Isättömyyden moninaiset vaikutukset lapseen

Isättömyys vaikuttaa lapsen hyvinvointiin laaja-alaisesti ja tulevaisuuteen kauaskantoisesti. Ohessa on isän merkitystä korostavan amerikkalaisen perhejärjestön sivuilta poimittuja tilasto- ja tutkimustietoja isättömyyden seurauksista. Suomesta vastaavien tietojen kerääminen ei ole itsestäänselvyys ja palaamme siihen omalla kirjoituksellaan.

Isättömästä kodista tulevat lapset kohtaavat todennäköisemmin suhteellista köyhyyttä, aloittavat todennäköisemmin päihteiden väärinkäytön, jättävät todennäköisemmin koulun tai opintonsa kesken ja kärsivät todennäköisemmin terveys- ja tunne-elämän ongelmista.

Köyhyys

Yhdysvalloissa isättömien lapsiperheiden todennäköisyys olla köyhä oli nelinkertainen verrattuna naimisissa oleviin lapsiperheisiin. Vuonna 2011 12 % naimisissa olevien vanhempien lapsista eli köyhyydessä verrattuna 44%:iin yksinhuoltajaperheiden lapsista.

Riski päihteiden väärinkäytöstä

Isättömillä lapsilla on paljon suurempi riski aloittaa päihteiden väärinkäyttö kuin isänsä kanssa elävillä.

Enemmän ulkoisia ja sisäisiä käytösongelmia

Tutkimuksessa, joka kattoi 1977 alle kolmi-ikäistä tai vanhempaa lasta, jotka elivät huoltajaisän tai isähahmon kanssa,  havaittiin, että naimisissa olevien biologisten vanhempien lapsilla on merkitsevästi vähemmän ulkoisia ja sisäisiä käytösongelmia kuin lapsilla jotka elävät ainakin yhden vanhemman kanssa, joka ei ole heidän biologinen vanhempansa.

Korkeampi itsemurha-alttius

Yksinhuoltajaperheiden lasten todennäköisyys tehdä itsemurha on yli kaksi kertaa suurempi verrattuna biologisten vanhempiensa kanssa eläneisiin lapsiin.

Heikompi opintomenestys

Yläasteella tai toisen asteen opinnoissa olevat nuoret, jotka ovat eläneet ainakin yhden biologisen vanhemman kanssa, nuoret jotka ovat kokeneet vanhempiensa avioeron tai erottamisen vanhemmistaan, todettiin saaneen alempia arvosanoja kuin ne nuoret, jotka ovat aina eläneet molempien biologisten vanhempiensa kanssa.

71% lukion keskeyttäneistä oli isättömiä, isättömillä lapsilla on enemmän ongelmia akateemisissa opinnoissa ja he ovat saaneet alhaisia koetuloksia lukemisesta, matematiikasta ja muista aineista. Isättömien kotien lapset todennäköisemmin lintsaavat koulusta, erotetaan koulusta tai lopettavat koulun 16-vuotiaina ja vähemmän todennäköisesti suorittavat korkeakoulu- tai ammattitutkinnon aikuisina.

Korkeampi rikoksentekemisalttius

Nuoret, jotka elävät ehjissä perheissä, syyllistyvät rikkomuksiin pienemmällä todennäköisyydellä kuin ikätoverinsa jotka elävät hajonneissa perheissä. Verrattuna eheisiin perheisiin (biologiset vanhemmat), yksinhuoltajaperheiden ja ainakin yhden ei-biologisen-vanhemman kanssa elävät nuoret syyllistyivät suuremmalla todennäköisyydellä rikkomuksiin. Tämä suhde näytti toimivan erilaisten perheprosessien kautta, vanhempien mukanaolon, valvonnan ja lapsen ja vanhemman läheisyyden kun verrataan eheitä ja hajonneita perheitä.

Korkeampi seksuaalinen aktiivisuus

Tutkimuksessa, jossa otoksena 1409 amerikkalaista iältään 11-18 vuotiasta etelävaltioiden nuorta, tutki korrelaatiota isän poissaolon ja itseilmoitetun seksuaalisen aktiviteetin välillä. Tulokset osoittivat, että nuoret, joiden kotoa puuttui isä, todennäköisemmin ilmoittivat olevansa seksuaalisesti aktiivisia kuin isänsä kanssa eläneet nuoret.

***

Nämä amerikkalaisia perheitä koskevat tilasto- ja tutkimustiedot ovat murheellista luettavaa.  Tuomitsevatko ne tietyissä perheissä kasvaneet lapset epäonnistumaan elämässään? Syyllistävätkö ne yksinhuoltaja-, uusio-, tai samaa sukupuolta olevia perheitä?

Ne eivät tee niin, mutta on tärkeää tuoda esiin, että vanhempien valinnoilla ja poissaololla on vaikutusta lasten hyvinvointiin laaja-alaisesti ja tulevaisuuteen kauaskantoisesti. On kysymys siitä, millaiset eväät tai resurssit tai roolimallit lapsi saa elämään.

On asioita, joita vain isä voi opettaa lapselleen ja on asioita, joita vain äiti voi opettaa lapselleen. Emme kiistä, etteivätkö samaa sukupuolta olevat vanhemmat voi rakastaa lastaan tai lapsiaan, mutta kaksi isää ei voi korvata äitiä ja kaksi äitiä ei voi korvata isää. Lapsi tarvitsee molemmat biologiset vanhempansa ja siksi avioliitto on miehen ja naisen välinen.

Lähteet:

Demuth, S & Brown, S. “Family Structure, Family Processes, and Adolescent Delinquency: The Significance of Parental Absence Versus Parental Gender,” Journal of Research in Crime and Delinquency 41, No. 1 (February 2004): 58-81.
http://familyfacts.org/briefs/26/marriage-and-family-as-deterrents-from-delinquency-violence-and-crime

Hendricks, C.S., Cesario, S.K., Murdaugh, C., Gibbons, M.E., Servonsky, E.J., Bobadilla, R.V., Hendricks, D.L., Spencer-Morgan, B., & Tavakoli, A. (2005).

Hoffmann, John P. “The Community Context of Family Structure and Adolescent Drug Use.” Journal of Marriage and Family 64 (May 2002): 314-330.

Kruk, Edward: ” “The Vital Importance of Paternal Presence in Children’s Lives.” http://www.psychologytoday.com/blog/co-parenting-after-divorce/201205/father-absence-father-deficit-father-hunger

Weitoft, Gunilla R. “Mortality, severe morbidity, and injury in children living with single parents in Sweden: a population-based study” Lancet. 2003 Apr 5;361(9364):1230

***

Kirjoittaja: Veikka Mattila