liitto. Vaikka sukupuolineutraalin avioliiton väitettiin tekevän avioliitosta tasa-arvoisen, se itse asiassa rankaisee eniten työläis- ja keskiluokkaisia äitejä ja isiä. Nykyään lukuisat maat antavat suhteellisesti suurempia etuja pienelle ihmisryhmälle, jonka tyypillinen kotitalouksien kehitys ei ole lainkaan verrattavissa tuntemiimme avioliittoihin. Samat edut ja sosiaalinen arvostus – murto-osalla velvollisuuksista ja vastuusta.
Mistä minä tämän tiedän? Otetaan palaset yksi kerrallaan. Kaikki tänään käsittelemämme tutkimustulokset eivät ole minun alkuperäisiä analyysejäni tai laskelmiani. Ne ovat peräisin tutkijoilta, jotka suhtautuvat arvoihimme parhaimmillaan neutraalisti mutta useimmiten vihamielisesti. Voimme silti perustella oman kantamme tukeutuen heidän antamiinsa tietoihin ja lukuihin. Itse asiassa uskon, että meidän on tehtävä niin.
Kyse ei ole siitä, ilmeneekö avioliitto erilaisena eri aikoina ja eri kulttuureissa — erilaisia ilmenemismuotoja on aina ollut ja tulee olemaan jatkossakin. Tärkein kysymys on pikemminkin se, voidaanko avioliiton ydintä, sen perusrakennetta, todella muuttaa ja voiko se pysyä muuttuneena.
Mutta onko itse avioliitto todella muuttunut yleensä ihmisten mielestä? Ei oikeastaan. Ainakaan neljä avioliiton keskeistä tunnusmerkkiä eivät ole muuttuneet: (1) odotus kokonaisvaltaisesta liitosta, (2) toive pysyvyydestä, (3) uskollisuuden olettamus ja (4) avioliiton liittäminen lasten saamiseen ja kasvattamiseen. Kun amerikkalaiset, ranskalaiset, liettualaiset, puolalaiset, italialaiset, suomalaiset, romanialaiset, kenialaiset, indonesialaiset ja brasilialaiset osallistuvat tavallisiin häihin, he ymmärtävät avioliiton sisältävän nämä neljä asiaa (jos ne ovat ylipäätään mahdollisia). Avioliitto ei ole muuttunut, sen solmimista vain lykätään myöhempään ikään.
Mutta ne, jotka ovat vaatineet avioliiton rakenteen muuttamista, ovat pitkään tehneet sen vetoamalla avioliiton oletettuun ”evoluutioon”. Väitetään, että avioliitto on menettänyt pitkäaikaisen yhteytensä ”lasten saamiseen ja kasvatukseen”, Näin väittivät kantajat oikeusasiassa Schalk ja Kopf v. Itävalta (2010). Heidän mukaansa lasten saaminen ja kasvattaminen ”ei enää muodosta erottamatonta osaa avioliitosta”.2 Schalkin ja Kopfin mukaan avioliitolle on enää ominaista vain kokonaisvaltaisuuden ja vakauden taju.3 Mutta huomatkaa, mitä muuta heidän määritelmästään puuttui lasten lisäksi: ”avioliitto-evolutionistien” puheesta puuttuu yhä useammin seksuaalinen uskollisuus, joka on pitkään ollut yhteydessä lasten saamiseen.
Uskollisuus
Onko uskollisuus siis ongelma samaa sukupuolta olevien avioliitoissa? Miesten osalta näin tosiaan on. Jotkut miehet eivät koskaan aio olla uskollisia avioliitossaan; toiset taas aluksi pyrkivät uskollisuuteen, mutta luopuvat siitä nopeasti. Stanfordin yliopiston väestötieteilijä Michael Rosenfeld havaitsi vuonna 2017 kerättyjen, pariskuntien käyttäytymistä koskevien kansallisesti edustavien tietojen perusteella, että Yhdysvalloissa (siviili)avioliitossa olevien homomiesten joukossa 21 prosenttia ilmoitti vähintään yhdestä muusta romanttisesta tai seksuaalisesta suhteesta edellisen vuoden aikana, mikä on kuusi kertaa korkeampi osuus kuin naisten kanssa avioliitossa olevien miesten keskuudessa (3,4 prosenttia) ja 13 kertaa korkeampi osuus kuin miesten kanssa avioliitossa olevien naisten keskuudessa (1,6 prosenttia). Lisäksi näiden 21 prosentin naimisissa olevien homomiesten keskuudessa seksikumppaneiden keskimääräinen määrä viimeisen vuoden aikana oli lähempänä kolmea kuin kahta.
Miten tutkijat selittävät tämän? Steven Philpotin ja hänen kollegoidensa tutkimuksessa väitetään, että ”sitoutuneet homosuhteet alkavat usein yksiavioisuusjaksolla”, mutta että se ”koetaan usein väliaikaiseksi”. Monet raportoivat lyhyestä yksiavioisuuden jaksosta ennen kuin he avaavat suhteen muille seksikumppaneille, kun ”luottamuksen suhteeseen on kasvanut”.4 Toisin sanoen, kun he luottavat yhteiseen tulevaisuuteen ja uskovat suhteensa olevan vakaa, he sallivat ulkopuolisia kumppaneita, varsinkin jos kyseessä on kolmikko (eli heillä on yhteinen ulkopuolinen kumppani). ”Jopa pariskunnat, jotka esittelivät itsensä täysin sitoutuneina”, kertoivat tutkijoille, että ”heidän ajatuksensa yksiavioisuudesta muuttuivat ajan myötä”.5 Kolmiosuhdetta — eli kun pari kutsuu kolmannen miehen sänkyynsä joksikin aikaa — ei yleensä ymmärretä yksiavioisuuden rikkomiseksi, koska molemmat ovat suostuneet ja osallistuneet siihen. Eräässä toisessa haastatteluihin perustuvassa kanadalaisessa tutkimuksessa todettiin, että homomiehistä noin 40 prosenttia ilmoitti, että ”naimisiinmeno antoi heille itseluottamusta ja turvaa, jota he tarvitsivat” suostuakseen avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin. 6 Tämä tarkoittaa siis sitä, että naimisiinmeno tarjosi huomattavalle määrälle homopareja turvallisuuden, jota he tarvitsivat harhautuakseen ulkopuolisiin suhteisiin vaarantamatta avioliittoaan.
”Rakkaus on rakkautta”, meille sanotaan. Mutta tämä ei ole sellaista rakkautta, jossa halutaan toisen hyvää. Tämä ei ole uhrautumista. Tämä on ihmisen esineellistämistä ja käyttämistä hyödykkeenä. Tämä on ”vapaiden markkinoiden” mentaliteettia pahimmillaan.
Eräässä toisessa homopareja koskevassa tutkimuksessa Ben, joka koki kärsineensä vääryyttä kumppaninsa uskottomuuden vuoksi, kertoi tutkijoille, että samaa sukupuolta olevien avioliitto on jotain erilaista: ”Monissa avioliittoon liittyvissä asioissa on kyse seksuaalisesta uskollisuudesta. Uskollisuus liittyy lasten saamiseen, enkä välttämättä usko, että samaa sukupuolta olevien suhteet ovat aivan samanlaisia.”
Amerikkalainen kolumnisti Andrew Sullivan perusteli jo kauan sitten samaa sukupuolta olevien avioliittoa väittämällä, että avioliitto auttaisi homomiehiä seksuaaliseen kurinalaisuuteen. Nyt tiedämme varmasti, ettei tämä laajalti omaksuttu oletus toteudu.
Samaan aikaan brittiläinen sosiologi Catherine Hakim toteaa, että yksiavioisuus on edelleen suosittua naisten keskuudessa. Hänen mukaansa yksiavioisuuden hylkäävä seksuaalijärjestelmä olisi epäilemättä darwinistinen, hierarkkinen ja patriarkaalinen. Polyamoria naamioituu tasa-arvoiseksi. Todellisuudessa se on manipuloivaa ja epävakaata. Lapset ovat riippuvaisia vakaudesta. Ei ihme, että homomiehet harvoin haluavat lapsia.
Vakaus
Samaa sukupuolta olevien parisuhteiden 17 vuotta kestänyt analyysi edistyksellisessä Ruotsissa paljasti, että samaa sukupuolta olevien naisparien liittojen avioeroprosentti on kaksi kertaa suurempi kuin muiden liittojen. Tämä malli on pysynyt vakaana pitkän aikaa, mikä viittaa siihen, että kyseessä ei ole lyhytaikainen sattuma. Se ei myöskään johdu leimaamisesta, jota Ruotsissa on hyvin vähän. Sama kuvio on havaittavissa Norjassa, Tanskassa, Belgiassa, Alankomaissa, Espanjassa, Englannissa, Walesissa ja Kolumbiassa. Norjassa ”avioeroriski on korkein samaa sukupuolta olevien naisten avioliitoissa, kun taas samaa sukupuolta olevien miesten avioliitot ovat samaa tasoa kuin eri sukupuolta olevien avioliitot”.7 Norjalaisista kahden naisen välisistä avioliitoista 59 prosenttia oli purkautunut 15 vuoden kuluessa. Sama pätee myös Ruotsissa: lesboavioliitot ovat yksinkertaisesti alttiimpia avioerolle.
Sama pätee myös Yhdysvalloissa. Mainitsemieni Stanfordin tietojen myöhemmissä analyyseissä on havaittu, että samaa sukupuolta olevien avioliitot olivat epävakaampia. Hieman yli 23 prosenttia samaa sukupuolta olevien avioliitoista oli purkautunut kahdeksanteen tiedonkeruuvuoteen mennessä, kun taas vastakkaista sukupuolta olevien avioliitoista 11 prosenttia. Tässäkin tapauksessa epävakaimpia olivat kahden naisen väliset virallistetut liitot, joissa lähes kuusi kymmenestä oli purkautunut kahden vuosikymmenen kuluessa — tämä luku on paljon korkeampi kuin perinteisessä avioliitossa.
Kolmen valtakunnallisesti edustavan, Yhdysvalloista ja Kanadasta peräisin olevan tietoaineiston äskettäinen uudelleentarkastelu osoitti, että avioliittojen purkautumisasteet olivat erilaisia. Tämän tutkimuksen erityispiirre oli kuitenkin se, että siinä erotettiin toisistaan pariskunnat, joilla oli lapsia ja ne, joilla ei ollut lapsia. Lapsia omaavien (virallistetussa liitossa elävien) pariskuntien osalta tulokset olivat hämmästyttävän erilaiset: samaa sukupuolta olevien pariskuntien eroamisaste oli 43 prosenttia ja vastakkaista sukupuolta olevien pariskuntien 8 prosenttia. Toisin sanoen lasten läsnäolo vakiinnutti vastakkaista sukupuolta olevien parien liittoa, mutta horjutti samaa sukupuolta olevien parien liittoa. 8 Toisin sanoen lapset saattavat olla samaa sukupuolta oleville pareille ainutlaatuinen suhdetta rasittava tekijä, jota ne eivät ole samaa sukupuolta oleville pareille. Tämän ei pitäisi yllättää meitä, sillä samaa sukupuolta olevat pariskunnat eivät edelleenkään voi molemmat olla tasavertaisia biologisia vanhempia lapsilleen. Parasta, mitä he voivat tällä hetkellä tehdä, on laillisesti väärentää syntymätodistuksia. Tässä on kyse aidosta sosiaalisesta konstruktiosta.
Mikään tästä ei tullut yllätyksenä aiemmille tutkijoille, joista useimmat olivat samaa sukupuolta olevien avioliittojen kannattajia. He olivat ennustaneet sen. Brittiläinen yhteiskuntateoreetikko Anthony Giddens, tunnettu intellektuelli ja yksi tunnetuimmista elossa olevista sosiologeista, havaitsi tämän mallin vuonna 1992 ilmestyneessä kirjassaan The Transformation of Intimacy. ”Useimmat lesbonaiset saattavat olla pitkäaikaisessa parisuhteessa”, hän kirjoitti, ”mutta heillä on vaikeuksia saavuttaa niissä turvallisuuden tunnetta.” Eräs sosiologipariskunta selitti pitkäaikaisen kuvion lesboparien ”korkeilla tasa-arvostandardeilla”. Mutta ei ole mitään teoreettista syytä ajatella, että erityisesti lesboilla olisi erityisen korkeat vaatimukset tunne- ja parisuhdetyytyväisyydestä. Ei, vaan naisilla on yleensä korkeampia tämänkaltaisia odotuksia. Vaimollani on korkeammat odotukset suhteen tyydyttävyyden osalta kuin minulla.
Miehillä ja naisilla on nimittäin taipumus hoitaa suhteitaan eri tavoin ja osoittaa suhteissaan erilaisia mieltymyksiä. Tämä saattaa olla yksi vanhimmista sosiologisista havainnoista, aivan kuten se, että ”vuorovaikutus synnyttää konflikteja”. Kun liitossa ei enää ole kyse siitä, että kaksi eri sukupuolta, nainen ja mies etsivät tapoja tulla toimeen keskenään, vaan liitto koostuu kahdesta samaa sukupuolta olevasta osapuolesta, sukupuolelle ominaiset mieltymykset vakiintuvat ja vahvistuvat sen sijaan, että ne tasapainottuisivat. On kohtuutonta odottaa yksiavioisuutta miesten samaa sukupuolta olevien avioliitoissa. Mitä perusteita meillä on koskaan ollut odottaa sitä? Miksi kukaan koskaan uskoi siihen? Suhteessa ei ole mukana naista. Naiset ovat suhteiden portinvartijoita, aivan kuten kuvailin vuonna 2017 ilmestyneessä kirjassani Cheap Sex.
Kaikki tämä vahvistaa sitä, että samaa sukupuolta oleville pareille on taipumus ilmentää enemmän syvään juurtuneita sukupuolittuneita tapoja, vaikka he puolustavat tasa-arvoisia asenteita. Tässä ei ole mitään poliittista. Tämä ei ole syytös. Se on vain empiirinen tosiasia. Onko siis mikään yllätys, että sukupuolisuutta koskeva äärimmäisyyskäytös, joka on vallannut suuren osan länsimaita — erityisesti Yhdysvallat ja Yhdistyneet kuningaskunnat — koskee itse asiassa sukupuolten välisten erojen korostamista ulkonäössä ja käyttäytymisessä sen sijaan, että tällaisiin eroja soviteltaisiin, kuten aikaisemmin pitkään teimme.
Seksuaalinen suuntautuminen ei näytä paljoa vaikuttavan siihen, miten miehet ja naiset suhtautuvat toisiinsa. Ilmeiset erot näyttävät johtuvan pikemminkin sukupuoleen perustuvien suhtautumistapojen vahvistumisesta eli sukupuolityypillisten suhtautumistapojen kaksinkertaistumisesta. Sukupuolelle ominaiset mieltymykset ennustavat siis selviä eroja siinä, miten ihmiset käyttäytyvät liitoissaan. Tämän seurauksena alkaa olla havaittavissa kolmenlaisia liittoja (kahden sijaan), joilla kullakin on omat erityiset mallinsa ja norminsa: kahden miehen liitto, kahden naisen liitto ja yhden miehen ja yhden naisen liitto.
Lapset
Kolmas avioliiton keskeinen käsite on lasten odotus. Nykymaailmalle on ominaista se, mitä paavi Johannes Paavali II kutsui ”ehkäisymentaliteetiksi”. Niinpä ei ole yllättävää, että jopa miesten ja naisten välisissä avioliitoissa lasten saamista arvostetaan vähemmän kuin aiemmin. Tämän lisäksi avioitumisajan nouseva ikä lyhentää hedelmällisyysikkunaa ja lisää osaltaan tahatonta lapsettomuutta. Mutta on yksinkertaisesti valheellista väittää, että lapset olisivat samaa sukupuolta olevien avioliittojen tunnusmerkki.
Yhdysvaltain virallisen kartoitustutkimuksen mukaan heteroseksuaalisilla pareilla on kolme kertaa todennäköisemmin lapsia kuin homoseksuaalisilla pareilla. 9
Osittain tämä liittyy siihen, mitä pidetään tärkeänä. Heteroparit menevät nykyään naimisiin myöhemmällä iällä, ja samaa sukupuolta olevat parit odottavat vielä kauemmin. Aiemmin mainitun norjalaisen aineiston mukaan samaa sukupuolta olevien parien avioitumisikä oli miehillä keskimäärin 43 vuotta vanhimman kumppanin osalta ja 36 vuotta nuorimman kumppanin osalta, ja keskimääräinen ikäero oli 7 vuotta. Naisten kohdalla vanhimman kumppanin keski-ikä oli 39 vuotta ja nuorimman 34 vuotta, ja keskimääräinen ikäero oli 5 vuotta.10
Laajamittaista taloudellista toimintaa esiintyy enemmän homo- kuin heterotalouksissa. Yhdysvaltalaista ajankäyttöä koskevaa virallista kartoitusta tutkineet taloustieteilijät havaitsivat, että keskimääräinen homoseksuaalinen vastaaja käyttää noin 6 tuntia päivässä kodin ulkopuolisessa työssä ja lähes 2,5 tuntia kotitaloustyöhön. Vertailun vuoksi heteroseksuaaliset vastaajat käyttävät lähes tunnin vähemmän kodin ulkopuolisessa työssä ja 80 minuuttia enemmän kotitaloustyöhön. Nämä erot johtuvat suurelta osin heteroseksuaalisten parien naisvastaajista.11
Kansakunnat palkitsevat nykyään liittoja samalla tavalla, vaikka erilaisilla liitoilla on suuria eroja lasten määrän ja lastenhoitoon käytettävän panostuksen osalta. Antamalla avioliittoetuuksia samaa sukupuolta oleville pareille maat rankaisevat tietämättään (mutta kuitenkin selvästi) kotitalouksia, joissa toinen puoliso käy töissä ja toinen puoliso hoitaa lapsia. Tämä ei ole oikeudenmukaista.
Vuoden 2015 veroilmoitusten analyyseistä kävi ilmi, että niiden avioparien joukossa, jotka tekivät yhdessä veroilmoituksen ja joilla oli huollettavia lapsia, miespuoliset samaa sukupuolta olevat parit ilmoittivat keskimääräisten bruttotulojen olevan 264 000 dollaria, mikä on yli kaksinkertainen määrä vastaaviin vastakkaista sukupuolta oleviin pareihin verrattuna (115 000 dollaria).12 Homoavioliitot edustavat varakkaimpia amerikkalaisia pareja, olipa heillä lapsia tai ei.
Vuoden 2019 Yhdysvaltain tilastokeskuksen selvityksessä 38 prosentilla miehen ja naisen avioliitossa elävistä pareista oli alle 18-vuotiaista lapsia, mikä on selvästi enemmän kuin 23 prosentilla samaa sukupuolta olevien naisten liitoista ja 7 prosentilla samaa sukupuolta olevien miesten liitoista. 13 Alankomaissa — joka on kiistatta maailman suvaitsevaisin valtio tässä asiassa — saadut tiedot osoittavat, että vain 19 prosentilla samaa sukupuolta olevista naispareista ja vain yhdellä prosentilla miespareista on kotona lapsi. 14 Asiaa taustoittaa, että kaikkien aikojen korkein uusien samaa sukupuolta olevien naisten avioliittojen määrä Norjassa saavutettiin vuonna 2017, jolloin solmittiin 213 avioliittoa.
Mieti hetki tämän tiedon suurta merkitystä. Yhteiskunnassa vaaditaan ja painostetaan kaatamaan avioliittoinstituutio niin, että pieni vähemmistö saa suhtautua epämääräisesti avioliittoinstituution historiallisiin normeihin ja odotuksiin ja tyypillisesti olla noudattamatta niitä.
Ja Euroopan unioni on tekemässä samaa sukupuolta olevien avioliitosta osan sisäänpääsymaksusta. Tämä on uutta eliittiä.
Atlantin toisella puolella Yhdysvalloissa on vasta kahdeksan vuotta siitä, kun samaa sukupuolta olevien avioliittoja on solmittu valtakunnallisesti, ja avioliiton solmimisprosentti on edelleen paljon alhaisempi kuin vastakkaista sukupuolta olevien parien keskuudessa. Vuonna 2018 tehdystä (hyvin laajasta) liittovaltion tutkimuksesta kävi ilmi, että heteromiesten joukossa on kolme kertaa enemmän avioituneita kuin homomiesten parissa ja heteronaisista on kaksi kertaa enemmän avioituneita kuin lesbonaisista. Amerikkalaisista homoseksuaaleista on tietysti paljon useampi avioitunut kuin skandinaavisista.
Väitteet siitä, että nämä eri ihmisryhmät ovat yhtä kiinnostuneita avioliitosta ovat empiirisesti epätosia. Vaikka avioliitto on ollut Hollannissa laillinen vuodesta 2001 lähtien, 38 prosenttia samaa sukupuolta olevista pareista on naimisissa, mikä on paljon vähemmän kuin vastakkaista sukupuolta olevien parien osuus, joista 86 prosenttia on naimisissa.
Lisäksi Yhdysvaltojen veroilmoituksista hiljattain tehdyt analyysit osoittavat, että vaikka 92 prosenttia vastakkaista sukupuolta olevista aviopareista tekee ”yhteisiä” veroilmoituksia (vain avioparit voivat tehdä niin), vain 59 prosenttia samaa sukupuolta olevista pareista tekee niin, mikä on merkki siitä, että merkittävä osa samaa sukupuolta olevien ”avioliitoista” ei välttämättä ole laillisesti virallistettuja. Toisin sanoen seremonia on ehkä pidetty, mutta virallista vihkimystä ei ole. He eivät halunneet juridista sitovuutta. Loppujen lopuksi samaa sukupuolta olevien avioliittoja on ehkä vain viisi jokaista tuhatta eri sukupuolta olevien avioliittoa kohti.
Samaa sukupuolta olevien avioliiton laillistamisen jälkeen
Todennäköisin skenaario on edelleen se, että kun kysyntä on tyydytetty ja uutuudenviehätys on ohi, siviiliavioliiton valitsee suhteellisesti paljon harvempi homopari kuin hetero- tai lesbopari, ja että lesboparien avioliittojen purkautumisprosentti on suurempi kuin hetero- tai homoparien. Miksi? Koska avioliittoon liittyy edelleen odotuksia pysyvyydestä, uskollisuudesta ja lapsista — arvoja, jotka ovat tiukemmin esillä aina, kun mukana on naisia. Lesboavioliitoissa lapsia on kuitenkin verrattain vähän. Emotionaalisen tyydytyksen keskeisyys on edelleen keskeinen prioriteetti heidän liitoissaan, mikä osaltaan lisää niiden epävakautta ja rikkoutumisastetta.
Professori Kathleen Hull kysyy: ”Jos monilla LGBTQ-ihmisillä ei ole myönteistä näkemystä avioliitosta tai halua solmia laillista samaa sukupuolta olevien avioliittoa, miksi laillisen samaa sukupuolta olevien avioliiton kannatus on niin vankkaa seksuaalivähemmistöjen ja sukupuoleltaan vaihtavien ihmisten keskuudessa?”15 Kuten olen edellä kuvannut, kyse ei ole koskaan ollut avioliitosta. Kyse oli hyväksynnästä, kannatuksesta, ja edistyksellisimmille heistä kyse on sukupuolta ja ihmissuhteita koskevien länsimaisten, kristillisten käsitysten purkamisesta. Hänen haastatteluihin perustuvassa tutkimuksessaan kävi ilmi, että niistä, jotka esittivät arvioivia kommentteja avioliitosta yleensä, alle puolella oli pääasiassa myönteistä sanottavaa instituutiosta, ja alle kolmannes kannatti avioliittoa mallina samaa sukupuolta olevien parien suhteille.
Loppujen lopuksi avioliitto on ”heteronormatiivinen”, eli se heijastaa sitä, miten miehet ja naiset suhtautuvat toisiinsa omalla erityisellä tavallaan, toisiaan tasapainottaen — ja tämä ei tule muuttumaan. Avioliittoa ei onnistuta purkamaan, koska se ei ole pelkkä sosiaalinen konstruktio. En siis ole täällä käskemässä teitä innokkaasti varjelemaan avioliittoa, jottei sitä otettaisi teiltä pois. Sitä ei todellakaan voida riistää meiltä. Pyydän teitä Aleksandr Solženitsynia mukaillen rohkaisemaan muita olemaan elämättä valheessa, edes hallituksen hyväksymissä valheissa.
Tämän vuoksi samaa sukupuolta olevien avioliiton siviilioikeudellinen toteutuminen — aitona yhteiskunnallisena rakennelmana — pysyy ikuisesti epävarmana. Samaa sukupuolta olevien avioliitto vaatii jatkuvaa vahvistusta ja hyväksyntää, koska pohjimmiltaan se on sosiaalinen konstruktio — me keksimme sen. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö samaa sukupuolta olevien avioliitto voisi vakauttaa parisuhdetta joidenkin kumppanien osalta. Alankomaissa saadut tiedot viittaavat siihen, enkä näe mitään syytä väittää, etteikö näin olisi asia.16 Mutta mihin tarkoitukseen? Heiltä puuttuvat avioliiton tunnusmerkit, ja he ilmoittavat, etteivät ole kiinnostuneita yksiavioisuudesta ja vakaudesta.
Avioliitto puolestaan on luonnollinen instituutio. Se ei katoa, vaikka sitä laiminlyödäänkin yhä enemmän. Avioliiton rakennetta miehen ja naisen liittona voidaan kolhia ja ruhjoa yhteiskunnallisilla ja kirkollisilla laiminlyönneillä, kulttuurisella pilkalla ja yleisellä piittaamattomuudella avioliiton todellisuutta ja sen velvoitteita kohtaan, mutta sitä ei voida tuhota. Naiset, jotka ovat naimisissa miesten kanssa, tuottavat ja sosiaalistavat kansakuntien tulevaisuuden.
Loppujen lopuksi avioliitto ei ole oikeastaan muuttunut. Eniten on muuttunut yleinen mielipide avioliitosta, sen ehdoista ja ihanteellisesta ajoituksesta. Itse asiassa on hämmästyttävää, mikä avioliitossa on pysynyt vakaana. Avioliittoon liittyvä kiintymys ja itsensä uhraaminen ovat edelleen arvostettuja ihanteita. Avioliitto rinnastetaan edelleen yleisesti lasten saamiseen. Odotamme ja haluamme uskollisuutta ja pysyvyyttä. Edelleen vallitsee tunne siitä, että naimisiinmeno merkitsee, että on ryhtymässä johonkin itseään tai puolisoaan suurempaan. Kyse on korkeammista odotuksista omaa käyttäytymistä kohtaan. Se tarkoittaa keskinäistä riippuvuutta, vapaaehtoista sitoutumista velvoitteisiin, jotka vahvistuvat, kun lapsia tulee kuvaan mukaan. Avioliitto on osallistumista tähän sukupolvien väliseen sosiaaliseen ilmiöön — se on instituutio, jonka säännöt eivät ole meidän oikkujemme alaisia. Näin on hyvä, sillä kun me itse laadimme säännöt sen sijaan, että havaitsisimme ja noudattaisimme niitä, olemme matkalla kohti onnettomuutta.
1 Franke, Katherine, Wedlocked: The Perils of Marriage Equality (NYU Press, 2015).
2 Schalk and Kopf v. Austria, No. 30141/04 (European Court of Human Rights, June 24, 2010), s. 3, ja s. 10.
3 Emt. s. 3.
4 Philpot SP, Duncan D, Ellard J, et al. (2018) Negotiating gay men’s relationships: how are monogamy
and non-monogamy experienced and practised over time? Culture, Health & Sexuality 20: 915–928.
5 Heaphy, B., & Hodgson, J. (2021). Public sex, private intimacy and sexual exclusivity in men’s formalized same-sex relationships. Sexualities, 24(7), 874–890. https://doi.org/10.1177/13634607211028108. Lainaus on sivulta 886.
6 Green, A. I. (2010). “Queer unions: Same-sex spouses marrying tradition and innovation.” Canadian Journal of Sociology, 35, 399–436. Tätä tutkimusta kuvattiin artikkelissa Haas, Stephen M. and Pamela J. Lannutti, “The influence of marriage and (non)monogamy agreements on relationship quality in LGBT relationships,” luku 10 teoksessa LGBT People and Their Relationships in the Era of Marriage Equality (1st ed.). Routledge. https://doi.org/10.4324/9781003089995
7 Zahl-Olsen, R., & Thuen, F. (2022). Same-sex Marriage Over 26 Years: Marriage and Divorce Trends in Rural and Urban Norway. Journal of Family History, 0(0). https://doi.org/10.1177/03631990221122966
8 D. Allen, J. Price, Stability rates of same-sex couples: With and without children, 56 “Marriage & Family Review” (2020), No. 1, s. 51-71.
9 Thomas Hofmarcher, Erik Plug, “Specialization in same-sex and different-sex couples,”
Labour Economics, Volume 77, 2022, 101995.
10 Zahl-Olsen & Thuen 2022.
11 Hofmarcher and Plug, “Specialization in same-sex and different-sex couples,” sivu 3.
12 https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/29949084/
13 https://www.census.gov/library/stories/2020/09/fifteen-percent-of-same-sex-couples-have-children-in-their-household.html
14 Shuai Chen, Jan C. van Ours, Symbolism matters: The effect of same-sex marriage legalization on partnership stability, Journal of Economic Behavior & Organization, Volume 178, 2020, sivut 44-58.
15 Kathleen E Hull, Same-sex Marriage: Principle Versus Practice, International Journal of Law, Policy and the Family, Volume 33, Issue 1, April 2019, sivut 51–74, https://doi.org/10.1093/lawfam/eby018
16 Shuai Chen, Jan C. van Ours, Symbolism matters: The effect of same-sex marriage legalization on partnership stability, Journal of Economic Behavior & Organization, Volume 178, 2020, sivut 44-58.