Juuri, kun Unkari ehti ensimmäisenä kirjata lainsäädäntöönsä sukupuolen määräytyvän yksiselitteisesti syntymän yhteydessä biologisena ominaisuutena, päätyi USA 12.6.2020 julkaistulla asetuksella samaan tulokseen. HHS (the Department of Health and Human Services) eli Yhdysvaltojen sosiaali- ja terveysministeriö ilmoitti päätöksen, että sukupuoli määräytyy yksiselitteisesti biologisesti. Päätöksen tarkoituksena on korjata Obama-aikakaudelta peräisin ollut ja vakavia ongelmia aiheuttanut ideologinen tulkinta, jossa sukupuolen määrittäväksi asiaksi oli kelpuutettu myös henkilön oma tuntemus sukupuolesta eli sukupuoli-identiteetti.
Isoin tuntemuksiin liittyvä ongelma on määritelmänä sen epämääräisyys, mielivaltaisuus ja tieteeseen perustumattomuus: Sitä ei pysty objektiivisesti mittaamaan, määrittämään tai todentamaan. Sukupuoli-identiteetti on ideologinen subjektiivinen ominaisuus perustuen henkilön omiin väitteisiin, kun taas biologinen sukupuoli on pysyvä synnynnäinen, tieteellinen ominaisuus, joka on objektiivisesti todennettavissa.
USA:ssa tuntemuksen hyväksyminen ”sukupuoleksi” on johtanut vakaviin hoitovirheisiin, joita on kaduttu jälkikäteen. Obaman aikakaudella tehty lainsäädäntö on kävellyt lääketieteellisen faktan yli pakottaen potilaiden vaatimuksesta vastentahtoisia lääkäreitä poistamaan tai muokkaamaan tervettä kudosta ja antamaan hoitoja, jotka eivat ole lopulta olleet potilaan edun mukaisia. Ellei lääkäri olisi suostunut potilaan omiin tuntemuksiin perustuviin vaatimuksiin, häntä olisi voinut uhata oikeudelliset seuraamukset potilaan ja transaktivistien suunnalta. Asiaa kuvaa hyvin se, että jos joku menisi lääkäriin vaatimaan jalan amputointia esittäen, että ”olen väärään vartaloon syntynyt yksijalkainen, kaksi jalkaa ei sovi identiteettiini”, niin hän saisi oletettavasti mielenterveysdiagnoosin. Jos sen sijaan nuori tyttö, 16 vuotta, menee lääkäriin ja vaatii rintojensa poistoa, on ollut liiankin mahdollista, että hän saa toivomansa hoidon hoitohenkilökunnan vielä ihastellessa: Olet transsukupuolinen! Sukupuoli-ideologinen lobbaus ja painostus on kasvanut laajaksi potilaan edun vastaiseksi ilmiöksi USAssa.
Uusi säädös on yksiselitteisyydessään oikeudenmukainen pakottaen kaikki tasapuolisesti biologisen totuuden eteen. Se osoittaa hyvää oikeusvaltioperiaatetta. Kukaan ei voi omien mielipiteidensä tai tuntemustensa perusteella hankkia itselleen perusteettomia laillisia oikeuksia, kuten yhteiskunnan kustantamia kalliita hoitoja tai välttää jotain yhteiskunnan asettamia velvollisuuksia. Sillä vältetään ulkoisen painostuksen (=sateenkaariaktivistit) aiheuttamia hoitovirheitä viemällä pohja pois mielivaltaisilta väitteiltä.
Tiedotusvälineiden ideologinen asenne tulee esiin asiaa koskevasta liberaalista, vääristyneestä uutisoinnista. Uutisista herää epäilys, lieneekö yksikään tiedotusvälineidemme toimittaja lukenut, mitä lukee HHS:n päätöksessä. Päätöksessä mainitaan, että sillä palautetaan oikeusvaltioperiaate (Rule of Law) ja vältetään samalla amerikkalaisten veronmaksajien maksettavaksi tulevia kalliita kustannuksia. Tiedotusvälineet paljastavat oman tai uutislähteensä konservatiivivihamielisen agendan: Perättömiä väittämiä ”oikeuksien peruuttamisesta” ja hirveä parku. Tässä yhteydessä on hyvä ymmärtää, että väärän hoidon saaminen potilaan omasta vaatimuksesta ei liene sellainen oikeus, jota tulisi noin innokkaasti puolustaa. Toki on kustannuskysymys, jos transsukupuoliseksi itseään väittävä joutuu rintansa leikkauttamaan pois omalla kustannuksella, kuten kaikki muutkin joutuvat tekemään halutessaan plastiikkakirurgiaa. Kyseessä onkin ollut etuoikeus vain transväitteen perusteella eikä oikeus. Korkeat itselle maksettavaksi jäävät kustannukset jo yksinään voivat ennaltaehkäistä hoitoja, joita saatetaan katua myöhemmin.
Kirjoittaja on Arto Jääskeläinen
Aito avioliitto ry:n hallituksen pj.