Äitiyslakia perustellaan sillä, että tällaisia perheitä on olemassa jo nyt. Kuitenkaan, jos laki astuu voimaan, ei se käsittääkseni tule auttamaan yhtäkään näistä mainostetuista, jo olemassa olevista perheistä, koska eikö tuota lakia sovellettaisi vain siinä tapauksessa että naisparin toinen osapuoli antaa suostumuksensa hedelmöityshoitoon? Eihän lakia voi soveltaa takautuvasti, jos päätös hoidon aloittamisesta on jo tehty, tai lapsi on jo syntynyt?
Hoitojen aloittamista pohtivilla naispareilla (eli heillä jotka tulevaisuudessa ovat vaarassa ajautua tilanteeseen joka ”vaatisi” äitiyslain soveltamista) olisi puolestaan mahdollisuus _haluta_ myös toisin kuin mitä äitiyslain soveltaminen edellyttäisi, mutta silti taata tulevalle lapselle juridisesti turvattu asema.
Anna Moringhan on todennut, että on myös naispareja, joiden lapsille nimenomaan _halutaan_ isä. Tämähän tarkoittaa, samaa termiä käyttäen, että ne perheet joiden kohdalla äitiyslakia sovellettaisiin, nimenomaan EIVÄT _HALUA_ lapselle isää. Kysymys on siis pitkälti HALUSTA. Ja se, että tätä hyssytellään, on häiritsevää. Ikäänkuin äitiyslaki olisi ainoa keino, miten naisparien lapset saisivat juridisesti turvatun aseman syntyessään. Niitä naispareja, jotka toivovat äitiyslakia voimaan, ei todellakaan pakoteta tilanteeseen, jossa lapsi joutuu juridisesti heikkoon asemaan. Vaan kyse on naisparin HALUSTA: Haluavatko he lapselle isän, vai eivät.
Mutta, onko nyt niin ettei hedelmöityshoitoja anneta naispareille muilla kuin sellaisilla sukusoluilla, joille ei voida vahvistaa isää? Jos näin on, niin mielestäni oikeampi ratkaisu olisi säätää laissa, että naispareille voidaan antaa hedelmöityshoitoja vain sellaisilla sukusoluilla, joille voidaan vahvistaa isä. Silloin äitiyslakia ei tarvita.
Jos on totta, että tällä hetkellä naispareille voidaan antaa hedelmöityshoitoa vain sellaisilla soluilla, joille ei voi vahvistaa isää, niin mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Voiko luovuttaja kuitenkin olla naisparin tuntema, mahdollisesti lähipiiristä, mutta joka on kieltänyt isyyden juridisen vahvistamisen? Vai täytyykö luovuttajan aina olla anonyymi naisparien tapauksessa?
Moring antoi seminaaripuheessaan ymmärtää:
”Hedelmöityshoitoja ei voida antaa kuin sellaisilla sukusoluilla joista ei voi vahvistaa isää. Tähän vaadittu muutosta lakivaliokunnalta, että naispareille voitaisiin antaa hoitoja sellaisilla sukusoluilla joista isyys voitaisiin vahvistaa. Koska monissa perhetilanteissa on niin että halutaan nimenomaan että lapsella olisi isä. Niissä tilanteissa ei haluta ettei isyyttä voitaisi vahvistaa. Olemme vahvasti sillä kannalla, että jos lapsella on isä, niin silloin se isyys on voitava juridisesti myös vahvistaa.”
(Ajaako Seta/Monimuotoiset perheet ry tässä kohtaa useamman kuin kahden juridisen vanhemman mallia?)
Jos solujen luovuttajan ei kuitenkaan nykylainsäädännön mukaan tarvitse olla anonyymi, vaan ainoastaan on oltava kieltäytynyt isyyden vahvistamisesta, niin tilanne voi tulevaisuudessa alkaa harmittaa lasta ja kaduttaa isää, jos he myöhemmin toivoisivatkin lapsi-isä -suhteen juridista vahvistamista. Eli tällöin voisi muodostua tilanteita, joissa lainsäädäntö syrjii joitakin isiä ja lapsia lapsen äidin seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.
– Suvi Tarkkanen-
Anna Moringin puhe Eduskunnan Familiaverkoston 4.11 kansalaisinfossa järjestämässä äitiyslakialoitekeskustelussa (videon lopussa): https://www.facebook.com/mika.niikko/videos/10214909697961089/