Tytöt tyttöinä ja pojat poikina


16.11.2016 Seta ja Trasek yhteistyössä julkaisivat Kuuluu kaikille -kampanjansa. Kampanjan tarkoituksena, omien sanojensa mukaisesti, on itsemääräämisoikeuteen perustuva translaki, jossa sukupuolen juridinen vahvistaminen perustuu omalle ilmoitukselle lääketieteellisen prosessin sijaan, ei vaadi todistusta lisääntymiskyvyttömyydestä ja on mahdollinen myös alle 18-vuotiaille. Hyväksytyksi tullessaan nykymuotoinen translaki mahdollistaisi lääketieteellisten hoitojen aloittamisen alaikäisenä.

Näin vaalien alla kampanja nousee esille taas vahvemmin kuin koskaan, enkä voi olla avaamatta sanaista arkkuani. Lähdetään siltä pohjalta, että sukupuolia on kaksi, hedelmöittävä ja hedelmöittyvä, meidän ihmisten tapauksessa mies ja nainen.

Naisilla on XX-kromosomit, miehillä XY-kromosomit. Se, miksi kukin itsensä mieltää, ei ole relevanttia, sillä kromosomit ovat tieteellinen fakta.

Toki poikkeuksia on, mutta sitä ne juuri ovatkin, poikkeuksia. Marginaalisia. Ihmisellä on kaksi silmää ja nenä, vaikka jotkut syntyisivät kahdella nenällä ja yhdellä silmällä.

Kuuluu kaikille -kampanjan ja translain vaatimus sallia lääketieteelliset sukupuolenmuutoshoidot alle 18-vuotiaalle pistää minut jo melkein sanattomaksi. Murrosikäisille, jotka käyvät läpi henkilökohtaista tunteiden, kehityksen ja erilaisten vaiheiden pyörremyrskyä ja ovat muutenkin luonnollisesti hukassa itsensä kanssa, ei tulisi antaa valtaa päättää sukupuolensa muuttamisesta. Eikä varsinkaan aloittaa hoitoja, joita on vaikeaa, jopa mahdotonta perua. Niitä ei pidä aloittaa kehittyvällä nuorella, koska ne sekoittavat entisestään murrosikäisen hormonitoimintaa.

Erityisesti sukupuolenmuutosleikkaus aiheuttaa peruuttamattomia muutoksia. Alaikäinen, joka ei lain silmissä ole riittävän kypsä ostamaan tupakkaa, solmimaan avioliittoa tai äänestämään vaaleissa, ei ole missään nimessä riittävän kypsä päättämään siitä, tehdäänkö hänen kehollensa muutoksia, jotka ovat peruuttamattomia ja ikuisia.

Tämän lisäksi hoidot ja leikkaukset ovat hyvin kalliita ja monimutkaisia. Valtion rahoja ei pidä tuhlata kokemiseen. On eri asia olla oikeasti sairas, kuin kokea sitä olevansa. Ei sotketa nuorten kehitystä sallimalla heille murrosiän muutosten lääketieteellistä viivyttämistä tai sukupuolen-muutosta  -fyysistä tai juridista – vaan annetaan heidän kasvaa rauhassa.

Pidetään tytöt tyttöinä ja pojat poikina.


 
Kirjoittaja on Auri Siika-aho,
Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas



Siika-ahon teksti poistettiin Uusi Suomen puheenvuoro-blogista vain vähän aikaa sen julkaisemisen jälkeen. Aito avioliitto ry toivoo, että kyseessä on vain väliaikainen poisto, jolla ei ole mitään tekemistä sensuurin kanssa.