(Kirjoittaja: Tri Ryan T. Anderson)
Merkittävä uusi raportti julkaistiin 22.8.2016 The New Atlantis -aikakauslehdessä. Raportti haastaa median ylläpitämän vallitsevan käsityksen seksuaalisesta orientaatiosta ja sukupuoli-identiteetistä.
Kaksi Yhdysvaltojen johtavaa mielenterveyden ja seksuaalisuuden alan tutkijaa on koonnut 143-sivuisen raportin, jossa tarkastellaan yli 200 vertaisarvioitua tutkimusta biologian, psykologian ja yhteiskuntatieteiden alalta, sekä dokumentoidaan yksityiskohtaisesti, mitä tutkimuksesta voidaan päätellä ja mitä se ei kerro seksuaalisuudesta ja sukupuoli-identiteetistä.
Kuten raportin julkaisija toteaa, yksi tärkeimmistä havainnoista on se, että ”eräät kaikkein säännöllisimmin esitetyt väitteet seksuaalisuudesta ja sukupuoli-identiteetistä eivät saa tukea tieteellisestä todistusaineistosta.”
Ohessa neljä kaikkein tärkeintä johtopäätöstä:
- Tieteellinen todistusaineisto ei tue uskomusta seksuaalisesta orientaatiosta syntymässä biologisesti määräytyvänä muuttumattomana ihmisen ominaisuutena – että toiset ”syntyvät sellaisiksi”.
- Samoin uskomus, että sukupuoli-identiteetti olisi synnynnäinen, biolgoisesta sukupuolesta riippumaton muuttumaton ominaisuus ihmisessä – niin että henkilö saattaa olla ”mies vangittuna naisen ruumiiseen” tai ”nainen vangittuna miehen ruumiiseen” – ei saa tukea tieteellisestä todistusaineistosta.
- Vain pieni osa omalle sukupuolelleen epätyypillisiä (gender atypical) ajatuksia tai käyttäytymistä ilmentävistä lapsista ilmentää sellaista murrosikään tai aikuisuuteen saakka. Ei ole todisteita sen puolesta, että kaikkia sellaisia lapsia tulisi rohkaista olemaan transsukupuolisia, eikä varsinkaan sen puolesta, että heitä tulisi altistaa hormoni- tai leikkaushoidoille.
- Ei-heteroseksuaaleilla ja transsukupuolisilla henkilöillä on muuta väestöä enemmän mielenterveysongelmia (ahdistuneisuutta, masentuneisuutta, itsemurhia) samoin kuin käyttäytymiseen ja sosiaalisuuteen liittyviä ongelmia (päihteiden ja huumeiden käyttöä, parisuhdeväkivaltaa) Syrjintä ei yksinään tätä eroa täysin selitä.
Raportin “Sexuality and Gender: Findings from the Biological, Psychological, and Social Sciences” ovat yhdessä laatineet tohtori Lawrence Mayer sekä tohtori Paul McHugh. Mayer on Johns Hopkinsin yliopiston psykiatrian tiedekunnan vieraileva tutkija sekä tilastotieteiden ja biotilastotieteiden professori Arizonan osavaltion yliopistossa.
McHugh, jota The New Atlantis kuvailee ”kenties kaikkein tärkeimmäksi amerikkalaiseksi psykiatriksi puoleen vuosisataan,” on Johns Hopkinsin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan psykiatrian ja käyttäytymistieteiden professori. Hän toimi 25 vuotta Johns Hopkinsin sairaalan johtavana psykiatrina ja lopetti sukupuolenkorjausleikkaukset sairaalassa, kun sairaalan suorittama tutkimus osoitti, ettei leikkauksista ollut sellaista hyötyä, jota lääkärit ja potilaat olivat odottaneet.
Poliittisia johtopäätöksiä
Raportissa käsitellään yksinomaan sitä, mitä tieteellinen tutkimus osoittaa ja mitä se ei osoita. Mutta tieteellä voi olla yhteiskuntapoliittisia seurauksia.
”Raportti käy läpi huolella tehtyjä tutkimuksia, jotka osoittavat, että ’ainoastaan pieni osa niistä, jotka lapsuudessa kokevat sukupuolirajat ylittävää identifioitumista, kokevat sellaista identifioitumista murrosikään tai aikuisuuteen saakka.’”
Ajatelkaamme maassamme käytävää keskustelua transsukupuolisuudesta ja kouluista. Raportin mukaan tiede ei tue väitettä siitä, että ”sukupuoli-identiteetti” olisi biologisesta sukupuolesta riippumaton ja muuttumaton ominaisuus. Pikemminkin biologian, ympäristön ja kokemusten yhteisvaikutus muokkaa sitä, kuinka yksilöt kokevat ja ilmaisevat itseään suhteessa sukupuoleensa (sex) ja sukupuoli-identiteettiin (gender).
.
Raportissa käsitellään myös neuroplastisuuden todellisuutta: Kaikkien ihmisten aivot voivat muuttua ja muuttuvat elämän aikana (erityisesti, mutta ei yksinomaan, lapsuuden aikana) käytöksen ja kokemusten seurauksena. Nämä muutokset aivoissa voivat puolestaan vaikuttaa tulevaan käyttäytymiseen.
Tämän vuoksi on syytä olla huolissaan Obaman hallinnon viimeaikaisesta transsukupuolisuutta korostavasta koulupolitiikasta. Yksityisyyteen ja turvallisuuteen liittyvien näkökohtien lisäksi on otettava huomioon se mahdollisuus, että tällainen politiikka johtaa pitkittyvään transsukupuoliseen samaistumiseen sellaisten oppilaiden kohdalla, jotka muutoin luonnostaan kasvaisivat siitä pois.
Raportti käy läpi huolella tehtyjä tutkimuksia, jotka osoittavat, että ’ainoastaan pieni osa niistä, jotka lapsuudessa kokevat sukupuolirajat ylittävää identifioitumista, kokevat sellaista identifioitumista murrosikään tai aikuisuuteen saakka.’”
Poliittisten päättäjien tulisi olla huolissaan siitä, kuinka väärään tietoon perustuvat päätökset saattavat johtaa pitkittyneisiin ongelmiin rohkaistessaan oppilaita identifioimaan itsensä tytöiksi silloin kun nämä ovat poikia, ja päin vastoin. Kuten raportissa todetaan: ”Ei ole mitään näyttöä siitä, että sukupuolelle epätyypillisiä ajatuksia ja käyttäytymistä ilmentäviä lapsia tulisi rohkaista transsukupuolisuuteen.”
Koulupolitiikan lisäksi raportti herättää kysymyksiä näiden lasten lääketieteellisestä hoitamisesta. Mayer ja McHugh kirjoittavat: “Olemme hyvin huolissamme joistakin sellaisista hoidoista, jotka ovat vakavia ja peruuttamattomia, ja pidämme hälyttävänä sellaista julkista keskustelua, jossa esitetään näiden hoitojen antamista lapsille.”
He jatkavat: “Olemme huolissamme siitä, että lisääntyvässä määrin sukupuoli-identiteettiasioissa lapsia rohkaistaan siirtymään haluamansa sukupuolen suuntaan lääketieteellisen hoidon ja sitten kirurgisten leikkaushoitojen kautta.” He huomauttavat: ”On hyvin vähän tieteellistä näyttöä sellaisten inteverntioiden terapeutteisesta arvosta, jotka viivyttävät puberteettia tai muokkaavat aikuisten sukupuolisuuden sekundaarisiä piirteitä.”
Transsukupuolisuutta koskevat löydöt
Sama koskee myös yleisesti ottaen sosiaalista tai kirurgista siirtymistä sukupuoli-identiteetistä toiseen. Mayer ja McHugh toteavat, että ”tieteellisen todistusaineiston yhteenvedon pohjalta me suhtaudumme epäillen väitteisiin siitä, että sukupuolenkorjaustoimenpiteet tarjoaisivat toivottua hyötyä, tai että niistä löytyisi ratkaisu transsukupuolisen väestön muita korkeamman mielenterveysriskin taustalla oleviin ongelmiin.” Jopa sukupuolenkorjausleikkauksen jälkeen potilaat, joilla on sukupuolidysforia, pärjäävät heikosti:
Sukupuolenkorjausleikkauksen läpikäyneillä aikuisilla riski kokea mielenterveysongelmia on edelleen korkeampi kuin muulla väestöllä. Yhden vertailevan tutkimuksen mukaan (compared to controls) sukupuolenkorjauksen läpikäyneet henkilöt yrittävät itsemurhaa noin viisi kertaa muita todennäköisemmin ja noin 19 kertaa todennäköisemmin kuolevat itsemurhan kautta.
Mayer ja McHugh kehottavat tutkijoita ja lääkäreitä työskentelemään voidakseen paremmin ”ymmärtää niitä tekijöitä, jotka myötävaikuttavat korkeampiin itsemurhalukuihin ja muihin psykologisiin ja käyttäytymiseen liittyviin terveysongelmiin transsukupuolisen väestön keskuudessa, sekä ajattelemaan selkeämmin käytettävissä olevia hoitovaihtoehtoja.” He kirjoittavat:
”Tehdessämme katsausta tieteellisestä kirjallisuudesta huomasimme, että juuri mitään ei ymmärretä hyvin, kun etsitään biologisia selityksiä sille, mikä aikaansaa sen, että jotkut eivät koe sukupuoli-identiteettinsä vastaavan heidän biologista sukupuoltaan … Tarvitaan parempaa tutkimusta yhtä hyvin löytääksemme keinoja vähentää mielenterveyteen liittyviä heikkoja tuloksia kuin voidaksemme käydä asiantuntevampaa keskustelua joistakin tähän aihekenttään kuuluvista nyansseista.”
Poliittisten päättäjien tulisi suhtautua näihin löytöihin vakavasti. Obaman hallinto on esimerkiksi asettanut julkisen terveydenhuollon uudeksi velvoitteeksi vaatimuksen siitä, että terveysvakuutusten on Obamacare -ohjelman mukaisesti korvattava sukupuolenkorjaushoidot ja kaikki asiaankuuluvat lääkärinhoidot. Nämä säädökset pakottavat monet lääkärit, sairaalat ja muut terveydenhuoltoalan tahot osallistumaan sukupuolenkorjausleikkauksiin ja -hoitoihin, vaikka se olisi vastoin heidän moraalista ja uskonnollista vakaumustaan tai vastoin parasta lääketieteellistä tilannearviota. Sen sijaan, että kunnioitettaisiin mielipiteiden moninaisuutta näin herkässä ja kiistanalaisessa terveydenhuoltokysymyksessä, nämä säädökset asettuvat yhden näkemyksen kannalle ja pakottavat seuraamaan yhtä tieteellisesti toteennäyttämätöntä näkemystä.
Stigma ja ennakkoluulot eivät selitä traagisia tuloksia
Raportissa nostetaan myös esiin se seikka, että HLBT ihmisten keskuudessa esiintyy muuta väestöä suuremmalla todennäköisyydellä sekä fyysisiä että mielenterveyden alueen haittavaikutuksia, kuten ”masentuneisuutta, ahdistuneisuutta, päihteiden ja huumeiden käyttöä sekä, kaikkein hälyttävimmin, itsemurhia.” Raportti tekee eräistä näistä löydöistä yhteenvedon:
Heteroseksuaaliseen väestöön verrattuna ei-heteroseksuaalisella väestöllä arvioidaan olevan noin 1.5 kertainen riski kokea ahdistuneisuudesta johtuvia ongelmia, noin kaksinkertainen riski kokea masentuneisuutta, 1.5 kertainen riski päihteiden ja huumeiden käyttöön, ja lähes 2.5 kertainen itsemurhariski. Myös transsukupuolisella väestönosalla on korkeampi riski kokea erilaisia mielenterveysongelmia verrattuna ei-transsukupuoliseen väestöön. Erityisen hälyttävää on kaikissa transsukupuolisten ikäryhmissä havaittu itsemurhayritysten määrä elämän aikana. Arviolta 41 prosenttia transsukupuolisista on yrittänyt itsemurhaa siinä missä koko Yhdysvaltojen väestöön verrattuna, vain 5 prosenttia koko väestöstä on yrittänyt itsemurhaa.
Mistä nämä traagiset tulokset johtuvat? Mayer ja McHugh ovat tutkineet vallitsevaa teoriaa, joka perustuu ”sosiaalisen stressin malliin”. Sen mukaan ”stigma ja ennakkoluuloisuus toimivat stressitekijöinä, jotka selittävät suuren osan siitä ylimääräisestä kärsimyksestä, jota näissä pienemmissä väestöryhmissä havaitaan.”
Mutta todistusaineiston mukaan tämä teoria ”ei näytä tarjoavan kokonaisvaltaista selitystä tulosten eroavaisuudelle”, Mayer ja McHugh toteavat. Vaikuttaa siltä, että sosiaalinen stigma ja stressi eivät yksin riitä selittämään HLBT ihmisten heikompia tuloksia fyysisen sekä mielenterveyden alueella.
Tämän vuoksi he päättelevät, että ”tarvitaan lisää tutkimusta HLBT väestönosassa muita enemmän esiintyvien mielenterveysongelmien syiden selvittämiseksi.” He kehottavat meitä kaikkia ”lieventämään kärsimystä ja edistämään terveyttä sekä ihmisenä kukoistamista.”
Löydöt ovat ristiriidassa korkeimman oikeuden sukupuolineutraalia avioliittoa koskevien väitteiden kanssa.
Raportissa todetaan lopuksi, ettei tieteellinen todistusaineisto tue väitettä ihmisten seksuaalisen orientaation määräytymisestä ”synnynnäisesti”. Tämä Lady Gagan ja muiden markkinoima näkemys on epätieteellinen. Henkilön kokema seksuaalinen kiintymys ja mielenkiinto sekä identiteetti selittyvät todennäköisesti sekä biologisilla että ympäristöön ja kokemuksiin liittyvillä tekijöillä, ”eikä mitään vastaansanomatonta biologista kausaalista selitystä ihmisen seksuaaliselle orientaatiolle ole olemassa.”
Lisäksi tieteellinen tutkimus osoittaa, että seksuaalinen orientaatio on muuttuvampi (fluid) kuin mitä media antaa ymmärtää. Raportissa todetaan, että ”aikuisilla tehdyt pitkäaikaistutkimukset antavat ymmärtää, että seksuaalinen orientaatio saattaa toisilla ihmisillä vaihdella elämän aikana. Erään tutkimuksen mukaan peräti 80 prosenttia miehistä, jotka kertoivat teini-iässä kokeneensa kiinnostusta samaan sukupuoleen, eivät enää aikuisina kokeneet sellaista.”
Löydöt siitä, että tieteellinen tutkimus ei tue käsitystä seksuaalisen suuntautuneisuuden synnynnäisyydestä ja muuttumattomuudesta, ovat ristiriidassa korkeimman oikeuden tuomari Anthony Kennedyn viime vuonna Obergefell -päätöksessä esittämien näkemysten kanssa. Kennedyn mukaan ”heidän muuttumaton luontonsa määrää sen, että avioliitto samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa on ainoa todellinen polku tällaiseen syvälliseen sitoutumiseen” ja ”aivan viime vuosina psykiatrit sekä muut ovat tunnustaneet, että seksuaalinen orientaatio on ihmisseksuaalisuuden normaali ja muuttumaton ilmentymä.”
Mutta tiede ei tue tällaista väitettä.
Julkisuudessa käyty avioliittodebatti koski sitä, mitä avioliitto luonnostaan on. Avioliiton uudelleen määrittelyä kampanjoitiin kuitenkin vetoamalla jatkuvasti tieteellisesti virheellisiin väitteisiin seksuaalisesta orientaatiosta.
Mayer ja McHug toteavat lopuksi, että on paljon sellaista, mitä emme tiedä seksuaalisuudesta ja sukupuoli-identiteetistä. He kehottavat siksi rehelliseen, perusteelliseen ja kiihkottomaan tutkimukseen, joka paremmin valaisee julkista keskustelua ja, mikä tärkeintä, pätevää lääketieteellistä toimintaa.
Tällaisen tutkimuksen jatkuessa on tärkeää, ettei poliittisessa keskustelussa julisteta tieteellisen debatin olevan ohitse tai kiiruhdeta toimeenpanemaan lakeja, joilla pakotetaan toimimaan kiistanalaisten tieteellisten teorioiden pohjalta. Kuten Mayer ja McHugh toteavat: ”Jokainen tiedemies ja lääkäri, vanhempi ja opettaja, lainsäätäjä sekä aktivisti ansaitsee saada käsiinsä täsmällistä seksuaaliseen orientaatioon ja sukupuoli-identiteettiin liittyvää tietoa.” Meidän kaikkien on tehtävä työtä edistääksemme kulttuuria, jossa sellaista tietoa etsitään kurinalaisesti ja jokaista kohdellaan henkilökohtaisesta tilanteesta tai mielipiteestä huolimatta sivistyneesti, kunnioittaen ja sillä arvostuksella, joka meille kaikille kuuluu.
—-
