Liettuan parlamentti hylkäsi lakiesityksen rekisteröidystä parisuhteesta

Liettuan parlamentti äänesti tiistaina nurin lakiesityksen, jonka mukaan sekä keskenään samaa että eri sukupuolta olevat pariskunnat olisivat voineet rekisteröidä parisuhteensa. Lakiesityksellä oli pääministeri Ingrida Simonyten tuki, mutta hänen hallituksensa ei ollut asiasta yksimielinen.

Lakia oli esittänyt avoimesti homoseksuaali parlamentaarikko Tomas Vytautas Raskevicius. Se olisi taannut parisuhteensa rekisteröineille oikeuden muun muassa toistensa perimiseen, asuntojen yhteisomistukseen ja puolison sukunimen ottamiseen. Adoptio-oikeutta laki ei olisi mies- ja naispareille tuonut. Näin kirjoittaa Kymen Sanomat 25.5.2021.

Ennen lakiesitystä koskevaa äänestystä Liettuassa järjestettiin suurmielenosoitus, jossa kymmenet tuhannet perinteisten perhearvojen kannattajat valtasivat Vilnan kadut. Toukokuun 15. päivän aamuna tuhansittain ihmisiä eri puolelta maata saapui Liettuan pääkaupunkiin aiheuttaen tuloteillä kilometrien pituiset autojonot. Vingis-puistoon kokoontuneet ihmiset kantoivat Liettuan lippuja ja vaakunoita. Liettuan presidentti Gitanas Nausėda puhui mielenosoittajille videon välityksellä luvaten tehdä parhaansa säilyttääkseen avioliiton miehen ja naisen välisenä liittona. ”Avioliitto perustuu miehen ja naisen vapaaseen tahtoon”, hän totesi. ”Presidenttinä käytän valtuuksiani, että tämä käsitetään ja toteutuu.” Eurobarometrin 2019 mukaan 70% liettualaisista vastustaa samaa sukupuolta olevien parisuhteiden virallistamista.

LifeSite News:in liettualaisen lähteen mukaan marssilla pyrittiin pysäyttämään Istanbulin sopimuksen mukainen prosessi, ”jota mainostetaan naisten suojelemisena väkivallalta, vaikka todellisuudessa se ajaa koetun sukupuolen ideologiaa”. He myös toivoivat, että parlamentti luopuu pyrkimyksistä laillistaa samaa sukupuolta olevien ”avioliitto”.

Isä Robertas Grigas, joka kuului Neuvostoliiton vastaiseen ryhmittymään ennen rautaesiripun kaatumista, totesi: ”Odotamme ja vaadimme, että meidän valitsemamme hallitus ei edusta jonkin pienen eksoottisen ryhmän intressejä, vaan koko kansakunnalle tärkeitä asioita.”

Mielenosoituksen pääjärjestäjä Raimondas Grinevičius kysyi: ”Mitä Liettuassa on tapahtunut, kun meidän pitäisi Kansainvälisenä perheiden päivänä juhlia, tanssia ja laulaa, mutta sen sijaan joudummekin tulemaan tänne puolustaaksemme perheitämme totaaliselta väärinymmärrykseltä, näin lievästi ilmaistuna?”

Mielenosoituksella lienee ollut oma vaikutuksensa siihen, että lakiesitys ei mennyt Liettuan parlamentissa läpi. Suomessa tilanne on valitettavasti toinen, mutta juuri siksi miehen ja naisen välisen avioliiton puolustaminen aitona avioliittona, joka tarjoaa lapsille mahdollisuuden kasvaa biologisten vanhempiensa hoivassa, on entistäkin tärkeämpää.

Lähteet:

Kymen sanomat

LifeSite News

Aito avioliitto ry:llä on LifeSite News:in hyväksyntä artikkeleiden lainaus- ja käännösoikeudesta suomeksi.