Articles by Aito avioliitto

Aito avioliitto ry:n lausunto luonnokseen hallituksen esitykseksi sukupuolineutraalin avioliittolain edellyttämistä lainmuutoksista

Oikeusministeriö julkaisi  hallituksen esitysluonnoksen sukupuolineutraalin avioliittolain edellyttämistä lainmuutoksista ja järjesti sitä koskevan kuulemistilaisuuden 2.9.2015. Kutsu kuulemistilaisuuteen lähetettiin 21.8.2015 eräiden ministeriöiden lisäksi muun muassa Väestörekisterikeskukselle, kirkkohallitukselle, Suomen…



Aito avioliitto ja Mass Resistance

Vesa-Matti Louekoski UusiSuomi blogissaan sekä Ranneliike.net omalla sivustollaan ovat levittäneet valheellista tietoa Aito avioliitto ry:n ja amerikkalaisen Mass Resistance liikkeen yhteyksistä. Aito avioliitto ry:llä ei…




Lapsi ei ole tuote, sanoo Sveitsin Korkein oikeus

Liittovaltion tuomioistuin Lausannessa on julkaissut kirjallisen perustelun toukokuussa tehdystä kiistanalaisesta päätöksestä, jossa se katsoi, ettei lapsella voi olla kahta isää. Sveitsin korkein oikeus on kumonnut päätöksen,…



Huojuva torni

(Blogipoiminta: Susanna Koivula, Uusi Suomi puheenvuoro 8.8.2015) Väestöliiton kotisivuilla tulee ironisesti esiin keskeinen argumentti sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan.”Perhe voidaan esimerkiksi päätyä lähtökohtaisesti rakentamaan niin, että lapsella onkin…