Terveysmääräys USA: ssa — kielto gender-ideologialle

 

USA:ssa sosiaali- ja terveysministeriön ( DHHS ) alaisuudessa toimiva perhe- ja nuorisoasioiden toimisto FYSB, jolle kuuluu myös lastensuojeluasiat (Child Welfare), on lähettänyt 26.8.2025 kirjeen kaikille osavaltioille, jossa kehotetaan 60 päivän sisällä korjaamaan vakavia terveyshaittoja lapsille ja nuorille aiheuttanut virheellinen sisältö kouluopetuksessa.

Kouluopetuksen on havaittu olleen haitallisella tavalla virheellistä syöttäessään hämmentäviä ja terveyden ongelmia aiheuttavia perättömiä käsityksiä ihmisen ominaisuuksista, jotka eivät vastaa biologista ja lääketieteellistä todellisuutta. Korjattavaksi määrätty osuus perustuu gender-ideologian (=sukupuoli-ideologia) sisältämiin väitteisiin PREP-opetuksen sisältämässä osuudessa. Tämä PREP on lyhenne sanoista Personal Responsibility Education Program, jonka alkuperäisenä tavoitteena oli kannustaa nuoria vastuulliseen käytökseen.

Ministeriön perhe- ja lastensuojeluasioita koskevalla sivustolla on uutinen tästä määräyksestä luokiteltuna lastensuojeluun kuuluvaksi. Kullekin osavaltioille lähetetyn yksilöllisen tekstin sisältö löytyy sieltä yhtenä pdf-tiedostona. Korjauskehotuksessa on sanottu kunkin osavaltion osalta sangen yksityiskohtaisesti, missä kohdin opetuksen sisältö ei ole asiallista.

Kaikissa näissä huomautuksissa on kehotus poistaa 60 päivän kuluessa gender-ideologiaan perustuva osuus opetusmateriaaleista ja opetussisällöstä sekä toimittaa ministeriölle korjatusta materiaalista kopio sillä uhalla, että ministeriö muussa tapauksessa lopettaa osavaltion saaman PREP-rahoituksen.

Tarvittiin paljon järkyttäviä kohtaloita ja poliittinen muutos USA:ssa

Yhdysvalloissa on paljon tapauksia, jossa fyysisesti terveelle nuorelle tytölle on suoritettu molemminpuolinen mastektomia eli rintojen poisto ilman lääketieteellistä perustetta ja vain sen vuoksi, että alaikäinen tyttö on sitä itse toivonut. Samaan väärinkäytösten sarjaan kuuluu puberteetin pysäyttävä lääkitys (blokkerihoito) ja hormonien määrääminen alaikäisille, jotta ulkonäkö saataisiin näyttämään vastakkaisen sukupuolen ulkonäöltä.

Yhdysvalloissa tämä alaikäisten lääketieteellinen kaltoinkohtelu on onnistunut helposti ja ilman vanhempien suostumustakin. Vasta nuorten järkyttävän kohtelun esilletuominen presidentti Trumpin vaalikampanjassa ja nykyisen hallinnon valtaantulo on saanut asiaan huomiota julkisuudessa ja ison muutoksen. Ongelmien tunnustamisen seurauksena sosiaali- ja terveysministeriö (DHHS) antoi ennaltaehkäisevän määräyksen koko Yhdysvaltoihin, sillä ongelma oli levinnyt laajasti nuorten keskuuteen gender-ideologian, tiedotusvälineiden ja netissä vaikuttavien haittaryhmien vaikutuksesta.

Vastuullisuutta

Tässä on lainaus sosiaali- ja terveysministeriön virkailijan lausunnosta:

Vastuullisuus on tulossa”, sanoi vt. apulaissihteeri Andrew Gradison. Liittovaltion varoja ei käytetä seuraavan sukupolven mielien myrkyttämiseen tai vaarallisten ideologisten tavoitteiden edistämiseen. Trumpin hallinto varmistaa, että PREP heijastaa kongressin aikomuksia, eikä vasemmiston tavoitteita.”

 

Etiologiasta eli syntymekanismista

Isot ongelmat lähtevät liikkeelle siitä, jos kyseenalaistetaan ihmisen sukupuolta synnynnäisenä biologisena ominaisuutena. Esimerkkeinä gender-ideologian perättömät väitteet ”syntymisestä väärään sukupuoleen” ja sukupuolen ”korjattavuudesta”. Ongelma on levinnyt kouluopetuksen, sosiaalisen median ja tiedotusvälineiden kautta. Hälytyskellojen nuorten hyvinvoinnin puolesta olisi hyvä soida jokaisella lehdistön tai muun median toimittajalla näitä ilmauksia kohdattaessa.

Aikuinen kyllä enimmäkseen osaa oivaltaa, ettei tuollaiset väitteet sukupuolesta ole totta eikä mahdollista, mutta lapset eivät osaa kyseenalaistaa, kun valhe tulee koulun opetusmateriaalien kautta. Se syöttää ajatusta, että omassa synnynnäisessä sukupuolessa voisi olla jotain vikaa. Lapsille opetettuna se aiheuttaa hämmennystä ja epätietoisuutta. Ei tuolla tavalla pidä toimia. Meitä on monenlaisia ja olemme kaikki arvostettavia sellaisena tyttönä tai poikana, joksi olemme syntyneet.

 

Alttius ongelmille ja taustatekijät

Olisi hyödyllistä eritellä haittailmiöiltä suojaavia tekijöitä ja toisaalta niihin mukaan vetäviä tekijöitä.

Kun kyseessä on ideologian aikaansaama sosiaalisesti levinnyt haittailmiö, niin voidaan miettiä, mikä oikeastaan suojaisi tuollaista aatemaailmaa vastaan. Muistamme historiasta, että kriisiaikoina kristillisyys on ollut Suomessa vahva kansan haavoja parantava ja kansaa yhdistävä tekijä. Oppisisältönsä vuoksi se on myös auttanut kestämään vaikeita aikoja, menetyksiä ja koettelemuksia. On ilmeistä, että kristillisyyteen sitoutuminen ja halu elää kristittynä voi antaa suojaa monia elämän ongelmia vastaan, mukaan lukien ideologiset käsitykset ihmisen sukupuolesta. Kääntäen voisi sanoa, että kristillisyyden alasajo jättää tilaa muunlaisille aatteille ja samalla myös terveyteen tai yhteiskuntaan vaikuttaville haittailmiöille. Samoin hyvät harrastukset voivat pitää mielenkiinnon muualla, kuin ongelmia aiheuttavissa asioissa.

Mukaan vetäviä tekijöitä on useita. Poliittista kenttää katsottaessa kahtiajako on melko selkeä oltiin sitten Suomessa tai Yhdysvalloissa. Ongelmat Yhdysvalloissa pääsivät pahoiksi siitä syystä, että poliittinen vasemmisto eli USA:ssa Demokraatit, on edistänyt gender-ideologiaa ja sateenkaari/trans-lobbausta sekä DEI ja WOKE-aatteita. Lisäksi siellä on vahvoja rahoittajia lobbaamaan tuollaisia asioita ja lääketeollisuus hyötyy kalliiden hormonien myynnistä.

Netissä on koukuttavia trans-keskusteluryhmiä, jotka tarjoavat yksinkertaisena ratkaisuna nuoren tyytymättömyyteen sukupuolen muuttamista. Nuori, joka ei aiemmin ole saanut huomiota, onkin yht’äkkiä niin ihailtu, suosittu ja huomion keskipisteenä ilmaistaessaan halunsa liittyä sateenkaarijoukkoon.

 

Aito avioliitto ry — edelläkävijä nuorten terveyden puolesta!

Yhdysvaltojen sosiaali- ja terveysministeriö haluaa tehdä nyt kertakaikkiaan täyden lopun gender-ideologialle, niin koko liittovaltion hallinnossa kuin kaikissa osavaltioissa. Asia ei jää pelkästään kouluja koskevaksi, vaan sukupuolen muuttamiseen tähtääviä hoitoja ei enää rahoiteta ja ne ovat kiellettyjä alaikäisille. Niitä ei pidetä enää hoitoina, vaan fyysistä terveyttä pilaavina väärinkäytöksinä. Siten tuon tyyppisiä hoitoja alaikäisille tarjoavat tahot voivat joutua vastuuseen toiminnastaan. On hienoa, että lapsia ja nuoria on alettu suojella Yhdysvalloissa tällä tavalla.

Yhdistyksemme on jo vuosikausia tuonut esiin ongelmia, jotka Yhdysvalloissa lopulta johtivat sosiaali- ja terveysministeriön määräyksen antamiseen. Banderollimme tästä aiheesta on todella ajankohtainen ja hyvä. Meillä on nytkin esillä Hiekkaharjussa ”Ei sukupuoli-ideologialle” -banderolli. Sehän yksinkertaisesti edustaa tieteellistä tosiasiaa ja Yhdysvaltojen sosiaali- ja terveysministeriön virallista kantaa gender-ideologiasta ja sen haitoista. Tätä banderollia vastusvavat joutuvat nyt selkeästi huonoon maineeseen, sillä he vastustavat nuorten terveyttä.