Eduskunta äänesti vastoin parempaa tietoaan

Kuva: Pasi TurunenKuva: Pasi Turunen

TT Juha Ahvio

Suomen eduskunta äänesti perjantaina 12.12.2014 toistamiseen avioliittolain muuttamisesta sukupuolineutraaliksi ja tällaista muuttamista kannatti ennalta arvattavasti eduskunnan enemmistö äänin 101–90. Nykyisen ja pian työkautensa lopettavan eduskunnan kanta on siten selvä tähän lakimuutokseen. Itse lakimuutoskokonaisuuden ja sen yksityiskohtien lopullinen kohtalo siirtyy ensi kevään eduskuntavaaleissa valittavan uuden eduskunnan ja vaalienjälkeisten hallitusneuvotteluiden sekä uuden hallituksen ja sen ohjelman käsiin.

Joka tapauksessa voidaan todeta, että nykyinen eduskunta äänesti homoliikkeen propagoiman sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta vastoin parempaa tietoaan.

Voisi olettaa, että kansanedustajat perehtyvät kaikkeen mahdolliseen tarjolla olevaan informaatioon valmistautuessaan ottamaan kantaa perustavanlaatuisiin lakihankkeisiin, jollainen avioliittolakimuutoshanke ilman muuta on. Näin ollen kansanedustajien – varsinkin lakivaliokunnan vähemmistöön jääneiden ja niin sanotun Vastalauseen jättäneiden edustajien, joiden homoavioliittoja puoltaneen Vastalauseen eduskunnan enemmistö perjantaina hyväksyi – voi hyvällä syyllä olettaa perehtyneen myös asiantuntijalausuntooni , jonka lakivaliokunnan pyynnöstä yhtenä monista annoin 7.5.2014 ja jossa perustelin, miksi avioliittolakia ei pidä muuttaa sukupuolineutraaliksi.

Jos kansanedustajat ovat lukeneet lausuntoni alaviitteineen, he eivät voi väittää olleensa epätietoisia siitä, millaiseen lakimuutosehdotukseen ottavat kantaa. Varsinkaan kokoomuslaiset edustajat, joiden enemmistö ratkaisi avioliittolakiäänestykset homoliikkeen vaatimusten mukaisella tavalla, eivät ole voineet olla tietämättömiä siitä, että antoivat avoimen tukensa vasemmistoradikaalille jumalattomalle kumoushankkeelle, joka muodostaa keihäänkärjen vielä paljon laajemmalle yhteiskunnallis-kulttuurilliselle muutoshankkeelle.

Jos taas on todella niin, etteivät kansanedustajat ole juurikaan perehtyneet aiheeseen liittyviin asiantuntijalausuntoihin eivätkä muuhun asiaankuuluvaan aineistoon vaan ovat äänestäneet vain pinnallis-tunteenomaisten poliittisesti korrektien iskulauseiden pohjalta, täytyy kansanedustajien ja koko eduskunnan ammattipätevyys asettaa kyseenalaiseksi. Sekin vaihtoehto on olemassa, että eduskunnan enemmistö kokoomusvetoisesti ja vastoin kaikkea aiheeseen liittyvää yhteiskuntatieteellistä tutkimustietoa halusi tieten tahtoen kannattaa länsimaisen kulttuurin elinjuurien kumoukselliseen rappeuttamiseen tähtäävää seksuaaliradikalismia.

Lakivaliokuntalausuntoni alaviitteissä 9, 20 ja 22 selostan, millaiset laajemmat kansainväliset asiayhteydet avioliittolakimuutoshankkeella ovat. Seuraava informaatio on ollut – ainakin virallisesti ja muodollisesti – kaikkien kansanedustajien omaksuttavissa hyvissä ajoin ennen ratkaisevia kannanottoja ja äänestyksiä.

Lausuntoni alaviitteessä 9 selostan homo- ja lesboperheisiin liittyviä perhesosiologisia tutkimuksia. Tällaisia tutkimuksia homovanhempien perheissä kasvaneista lapsista ovat esimerkiksi Fiona L. Tasker ja Susan GolombokGrowing Up in a Lesbian Family: Effects on Child Development (New York: The Guilford Press, 1997); Judith Stacey ja Timothy Biblarz, ”(How) Does the Sexual Orientation of Parents Matter?”, American Sociological Review (66, 2, 2001), 159–183; Timothy Biblarz ja Judith Stacey, ”How Does the Gender of Parents Matter?”, Journal of Marriage and Family (72, 2010), 3–22; Nanette Gartrell ja Henny Bos, ”U.S. National Longitudinal Lesbian Family Study: Psychological Adjustment of 17-Year-Old Adolescents”, Pediatrics (126, 2010), 28–36 ja Nanette Gartrell, Henny Bos ja Naomi Goldberg, ”Adolescents of the U.S. National Longitudinal Lesbian Family Study: Sexual Orientation, Sexual Behavior, and Sexual Risk Exposure”, Archive of Sexual Behavior (6.11.2010). Ladattu 29.4.2014.

Mutta näiden tutkimusten ongelmia ovat paitsi vähälukuisuus myös vakavat metodologiset ongelmat: tutkimukset eivät perustu satunnaisotantaan, niiden otannat ovat pieniä eivätkä edusta riittävän laajasti kohderyhmiään kokonaisuutena, joten niiden pohjalta ei voi tehdä perusteltuja yleistyksiä. Kaiken kaikkiaan nämäkin tutkimukset kuitenkin tuovat esiin sen tosiasian, että homovanhempien perheissä kasvaneiden lasten kehityksessä on eroja verrattuna heteroperheissä kasvaneisiin. Esimerkiksi Stacey & Biblarz 2001 havaitsivat nämä erot, mutta painottivat, etteivät ne ole niin suuria kuin aiemmin oli katsottu ja että tällaisia todellisia eroja ei pidä tulkita haitoiksi. Tämä Staceyn ja Biblarzin tutkimus onkin ollut varsinainen vedenjakaja homovanhempien kasvattamien lasten kehitystä koskevassa akateemisessa keskustelussa: tämä artikkeli loi pohjan sille nyt monen toteen näytettynä pitämälle käsitykselle, jonka mukaan homo- ja heterovanhempien perheissä kasvaneiden lasten kehityksessä ei ole havaittavissa mitään oleellista eroa eikä varsinkaan sellaista eroa, joka osoittaisi homovanhempien kasvattamien lasten kehityksen ongelmallisemmaksi.

Päinvastoin, näistä tutkimuksista viimeaikaisimmissa kuten Gartrellin, Bosin ja Goldbergin tutkimuksissa on jopa päädytty katsomaan, että lesbovanhempien kasvattamat lapset pärjäävät paremmin kuin heterovanhempien kasvattamat. Mutta otettaessa huomioon kaikkiin näihin tutkimuksiin liittyvät metodiset perusongelmat on todettava, ettei tällaisia tuloksia voida mitenkään pitää sosiaalitieteiden viimeisenä sanana. Erittäin tärkeää on myös muistaa, että nämä tutkimukset koskevat vain ei-satunnaisesti valittuja lesboperheitä. Homomiehistä ei tällaisia tutkimuksia ole, kuten Kansalaisaloitteen viittaamassa professori Tytti Solantauksen tutkimuskatsauksessakin tuodaan esiin. Tätä on pidettävä ratkaisevana tutkimuksellisena puutteena. Osasyynä siihen, että näitä tutkimuksia ei ole, on se, että homomiehet eivät ylipäätään kovin laajalti orientoidu perhekeskeisesti. Siksi homovanhempien lasten kehitykseen keskittyneet harvalukuiset tutkimukset ovat koskeneet vain lesboperheitä.

Mutta nämä määrällisesti ja laadullisesti rajalliset tutkimuksetkin osoittavat, että homo- ja heterovanhempien kasvattamien lasten kehityksessä joka tapauksessa on eroja, joista yksi on se, että homo- ja biseksuaalinen kokemuksellisuus ja identifioituminen ovat selvästi todennäköisempiä samasukupuolisten vanhempien kasvattamilla lapsilla kuin heteroperheissä kasvaneilla.

Oman erityisongelmansa näiden tutkimusten tieteellisyyden osalta muodostaa myös se, että ne ovat niin sanottuja aktivistitutkimuksia. Susan Golombok ja varsinkin Judith Stacey ja Nanette Gartrell ovat paitsi akateemisia tutkijoita myös aktiivisesti sitoutuneet sekä omassa henkilökohtaisessa elämäntavassaan että/tai poliittis-yhteiskunnallisessa aktivismissaan LGBT-asian edistämiseen. Sosiologian professori Judith Staceyn vuosikymmenien mittainen vasemmistoradikaali ja koko avioliittoinstituutiota vahvasti arvosteleva poliittis-ideologinen ja asenteellinen tausta on julkisesti tunnettu ja Nanette Gartrell on yhdessä elämänkumppaninsa Dee Mosbacherin kanssa liputtanut avoimesti myös polyamoristisen elämäntavan suotavuuden puolesta. Ks. Nanette Gartrell, ”If This Is Tuesday, It Must Be Dee…Confessions of a Closet Polyamorist”, The Lesbian Polyamory Reader: Open Relationships, Non-Monogamy, and Casual Sex, edited by Marcia Munson ja Judith P. Stelboum (London–New York: Routledge 2013), 23–33.

Merkille pantava tosiasia on myös se, että tätä homotutkimusta rahoittavat vahvan asenteellisesti LGBT-agendan poliittiseen edistämiseen sitoutuneet yksityiset säätiöt. Esimerkiksi Gartrell & Bos & Goldberg 2010 ilmoittaa saaneensa rahallista tukea The Gill Foundation -säätiöltä – jonka johtokunnassa istuu mm. Urvashi Vaid, joka on johtavia poliittisia LGBT-aktivisteja USA:ssa, ks. viitteet 17 ja 22 – ja varsinkin The Williams Institute -organisaatiolta, jonka on perustanut losangelesilainen liikemiesmiljonääri Charles R. ”Chuck” Williams tutkimus- ja aktivistienkoulutuskeskukseksi, joka pyrkii vaikuttamaan LGBT-politiikan tavoitteiden saavuttamiseksi.

The Williams Institute on, The Advocate -LGBT-julkaisun mukaan ”The Most Important LGBT Group You’ve Never Heard Of”, (15.8.2011), ladattu 30.4.2014, ja kuten Rockefeller Philanthropy Advisors -organisaation artikkeli ”Chuck Williams: The Focused Funder”, ladattu 30.4.2014, selostaa, instituutti on kouluttanut 2500 juristia tulkitsemaan lakia LGBT-politiikan näkökulmasta ja instituutin tutkijoiden tuottamaa materiaalia on laajalti lainattu kansallisessa mediassa ja avioliittolakioikeustapausten yhteydessä. Esimerkiksi Kalifornian osavaltion hyväksymä laki avioliiton rajaamisesta miehen ja naisen väliseksi kumottiin vuosina 2010 ja 2012 perustuslainvastaiseksi tulkittuna nimenomaan Williams Instituten lobbausmateriaaliin vedoten.

Viimeaikaisilla LGBT-agendan mukaisia tavoitteita tukevilla tutkimustuloksilla ja niiden mukaisilla julkisilla poliittisilla päätöksillä on siis takanaan vahvan asenteellinen ja runsaan yksityisen säätiörahoituksen tukema lobbaus, joka on otettava huomioon näiden tutkimusten tieteellistä pätevyyttä ja objektiivisuutta pohdittaessa. Avainkysymys on: onko perhesosiologinen tieteellinen tutkimus osoittanut, että vanhempien sukupuolella ei ole merkitystä lasten kehittymisen kannalta ja että ovatko samasukupuoliset vanhemmat paikoitellen jopa parempia vanhempia kuin heterovanhemmat? Vastaus on, että ei/eivät ole, kuten perusteellisessa artikkelissaan osoittaa Nebraskan yliopiston perhetutkimuksen professori Douglas A. Abbott, ”Do Lesbian Couples Make Better Parents than Heterosexual Couples?”, International Journal of Humanities and Social Science (Vol. 2 No. 13, July 2012), 30–46.

Lausuntoni kohdassa 6.2. (a) totean seuraavasti: kuten Lundin yliopiston sukupuolentutkimuksen professori Jens Rydström selvittää, esimerkiksi Pohjoismaiden merkittävimpiin homotutkijoihin lukeutuva Kööpenhaminan yliopiston sosiologian professori Henning Bech, norjalainen antropologi Turid Markussen ja norjalainen sosiologi Rune Halvorsen ovat arvioineet, että rekisteröityjen parisuhteiden ja homoavioliittojen laillistamispyrkimyksen varsinainen tavoite Tanskassa ja Norjassa ei ole ollut avioliitto-oikeuden itsetarkoituksellinen saavuttaminen homoseksuaaleille vaan homoseksuaalisuuden yhteiskunnallisen hyväksynnän edistäminen ja koko perinteisen avioliittoinstituution – joka heteronormatiivisena ja vallitsevaan yhteiskuntajärjestykseen mukauttavana on sinänsä myös uhka homoseksuaalien todelliselle vapauttamiselle ja homoseksuaalisen identiteetin säilymiselle – edustaman yhteiskunnallisen heteronormatiivisuuden horjuttaminen ja heikentäminen. Samoin USA:n johtava LGBT-tutkija ja -aktivisti ja New Yorkin yliopiston sosiologian professori Judith Stacey on avoimen julkisesti kehottanut hankkiutumaan kokonaan eroon avioliitosta ja siihen liittyvistä etuoikeuksista.

Edellisen kappaleen sisällön dokumentoivassa lausuntoni alaviitteessä 20 viittaan seuraaviin: Jens Rydström, Odd Couples: A History of Gay Marriage in Scandinavia (Amsterdam: Aksant, 2011), 26–27; Paige Schilt”Sociologist Judith Stacey: Get Rid of Marital Privilege”The Bilerico Project: Daily Experiments in LGBTQ (25.3.2014), . Ladattu 28.4.2014. Alaviite 20 jatkuu seuraavasti:

Sama näkemys avioliittoinstituutiosta olemukseltaan torjuttavan heteronormatiivisena on alusta alkaen ollut edustettuna myös SETA:n vaikuttajien keskuudessa. Anssi Pirttijärvi selostaa Turun yliopiston politiikantutkimuksen pro gradu -työssään vuodelta 2011 SETA:n lähtökohtaisia linjauksia vuodelta 1974: ”Periaateohjelmaa tehtäessä erilaiset käsitykset tavoitteista nousivat pintaan. Suhteessa parisuhteiden lailliseen sääntelyyn ilmeni kolme eriävää kantaa. Joidenkin mielestä oli epärealistista tavoitella avioliitto-oikeutta, tilanne ei ollut tähän kypsä. Osa oli sitä mieltä, että setalaisten ei kannattanut matkia heteroyhteiskuntaa, jonka osa avioliitto oli. He halusivat vähentää yhteiskunnan harjoittamaa parisuhteiden sääntelyä. Kolmas ryhmä halusi kirjata oikeuden avioliittoon myös samaa sukupuolta olevilla pareille. Lopulta periaateohjelmaan tuli kompromissina maininta, että kahden tai useamman samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteet tuli lainsäädännössä asettaa samanarvoiseen asemaan eri sukupuolta olevien liittojen kanssa”, Asiallisen tiedon antaja: Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry. 1974–1981 (Politiikan tutkimuksen pro gradu: Turun yliopisto, 2011), 38. Ladattu 28.4.2014.

Eivät suinkaan kaikki homoseksuaalit halua tulla normitetuksi itselleen usein perin vieraaksi koetun monogaamisen ja heteronormatiivisen mallin mukaisen avioliittoinstituution ehtojen mukaisesti. Mutta koska sukupuolineutraali avioliittolaki muuttaa kaikki avioliitot juridiselta statukseltaan homoseksuaalisten edellytysten mukaisiksi, on ymmärrettävää myös se, että monet homoseksuaalit ja muut LGBT-liikkeen linjauksia kannattavat tukevat avioliittolain muuttamista sukupuolineutraaliksi nimenomaan välineenä koko avioliittoinstituution ja koko yhteiskunnassa vallitsevan heteronormatiivisuuden horjuttamiseksi.

Lausuntoni alaviitteessä 22 dokumentoin sen, että sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksyminen kasvattaa painetta myös moniavioisuuden ja monisuhteisuuden yhteiskunnalliselle hyväksymiselle. Viitteessä 22 totean, että näihinkin aiheisiin liittyvä julkinen poliittinen spekulaatio on Suomessa jo aloitettu, kuten osoittaa kirjoituksessaan vuodelta 2012 ViNO:n puheenjohtaja Hanna Hakko”Periaatteiden ja tarpeiden seksipolitiikkaa”Koijärven pesänjakajat (30.7.2012). Ladattu 28.4.2014.

Tällaisten spekulaatioiden aloittaminen ja tuominen poliittiseen julkisuuteen vastaa hyvin sitä, miten LGBT-liike toimii maailmalla. Avioliittolain muuttaminen sukupuolineutraaliksi on vain yksi tavoite muiden radikaalien tavoitteiden joukossa. Esimerkiksi monen raskaan sarjan LGBT-vaikuttajan ja -tutkijankin allekirjoittama poliittinen ohjelmanjulistus Beyond Same-Sex Marriage: A New Strategic Vision for All Our Families & Relationships vuodelta 2006 vaatii polyamorian ja muiden monisuhteisten avioliitonomaisten suhteiden laillistamista ja julistaa, että avioliitto ei ole ainoa arvokas perhemuoto tai suhteen muoto, eikä avioliittoa saa asettaa oikeudellisesti eikä taloudellisesti muiden suhdemuotojen yläpuolelle. Ladattu 28.4.2014.

Tämän julistuksen ovat allekirjoittaneet esimerkiksi feminismin, sukupuolentutkimuksen ja LGBT-tutkimuksen aloilla merkittävät professorit Judith ButlerJohn D’EmilioAnne Fausto-Sterling ja Judith Stacey sekä vaikutusvaltaisen National Gay and Lesbian Task Force -lobbausorganisaation ”Senior Strategist” Amber Hollibaugh, joka lukeutuu myös Beyond-ohjelmanjulistuksen kirjoittajiin.

On merkille pantavaa, että LGBT-liikkeen kansainväliset johtohahmot itse puhuvat ”Liikkeestä” ja sen tulevasta strategiasta ja agendasta sen jälkeen, kun sukupuolineutraalille avioliittolaille on onnistuttu saamaan laaja kansainvälinen hyväksyntä. Tämä käy havainnollisesti ilmi esimerkiksi artikkelista ”What’s Next for the LGBT Movement?”, OpinionNation (27.6.2013), ladattu 29.4.2014, jonka ovat kirjoittaneet intialaisamerikkalainen LGBT-vaikuttaja Urvashi Vaid, joka toimii Columbia Law Schoolissa tittelillä the director of the Engaging Tradition Project at the Center for Gender and Sexuality Law, sekä New Yorkin yliopiston sosiaalisen ja kulttuurillisen analyysin professori Lisa Duggan, Reed Collegen politiikantutkimuksen professori Tamara Metz ja Queers for Economic Justice -organisaation johtaja Amber Hollibaugh, joka siis on myös Vaidin tapaan vaikuttanut National Gay and Lesbian Task Force -painostusorganisaatiossa.

Vaid puhuu LGBT-liikkeestä globaalina liikkeenä, jonka tulee pyrkiä rakentamaan laaja poliittinen punavihreä edistyksellinen rintama ja ”a specific anti-fascist infrastructure of social media, legal research and watchdog groups to expose and defeat the right wing culturally and politically”. Duggan puolestaan korostaa, että todellinen LGBT-vapautus ei etene ilman laajemman poliittis-taloudellisen muutoksen ajamista. Tamara Metzin viesti on erittäin selvä. Mitä seuraavaksi? -kysymykseen hän vastaa: ”Disestablish marriage”, ”Abolish the legal category”. Perinteinen avioliitto on lopetettava kokonaan yhteiskunnallisena instituutiona ja kaikenlaiset intiimit suhteet on saatettava sen kanssa yhdenvertaiseen asemaan, sekä parien että ryhmien osalta.

Hollibaugh puolestaan kysyy, että tekeekö sukupuolineutraalin avioliiton laillistaminen homoseksuaaleista yhdenvertaisia ja tekeekö avioliitto homoseksuaaleista normaaleja ja vastaa, että eivät tee. Avainkysymys Hollibaughille onkin, että ”Do we want to be normal?” Vastaus on kielteinen Hollibaughin katsoessa, että avioliitto-oikeuden saavuttaminen ei vielä mitenkään merkitse kokonaisvaltaisen LGBTQ-vision ja prioriteettien realisoimista ja saavuttamista. Normaaliuden saavuttaminen ei ole tavoite, vaan tarvitaan ”a queer, radical, social justice movement”, radikaali yhteiskunnallis-taloudellinen liike. Hollibaughin mukaan LGBT-liikkeellä tulee olla selkeä ”political agenda”. Tällaisen kaltevan pinnan kansainvälinen LGBT-liike näyttää itse itselleen asettaneen. Tällaisten pyrkimysten taustoista ks. Juha AhvioMiten tähän on tultu? (Helsinki: Kuva ja Sana 2013).

Muun muassa edellä mainitusti perustelin ja dokumentoin eduskunnan lakivaliokunnalle sen, että avioliittolakimuutoksessa on kyse kansainvälisen vasemmistoradikaalin seksuaalivallankumouksellisen liikkeen ajaman kulttuurivallankumouksen edistämisestä. Kansanedustajat eivät virkansa puolesta ole voineet olla tietämättä tätä tosiasiaa avioliittolaista äänestäessään.

Ja juuri tähän samaan vallankumoukselliseen kulttuurimuutokseen viittasi myös vihreä kansanedustaja ja lakivaliokunnan mietinnölle osoitetun Vastalauseen laatineiden edustajien nokkamies Jani Toivola puheenvuorossaan eduskunnan keskustelussa 10.12.2014 perjantain 12.12.2014 lopullista äänestystä pohjustaessaan, kuten on luettavissa eduskunnan täysistunnon pöytäkirjasta PTK 127/2014 vp:

”Toivon myöskin, että tasa-arvoisella avioliittolailla ja jo tuolla äänestystuloksella [28.11.2014] tulee olemaan vaikutusta myöskin kulttuurimuutokseen meidän yhteiskunnassa…”

Mutta edustaja Toivola lausui samassa puheenvuorossaan myös seuraavasti:

”Tahdon myöskin tässä kohtaa kiittää erityisesti keskustan puheenjohtaja Sipilää, joka on nyt jo todennut, että jos hänestä esimerkiksi tulevaisuudessa tulisi pääministeri, niin hän ei lähtisi tämän lain kaatamiseen vaan päinvastoin haluaa kunnioittaa tätä päätöstä ja viedä lain kunnialla loppuun asti…”

Toivola joutuu lausumaan siten kuin tässä lausuu, koska avioliittolakimuutoksen lopullinen kohtalo on inhimillisessä mielessä seuraavan hallituksen käsissä. Lakimuutoksen toteutuminen ei ole vielä mitenkään sinetöity. Toivola hengenheimolaisineen ovat hyvinkin tästä selvillä.

Nyt kysytäänkin, kenen kiitosta keskustapuolue Juha Sipilän ja puoluesihteeri Timo Laanisen johdolla loppuviimeiseksi kaipaa, Jumalan ja Suomen kansan syvien rivien vai harvalukuisen elitististen ja vasemmistoradikaalilla tavalla vallankumouksellisten sateenkaariaktivistien?

Kaikkien konservatiivien on ymmärrettävä, että avioliittolakimuutoksenkin osalta ensi kevään vaalit ovat ratkaisevan tärkeitä.

Konservatiivien on keskitettävä voimansa kautta Suomen.

Kristillisdemokraattien arvokonservatiivinen viesti on selkeä, mutta heidän poliittinen voimansa ei yksin riitä. Ratkaisevassa asemassa suomalaisen politiikan arkitodellisuuden kannalta katsottuna ovat Timo Soinin johtamat kristillissosiaaliset perussuomalaiset.

Jos perussuomalaiset pitävät konservatiivisen linjansa ja ovat Soinin johdolla valmiita puolustamaan perinteistä avioliittoa myös tulevissa hallitusneuvotteluissa, saatamme kokea todellisen perusjytky keväällä 2015

Kirjoittaja

Aito avioliitto