Tue lahjoituksella Aito avioliitto-yhdistyksen entistä merkityksellisempää ja ajankohtaisempaa työtä!

Aito avioliitto –työn ystävät ja tukijat ympäri Suomen,

Tänä vuonna lapsen ihmisoikeuksien puolustamista ja aidon avioliiton ja oikean sukupuolikäsityksen esillä pitämistä vastaan on hyökätty entistä enemmän. Tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa on kyseenalaistettu tätä kantaa tunnustavien oikeus sanan- ja uskonnonvapauteen ja vaadittu heille erilaisia rangaistuksia ja sanktioita vain heidän näkemystensä julkisen ilmaisun takia. Tällaisessa tilanteessa Aito avioliitto-yhdistyksen harjoittama yleishyödyllinen toiminta ja työ on entistä merkityksellisempää ja ajankohtaisempaa.

Työmme lepää pääosin yksityisten työmme tukijoiden varassa. Toiminnan taloudellinen tuki tulee muuan muassa jäsenmaksuista ja yhdistyksen sponsorituotteiden myynnistä.

Sinun lahjoituksesi avulla pystymme järjestämään seminaareja, tapahtumia, tekemään radio-ohjelmia, julkaisemaan materiaalia sekä kehittämään ja laajentamaan nykyistä toimintaamme.

Aito avioliitto ry:n tarkoituksena on edistää ja vahvistaa miehen ja naisen välisen avioliiton asemaa ja merkitystä aitona, erityisenä, luonnollisena ja pysyvänä instituutiona suomalaisessa yhteiskunnassa ja lainsäädännössä. Lisäksi yhdistyksen tarkoituksena on edistää lapsen oikeutta tuntea sekä isänsä että äitinsä ja olla heidän hoidettavanaan koko lapsuusaikansa, mikäli mahdollista. Yhdistyksen tarkoituksena on myös edistää lapsen terveen sukupuoli-identiteetin kehittymistä siten, että pojan kasvua mieheksi ja tytön kasvua naiseksi tuetaan vahvistamalla sukupuolten luontaista erilaisuutta, sekä turvaamalla lapselle myös adoptiotilanteessa perhemalli, jossa lapsella on sekä isä että äiti.

Voit antaa lahjasi yhdistyksen työlle tälle tilille:

IBAN: FI93 3131 1001 6484 05

Viitenumero:   RF22 1648 4050 tai viestikenttään merkintä ”lahjoitus”.

Säännöllinen kuukausituki:  Aseta verkkopankissa ruksi kohtaan ”toistuva maksu”.  Yrityksiä ja yhteisöjä voimme myös verkkolaskuttaa.

Kiitos tuestasi!

Susanna Koivula
Aito avioliitto ry
***

Voit tehdä kertalahjoituksen myös pelkästään lahjoituksille omistetussa lahjoitusverkkokaupassamme.

 

Rahankeräysluvan saaja: Aito avioliitto ry
Rahankeräysluvan myöntäjä: Poliisihallitus

Valtakunnallisen rahankeräysluvan numero ja myöntämisajankohta: RA/2018/833, 24.09.2018

Keräyksen toimeenpanoaika: 26.09.2018 – 25.09.2020

Keräyksen toimeenpanoalue: koko maa pois lukien Ahvenanmaa.

Rahankeräystavoilla saadut varat on tarkoitus käyttää 25.03.2021 mennessä Suomessa Aito avioliitto-yhdistyksen sääntöjen mukaiseen yleishyödylliseen toimintaan sisältäen kampanjoinnin ja muun vaikuttamistyön, kannattajarekisterin kehittämisen, kutsuvierailut ja tutkimustyön ym. lupaan kuuluvia asioita.