Äänestä perhemyönteistä ehdokasta!

Miksi perhemyönteisyys on tärkeää

Suomessa on pitkään vallinnut poikkeuksellisen alhainen syntyvyys, joka on jo aikaansaanut jatkossa vain pahenevan yhteiskunnallisen ongelman. Alhaisen syntyvyyden tuloksena työelämässä mukana olevien kansalaisten määrä laskee ja samalla työelämän ulkopuolella olevien määrä kasvaa. Tilanne olisi helpompi, jos maan talous kasvaisi nopeasti, mutta Suomea vaivaa kaksoisongelma. Talous on edistynyt hyvin heikosti ja sen ennustetaan jopa taantuvan lähiaikoina. Tämän seurauksena työtä vaille olevia sekä osatyöllistettyjä tai pätkätöitä tekeviä on paljon.

Väestörakenteemme vinoutuminen ja paheneminen on tiedetty pitkään, mutta käytännön toimia asian korjaamiseksi odotellaan edelleen. Tilanne on todella huono, mutta tiedämme myös, että tilannetta on mahdollista korjata. Monessa muussa maassa huono väestökehitys on saatu käännettyä perhemyönteisellä politiikalla. Oppia kannattaa ottaa sellaisista maista, jotta näemme hyviä tuloksia jatkossa Suomessakin. Hyvinvoivat perheeet muodostavat hyvinvoivan kansakunnan.

Vaalitavoitteemme

Haluamme tulevaan eduskuntaan mahdollisimman monta perhemyönteistä kansanedustajaa. Siksi yhdistyksemme hallitus päätti tehdä listan kaikista perhemyönteisyytensä vahvistavista ehdokkaista. Lista auttaa äänestäjää löytämään ehdokkaan, joka on henkilökohtaisesti vahvistanut perhemyönteisyytensä, jolloin asiasta ei ole epäselvyyttä. Perhemyönteisyyden tuominen esille auttaa äänestäjää ja se on myös ehdokkaan etu eli perhemyönteisen ehdokkaan kannattaa liittyä listalle, ellei vielä ole. Listaa täydennetään sitä mukaan, kun ehdokkaita itse ilmoittautuu listalle mukaan.

Yhdistyksemme puolesta

  • Suosittelemme äänestämään perhemyönteistä ehdokasta.
  • Tiedotamme perhemyönteisistä ehdokkaista kanaviemme kautta äänestäjille.

Perhemyönteisyytensä vahvistaneet ehdokkaat vaalipiireittäin

Henkilöiden järjestys listalla on satunnainen eli sillä ei ole merkitystä.

01 Helsingin vaalipiiri

  • Tanja Heiskanen, PS, nro 195
  • Tom Packalen, PS, nro 204
  • Mika Ebeling, KD, nro 282
  • Jorma Luotonen, Vapauden liitto, nro 245
  • Mira Puro, Vapauden liitto, nro 250
  • Jari Jakonen, Vapauden liitto, nro 241
  • Arto Antturi, KD (sit.), nro 283
  • Elie El-Khouri, KD, nro 285
  • Pentti Helin, KD, nro 287
  • Sari Mäkimattila, KD, nro 289
  • Timo Sotikff, Vapauden liitto, nro 254
  • Marko Hamilo, PS, nro 194
  • Johan Bäckman, VKK, nro 53
  • Rasoul Deghan, VKK, nro 54
  • Nico Giansanti, VKK, nro 55
  • Sari Hämäläinen, VKK, nro 56
  • Ville Idström, VKK, nro 57
  • Sofia Kazakov, VKK, nro 58
  • Jaakko Kurki, VKK, nro 59
  • Markku Lahtinen, VKK, nro 60
  • Rainer Partanen, VKK, nro 61
  • Mikko Paukkunen, VKK, nro 62
  • Esa Korkia-aho, PS, nro 200
  • Vanessa Olsen, Vapauden liitto, nro 247
  • Clarissa Back, KD, 284
  • Simo Ruoho, Vapauden liitto, nro 252

02 Uudenmaan vaalipiiri

  • Teppana Euro, VKK, nro 277
  • Leena Meri, PS, nro 334
  • Cia Grönberg, Vapauden liitto, nro 440
  • Tatu Tyni, Vapauden liitto (sit.), nro 470
  • Pekka Rouvinen, Vapauden liitto, nro 464
  • Meri Kartta, Sinimusta liike, 19
  • Hannu Sileoni, Sinimusta liike, nro 38
  • Ville Lahti-Nuuttila, Vapauden liitto, nro 456
  • Merja Fager, Sinimusta liike, nro 11
  • Viveka Haapio, Vapauden liitto, nro 442
  • Petri Kolmonen, Keskusta, nro 375
  • Juho Seppälä, Sinimusta liike, nro 35
  • Marcus Tamminen, Sinimusta liike, nro 43
  • Ari Koponen, PS, nro 328
  • Toni Jalonen, Sinimusta liike, nro 16
  • Juha Malmi, KD, nro 175
  • Kristiina Drotár, KD, nro 164
  • Martin Honkanen, Vapauden liitto, nro 445
  • Janne Peltonen, Sinimusta liike, nro 29
  • Sonja Välkepinta, KD (sit.), nro 194
  • Kitti Kumpulainen, KD, nro 172
  • Tiina Tuomela, KD, nro 192
  • Susanna Koivula, KD, nro 171
  • Arto Jääskeläinen, KD, nro 168
  • Ina Kuula, KD, nro 173
  • Jouko Jääskeläinen, KD, 169
  • Ossi Laine, Sinimusta liike, nro 22
  • Pekka Ijäs, KD, nro 166
  • Jouni Kaskiharju, Vapauden liitto, nro 449
  • Annamari Brandao, KD, nro 163
  • Tanja Aidanjuuri, PS, 316
  • John Remes, KD, nro182
  • Mila Lehtonen, KD, nro 174
  • Irina Ambrosin, KD, nro 159
  • Ari Mönttinen, KD, nro 178
  • Loviisa Kaartokallio, KD, nro 170
  • Jukka Palokangas, KD, nro 179
  • Kevin Servin, PS, nro 345
  • Mika Niikko, PS, nro 335
  • Antti Kalliomaa, PS, nro 324
  • Sami Wacklin, PS, nro 352
  • Pasi Liukkonen, PS, nro 333
  • Mika Poutala, KD, nro 181
  • Thomas Kämper, Vapauden liitto, nro 455
  • Pia Polviander, SKE (sit.), 436
  • Pentti J Rönkkö, KD, 184
  • Naomy Hyvönen, Keskusta, nro 370
  • Pietari Jääskeläinen, Keskusta, nro 371
  • Teemu Keskisarja, PS, nro 327

03 Varsinais-Suomen vaalipiiri

  • Ville Tavio, PS, nro 97
  • Vilhelm Junnila, PS, nro 87
  • Niina Tammi, Vapauden liitto, nro 15
  • Marjo Mandell, Vapauden liitto, nro 10
  • Timo Rumpunen, Sinimusta liike, nro 210
  • Milka Ojala, Sinimusta liike, nro 209
  • Tommi Mourujärvi, Sinimusta liike, nro 205
  • Julia Virtanen, Sinimusta liike, nro 212
  • Taika Mourujärvi, Sinimusta liike, 204
  • Markus Virtanen, Sinimusta liike, nro 213
  • Marja-Terttu Henninen, Sinimusta liike, nro 200
  • Veini Tuominen, Sinimusta liike, nro 211
  • Tarja Pitkänen, Vapauden liitto, nro 12
  • Jarno Henninen, Sinimusta liike, nro 199
  • Mirja-Riitta Sjöholm, KD, nro 30
  • Jussi Kankaristo, Vapauden liitto, nro 6
  • Arto Kaarma, KD, nro 22
  • Teuvo Kauppi, Vapauden liitto (sit.), nro 7
  • Larisa Evstifeeva-Auraniemi, Vapauden liitto, nro 4
  • Reima Anolin, KD, nro 18
  • Katriina Hiippavuori, KD, nro 21
  • Lauri Saarela, Vapauden liitto, nro 13
  • Jari Ursin, KD, nro 33
  • Marja Kattelus, VKK, nro 40
  • Jonathan Westergård, KD, nro 34
  • Michelle Kivimäki Wilders, KD, 25
  • Silvia Koski, PS, nro 89
  • Mikko Kangasoja, PS, nro 88
  • Kirsti Kurki, PS, nro 90
  • Toni Forsblom, Kokoomus, nro 185

04 Satakunnan vaalipiiri

  • Santeri Mörsky, Vapauden liitto, nro 8
  • Antti Ketola, Vapauden liitto, nro 3
  • Maria Metsomäki, Vapauden liitto, nro 7
  • Marko Mellberg, Vapauden liitto, nro 6
  • Allan Lindeman, KD, nro 30
  • Elias Rantanen, KD, nro 32
  • Ari Lehtinen, KD, nro 29
  • Maarit Rantanen, KD, nro 33
  • Tiina Huhtala, KD, nro 24
  • Vesa Järvenpää, KD, nro 26
  • Emmi Flyktig, KD, nro 23
  • Minna Koivunen, PS, nro 115
  • Simo Korpela, KD, nro 28
  • Varpu Kivelä, KD, nro 27
  • Jyri Sarin, PS, nro 124
  • Laura Huhtasaari, PS, 112

05 Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri

06 Hämeen vaalipiiri

  • Päivi Räsänen, KD, nro 100
  • Piia Koski, Vapauden liitto, nro 127
  • Niko Kauko, Vapauden liitto, nro 125
  • Ville Melanen, KD, nro 98
  • Ville Turkkinen, KD, nro 104
  • Iida Hovi, KD, nro 94
  • Pia Kuparinen, PS, 54
  • Pia-Kristina Finérus, VKK, nro 136
  • Vuokko Syväntö, KD, nro 103
  • Marko Smeds, KD, nro 102
  • Marjo Loponen, KD, nro 96
  • Kimmo Kautio, Vapauden liitto, nro 126
  • Rami Lehtinen, PS, nro 56
  • Ville-Veikko Elomaa, PS, nro 50
  • Saija Granlund, PS, nro 51

07 Pirkanmaan vaalipiiri

  • Pauli Kuusjärvi, Vapauden liitto, nro 104
  • Maija-Sofia Ulmanen, Vapauden liitto, nro 110
  • Minna Salomaa, Vapauden liitto, nro 107
  • Kari Virtanen, Vapauden liitto, nro 111
  • Tapio Rantanen, Sinimusta liike, nro 233
  • Taru Kulmala, Vapauden liitto, nro 102
  • Kainu Jokipii, Sinimusta liike, nro 224
  • Matti Karvonen, Vapauden liitto, nro 101
  • Sami Savio, PS, nro 164
  • Suvi-Päivi Hokkanen, Sinimusta liike, nro 222
  • Aleksi Veikkola, Sinimusta liike, nro 237
  • Sakari Puisto, PS, nro 158
  • Jasmina Jalonen, Sinimusta liike, nro 223
  • Sirpa Pursiainen, KD, nro 199
  • Mia Joki, KD, nro 193
  • Marika Hakola, KD, nro 189
  • Marjut Hovi, KD, nro 191
  • Johanna Ylihaveri, KD, nro 206
  • Sari Tanus, KD, nro 204
  • Jani Saikkonen, PS, nro 163
  • Pirjo Raunio, KD, nro 202
  • Antti Moisander, PS, nro 154
  • Riitta Kuismanen, KD, nro 195
  • Piia Nurmela, KD, nro 197
  • Marika Puolimatka, PS, nro 159
  • Raili Naskali, Keskusta, nro 35
  • Auri Saarelainen, PS, nro 161
  • Timo Rauhalammi, KD, 201

08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri

  • Eija Hauska.Mertanen, KD, nro 7
  • Liisa Hirvonen, KD, nro 8
  • Arto Mäkinen, KD, nro 12
  • Ann-Niina Turunen, KD, nro 15
  • Vesa Julin, PS, nro 59
  • Jani Mäkelä, PS, nro 65
  • Ari Torniainen, Keskusta, nro 100
  • Satu Naukkarinen, Kokoomus, nro 82

09 Savo-Karjalan vaalipiiri

  • Katariina Hätinen, VKK, nro 136
  • Kim Lilja, Vapauden liitto, nro 53
  • Pekka Timonen, Vapauden liitto, nro 57
  • Teija Vesanen, Vapauden liitto, nro 58
  • Maija Silvennoinen, KD, nro 84
  • Jouni Jokela, VKK, nro 137
  • Björn Cederberg, KD, nro 73
  • Hannu Haukka, KD, nro 76
  • Teija Vesanen, Vapauden liitto, nro 58
  • Harri Koskela, KD, nro 79
  • Timo Vornanen, PS, nro 43
  • Hannu Lahtinen, PS, nro 36
  • Henry Määttä, PS, 38
  • Pekka Niiranen, Kokoomus, 10

10 Vaasan vaalipiiri

  • Mauri Peltokangas, PS, nro 141
  • Anne Nivukoski, VKK, nro 128
  • Heli Rämäkkö, Vapauden liitto, nro 31
  • Riku Hautamäki, Vapauden liitto, nro 27
  • Jyri Poltto, Vapauden liitto, nro 30
  • Susanna Heinua, Vapauden liitto, nro 28
  • Heiti Kesa, Vapauden liitto, nro 29
  • Tomi Kaunismäki, KD, nro 98
  • Sampo Latvala, KD, nro 100
  • Juhana Lähdesmäki, KD, 102
  • Carita Mäki, KD, nro 103
  • Kati Nummensalo, KD, nro 105
  • Juha Mäenpää, PS, nro 139
  • Petri Lepistö, PS, nro 136
  • Harri Koskela, Kokoomus, nro 81

11 Keski-Suomen vaalipiiri

  • Suvi Jokinen, Vapauden liitto, nro 133
  • Eero Molkoselkä, Sinimusta liike, nro 117
  • Olli Pasanen, Sinimusta liike, nro 120
  • Pasi Hokkanen, Sinimusta liike, nro 111
  • Vesa Raiskila, Vapauden liitto, nro 132
  • Eemeli Liimatainen, Sinimusta liike, nro 114
  • Joona Ilves, KD, nro 37
  • Tapio Puolimatka, KD, nro 45
  • Mervi Turunen, KD, nro 50
  • Kaisa Garedew, PS, nro 55
  • Reija Kapustamäki, Vapauden liitto, nro 128
  • Joni Parkkonen, PS, nro 65
  • Teemu Savolainen, KD, nro 48
  • Samuli Mattila, Keskusta, nro 140
  • Tomi Immonen, PS, nro 57
  • Kauko Isomäki, PS, nro 58

12 Oulun vaalipiiri

  • Hanna Valtonen, VKK, nro 91
  • Tuomo Kinnunen, Vapauden liitto, nro 42
  • Mirka Väyrynen, Vapauden liitto, nro 50
  • Pentti Kupari, Vapauden liitto, nro 45
  • Pekka Aittakumpu, Keskusta, nro 3
  • Matti Nikkola, Vapauden liitto (sit.), nro 48
  • Martti Komulainen, Vapauden liitto, nro 43
  • Matti Heikkinen, KD, nro 95
  • Anneli Määttä, KD, nro 103
  • Jami Kähkönen, KD, nro 100
  • Eetu Saarenpää, PS, nro 157
  • Jukka Viitala, Vapauden liitto, nro 49
  • Veijo Moilanen, KD, nro 101
  • Elina Mehtätalo, Vapauden liitto, nro 47
  • Långström Sari, VKK, nro 92
  • Heini Koukkari, Vapauden liitto, nro 44
  • Tuukka Mäkiranta, VKK, nro 85
  • Mikko Kinnunen, Keskusta, nro 8
  • Anu Plaketti, PS, nro 152
  • Sami Kilpeläinen, KD, nro 99

13 Lapin vaalipiiri

  • Kaisa Juuso, PS, nro 52
  • Tarja Impiö, Vapauden liitto, nro 102
  • Minna Laitila, Vapauden liitto, nro 104
  • Markus Lohi, Keskusta, nro 82
  • Vesa Ylinampa, PS, nro 64
  • Rauli Kukkamaa, PS, nro 56

Miten listalle pääsee mukaan

Ehdokas pääsee mukaan vahvistamalla henkilökohtaisesti omalla sähköpostillaan olevansa perhemyönteinen alla olevin ehdoin, jotka eivät sido mihinkään muuhun. Ehdokasesite on toimitettu kaikkien puolueiden puoluesihteereille 8.-9.3.2023 pyynnöllä toimittaa se eteenpäin kaikille ehdokkaille. Alla on kopio siitä:

Listan oikeudellinen merkitys

Listan ainut tarkoitus on edistää perhemyönteisyyttä Suomessa ja listasta ei voi vetää mitään muita johtopäätöksiä. Lista ei ota kantaa mihinkään muuhun ehdokkaan ominaisuuteen, kuin perhemyönteisyyteen. Listalle osallistuva on luonnollinen henkilö eikä oikeushenkilö (puolue).

Lista ota mitään kantaa puolueisiin tai niiden hyvyyteen, vaan on muodoltaan ja merkitykseltään täysin puolueriippumaton henkilölista, jossa listalle ilmoittautunut ehdokas on vahvistanut oman perhemyönteisyytensä. Listalle voi osallistua henkilö mistä tahansa Suomessa rekisteröidystä puolueesta. Tuosta seuraa automaattisesti, että ei ole laillista perustetta estää johonkin tiettyyn puolueeseen kuuluvaa henkilöä liittymästä listalle. Listalla on mainittu ehdokkaan puolue, jolloin äänestäjä voi itse harkita muita ehdokkaan ominaisuuksia. Tärkeää on silti lukea puolueesta riippumatta juuri kyseisen ehdokkaan omilta sivuilta, vastaako näkemykset äänestäjän omia toiveita. Puolueiden sisällä on aina joltain osin erilaisia näkemyksiä omaavia ehdokkaita.

Perhemyönteisyys on hyvä lähtökohta, sillä kansanedustajat päättävät monista perheitä koskevista asioista. Tämän lisäksi kansanedustajalta tietysti vaaditaan monia muitakin hyviä ominaisuuksia, kuten kykyä syventyä monimutkaisiin kokonaisuuksiin, ahkeruutta, tunnollisuutta, oikeudenmukaisuutta ja itsenäistä johdonmukaista ajattelua.

Perustuslain 3. luku käsittelee kansanedustajan asemaa, mutta rajaa hyvin vähän kansanedustajan pakollisia ominaisuuksia. 29§:ssa lukee lyhyesti:

Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.

Harkintavalta ehdokkaan sopivuudesta kansanedustajaksi on aina äänestäjällä.

31.3.2023 15:40 Lisätty selventävä kappale listan oikeudellisesta merkityksestä.