Koulut alkoivat, mutta mikä on kasvurauhan tilanne?

Kansanedustaja Kaisa Garedew julkaisi äskettäin omilla sivuillaan artikkelin  kasvurauhasta kouluissa ja  päiväkodeissa. Artikkelin yhteydessä on annettu myös lomakkeet, joilla perhe voi ilmaista koululle  tai päiväkodille tahtonsa liittyen kodin arvojen vastaiseen opetukseen ihmisen sukupuolesta.  Asia vaatii hieman tarkempaa avaamista, sillä esimerkiksi Iltalehden artikkelin perusteella ei  tavallinen lukija saa kuvaa asioiden taustasta ja ennen kaikkea siitä haitasta nuorille, joka seuraa setalaisten järjestöjen toiminnasta koulumaailmassa. Lehti toistaa kritiikittä Setan väitteitä ”ihmisoikeusjärjestöstä” ja että  ”Seta ei käy itse kouluilla”. Lyhytpä on ihmisen muisti tässä asiassa: Ei ole vielä pitkäkään aika siitä,  kun kaikilla Helsingin kouluilla järjestettiin veronmaksajien rahoilla Sateenkaarityöpajoja, joiden  opettajat olivat Setalta, ja vanhemmille kehdattiin väittää jopa, että nuo ovat ”opetussuunnitelmaan kuuluvaa pakollista opetusta”!  Kirjoitimme siitä artikkelin yhdistyksemme sivuille. Setalainen aktivismi ja vaikutus useilla kouluilla kouluilla ei suinkaan ole vähäistä, vaikka lehtiartikkelista voi saada sen kuvan ja siinä vähätellään yleisesti asiaa mainitsematta mitään tuon toiminnan haitoista. 

Jotkut ovat kommentoineet, että ”ei ole kansanedustajan tehtävä laatia lomakkeita”. Asia on kyllä päin vastoin: On kiitettävää toimintaa kansanedustajalta, että hän kantaa huolta lasten ja nuorten tulevaisuudesta kaiken muun kansanedustajatyön lisäksi ja toimii asiassa aktiivisesti.

Siis mikä on ongelma?

On hyvä aluksi tietää, että Seta, Pride ja muut vastaavat sateenkaaritoimijat ovat  poliittisia järjestöjä. Monestakin asiasta voi jokainen havaita, että ne ovat selkeästi  vasemmistolaisia järjestöjä. Seta kohtelee vihamielisesti kaikkia, jotka eivät halua alistua sen  aatemaailman alaisuuteen.  

Isoin ongelma on kuitenkin se, että setalainen aatemaailma sekoittaa ja hämmentää nuorten  normaalia ajattelua, esimerkiksi ihmisen sukupuolesta, levittäessään perättömiä ja terveydelle  haitallisia väitteitä näistä teemoista. Ajatuksen kylväminen itse valittavasta sukupuolesta ja sen  ”korjaamisesta” on kaikkea muuta kuin tervettä ja nuorten edun mukaista toimintaa. Tästä voi lukea lisää sivustolta, joka kuvailee, mitä tämä Setan edustama sukupuoli-ideologia (tai Gender-ideologia) on. Vastaavasti sen aiheuttamista  terveyshaitoista voi lukea sivustolta ROGD.FI. On ikävää, että setalaisittain vääristyneet käsitykset  ihmisen olemuksesta on tuotu myös joihinkin oppikirjoihin.  

Kasvurauhaan kuuluu se, että lapsille ja nuorille ei tarjota haitallisia ideoita ja ihanteita. Haitallisen  vaikutuksensa vuoksi setalaisilla järjestöillä ei pitäisi olla mitään asiaa kouluille. Ikävä kyllä, jotkut  opettajat tai rehtorit saattavat kutsua Setan edustajia koulullensa tai antaa hyväksyntänsä siihen.  Ei voida sivuuttaa myöskään sitä, että monet opettajat ovat omaksuneet gender-ideologiset opit ja opettavat niitä oppilailleen. Siksi on tärkeää vanhempien jo ennakolta tuoda koulun rehtorille ja opettajille julki tahtonsa näistä asioista. Koulun rehtori vastaa kaikesta koululla tapahtuvasta toiminnasta.  

Vanhemmilla on oikeuksia

Koulun tulisi toimia kasvatustehtävässään yhdessä ja sovinnossa vanhempien kanssa eikä toimia  loukkaavasti tai epäluottamusta aiheuttavasti vanhempia kohtaan esimerkiksi sallimalla  vanhemmille tiedottamatta setalaiset tilaisuudet koululla. Tämä ei ole aina toteutunut ja  vanhempien tahdon ilmaiseminen lomakkeella on hyvä tapa välttää ennalta ikäviä yllätyksiä.  

Vanhempien oikeuksista kerrottiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2016 sivustolla SETAKIELTO.FI Samoin näistä asioista löytyy tuore liite kansanedustaja Kaisa Garedewin laatimien lomakkeiden  lopussa. Ne löytyvät hänen sivustonsa ylämenusta kohdasta ”Woke-kielto”. Otimme nämä  lomakkeet myös yhdistyksemme sivuille mukaan osioon ”Materiaalit”. 

Suosittelemme, että näin koulujen alkaessa vanhemmat käyttävät oikeuttaan vaikuttaa lapsensa saamaan opetukseen ja ilmaisevat tahtonsa koululle. Vanhemmat ovat lastensa ensisijaiset kasvattajat.

Yhdistyksemme pitkäaikainen valistustyö alkaa näkyä

Olemme jo pitkään tuoneet esiin yhdistyksemme valistustyössä ja laajasti esillä pitämämme kasvurauhaa vaativan banderollin kautta, että setalaisten järjestöjen kajoaminen lasten ja nuorten kasvurauhaan on hyvin haitallista. On ilahduttavaa, että asia saa nyt laajempaa huomiota myös eduskunnassa useammankin kansanedustajan aktiivisuuden kautta.

Voimme vain ihmetellä, mitä liikkuu niiden vasemmistolaisten mielessä, jotka eivät ajattele omien lastensa tulevaisuutta ja suhtautuvat myötämielisesti tai välinpitämättömästi sukupuoli-ideologian levitykseen. Sama pätee toki moniin toimittajajiin ja tiedotusvälineisiin, joilta toivoisi kriittistä asennetta sukupuoli-ideologian kaltaisia yhteiskunnan haittailmiöitä kohtaan.

 Vaatiiko OPS opettamaan lukemattomia sukupuolia?

Vastaus on lyhyesti ei. Se, mitä tarkoitetaan ”sukupuolen moninaisuudella”, on jotain aivan muuta. Asia avataan juurta jaksain täällä.