(Blogipoiminta: Susanna Koivula, Uusi Suomi puheenvuoro 8.8.2015)
Väestöliiton kotisivuilla tulee ironisesti esiin keskeinen argumentti sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan.”Perhe voidaan esimerkiksi päätyä lähtökohtaisesti rakentamaan niin, että lapsella onkin kaksi kotia ja neljä vanhempaa. Vastaavaan ratkaisuun valtakulttuurissa päädytään vain avioerokriisin valitettavana seurauksena.”
Niin, aivan. Sateenkaariperheissä asetetaan lähtökohdaksi se, mikä esiintyy aviopareilla avioerokriisin myötä valitettavana seurauksena.
”Kun esimerkiksi naispari etsii siemenen luovuttajaa suunnittelemansa koti-inseminaation tekemistä varten, he miettivät hyvin tarkkaan, haluaisivatko lapselleen aktiivisen isän ja millä tavalla aktiivisen, vai toivoisivatko mieluiten pelkkää lahjoitusta.” https://www.perheaikaa.fi/jutut/lapsi-toiveissa/vanhemmuus/apilaperhe-pohdittavaa-kolmen-tai-neljan-vanhemman-perheille/
Naispari päättää lapsen puolesta, haluavatko isän aktiivisesti lapsen elämään vai riittääkö lahjoitus nokkamukiin. Lapsen elämän ja kasvun peruselementeistä heitetään arpaa. ”Sulla ei oo iskää, ku me päätettiin niin..”
”Lapselle on parhaimmillaan suuri rikkaus elää kolmen tai neljän vastuuta kantavan aikuisen rakastamana ja kahden tai useamman erilaisen kodin kulttuureissa. ” https://www.perheaikaa.fi/jutut/lapsi-toiveissa/vanhemmuus/apilaperhe-pohdittavaa-kolmen-tai-neljan-vanhemman-perheille/
Neliapilaruohonleikkuriperheet (termi on vastalauseena ”suomi-seta-suomi-sanakirjalle.” En halua kuulla enää yhtäkään mukapirteää ilmaisua tilanteista, joissa lapsi lähtökohtaisesti ei voi kasvaa biologisten vanhempiensa yhteisessä hoidossa ja kodissa.) eivät tuo lapselle mitään enempää kuin mitä hän saisi kasvaessaan oman äitinsä ja isänsä hoidossa. Kaipuun perheen perustamiseen ymmärrän täysin, mutta aikuisten syväkään kaipuu vanhemmuuteen ei voi olla oikeus luoda isättömyyden tai äidittömyyden kipua. Sitä ei puhaltamalla paranneta.
Kaikki lapset ovat yhtä arvokkaita, mutta kaikki kasvuolosuhteet eivät ole lapselle yhtä lailla parhaaksi.
Ei kukaan rakennusalan ammattilainenkaan kirkkain silmin väitä, ”ettei kuule ole merkitystä millainen perustus lasketaan. Kunhan on jotain ja sitten vaan siihen alat rakentamaan.. ei se nyt oo niin justiinsa.” Yhteiskunta ei saa viestiä avioliittolainsäädönnössä, ettei isyydellä ja äitiydellä ole merkitystä. ”Ai isä ja äiti? No ei se nyt oo niin justiinsa. Kunhan on jotain rakastavii tyyppei.”
Avioliittolain muuttaminen sukupuolineutraaliksi loisi uuden perhenormin, jossa biologinen vanhemmuus olisi toissijaista. Haluammeko todella lain kautta edistää tällaista ajattelu- ja toimintatapaa?
Väestöliiton kotisivuilla varsin kritiikittömästi sovelletaan gender-ideologiaa vanhemmuuteen.
”kyseenalaistamattomasti vanhemmuus kulttuurissamme sukupuolitetaan”
Vanhemmuus on isyyttä ja äitiyttä. Lapsella on isä, joka on mies ja äiti, joka on nainen. Se on osa todellisuutta, deal with it.
Mieleeni muistuu tornipeli, jota lastenleireillä joskus pelataan. Pelin idea on se, että vuorotellen jokainen pelaaja ottaa yhden puupalikan pois. Peli etenee palikka palikalta ja mitä enemmän palikoita nappaistaan pois sitä huojuvammaksi torni tulee. Lopulta koko torni romahtaa. Suomessa olemme vastaavanlaisessa tilanteessa. Pala palalta napsimme pois keskeisiä palikoita, joiden varaan yhteiskuntamme rakentuu.
isyys, naps
äitiys, naps
sukupuolisuus, naps
? naps
Nyt on aika palata tarkastelemaan perustuksia ja katsoa rakennammeko huojuvaa tornia vai taloa kalliolle.
