Aito avioliitto ry jälleen mukana liputtamassa lapsen oikeuksien puolesta

Aito avioliitto ry. osallistuu Lapsen oikeuksien päivänä 20. marraskuuta valtakunnalliseen liputuskampanjaan, jonka tarkoituksena on paitsi muistuttaa lapsen erityisistä oikeuksista, saattaa marraskuun 20. päivä yleiseksi liputuspäiväksi.

Liputa lapselle – kampanja on lapsijärjestöjen ja lapsiasiavaltuutetun yhteishanke, joka toteutetaan vuodesta 2013.

Yhdistys kannustaa kaikkia lapsen oikeuksista välittäviä nostamaan siniristilipun salkoon tuona päivänä; olit sitten yksityishenkilö tai järjestösi edustaja! Liputtaa voi paitsi oman pihan salossa myös virtuaalisesti – jakamalla kuvasi Suomen lipusta sosiaalisessa mediassa hashtagilla #liputalapselle.

Aito avioliitto ry pitää vuoden 2017 teemaa lapsen oikeuksien kannalta erityisen tärkeänä. Liputuskampanjan teemana on viime vuoden tavoin Yhdenvertaisuus. Yhdistys haluaa muistuttaa kaikkien lasten yhdenvertaisesta oikeudesta varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen, lapsen perheen vakaumukseen, uskontoon tai muuhun taustaan katsomatta. Toki myös yhdistyksen yleiset tavoitteet esimerkiksi lasten oikeudesta omaan isään ja äitiin ovat aina ajankohtaisia.

Lapsen oikeuksien liputuskampanjaan voit ilmoittautua tästä:

https://www.liputalapselle.fi/olemme-mukana/

 

Liputusterveisin,

Sarah Rizzo

varapuheenjohtaja